Kankaita oli hallikaupalla ja hyllymetrien määrä hämmensi pientä ihmistä. Olohan oli kuin Nalle Puhilla hunajapurkkien keskellä. Joka puolella kauniita kankaita kilometritolkulla.
Oma kangaskasani saa ihan oman postauksensa, ja samalla tuleepi enemmänkin materiaalihömppäilyä. Ja itkua tilanpuutteesta.
Toinenkin uusi asia tuli koettua, nimittäin hapkido. Suunnilleen kasiluokalta asti hyvin toiminut urheilemattomuuteni kärsi, kun A jotenkin ylipuhui mut mukaansa kokeilemaan tuota ninjalajia. Pakko myöntää, että se oli ihan hauskaa, vaikka meinasin tipahtaa pääni kanssa jo alkulämpöjen aikana, mutta pysyin kuitenkin mukana. Kaatuilua treenailtuamme oli aika käydä tositoimiin eli riepottelemaan ja heittelemään kaveria. Helvetin pelottavaa, mutta yllättävän hauskaa. Tosin tänään ei ole ollut hauskaa, kun joka ikinen lihas on jumissa ja sattuu niin vietävästi. Hiphei, ei enää ikinä. En kyllä ehkä onnistu luistamaan treeneistä.
Hauskinta tässä on ollut se, että oon joutunut ramppaamaan portaita ylös ja alas. Paljon. Hirvittävän mukavaa tappokipeillä reisillä. En ehkä koskaan opi ymmärtämään urheilijoita, jotka muka nauttivat helvetillisestä rääkistä. Palaamme tähän aiheeseen kuitenkin ehkä myöhemmin, kun selviän jumeistani ja parit treenit lisää. Kyllä, masokisti on menossa uudestaan.
Nyt suuntaan kuitenkin vikisemään säälittävästi tuskani kanssa peiton alle. Ehkä aamu tuntuu paremmalta.
