torstai 30. toukokuuta 2013

The Truth About Love

Ai että, nyt pitää tulla vähän hihkumaan tänne eilisestä. Suunnattiin A:n ja poikien kanssa Hartwall Areenalle katsomaan miltä P!nk näyttää ja kuulostaa livenä. Pakko todeta, että näytti ja kuulosti mielettömän hyvältä! Keikkaa tuli katseltua normaalia(=eturivi) kauempaa ja väljyys oli oikein mukavaa. Ei urpoja hyppimässä päin tai muuta epämiellyttävää. Lukuunottamatta infernaalista hamevainoharhaisuutta. Päällä olevalla hameella on ollut ikävä tapa kiipeillä reisiä ylös ja se aiheutti vainoharhaisuutta, vaikka virheistä oppineina puin alle alushameen. Ja takaisin aiheeseen.

Mulla ei periaatteessa ollut mitään odotuksia, enkä tiennyt, mitä odottaa. Ilma-akrobatioista tiesin Twitterin perusteella, mutta mitään kuvia tai settilistoja en käynyt tutkimassa etukäteen. Lavarakennelmat oli jäätävät ja meininki hillittömän hyvä. Energiaa riitti ja koko ajan tapahtui jotain yllättävää jossain päin lavaa.

pink

Setti oli oikein kiva, vaikka paria biisiä jäinkin kaipaamaan. Ehkä sen kuitenkin kestää, kaikkea kun ei voi saada. So What toimi muuten livenä jopa pelottavan hyvin. Koska tää on lähinnä hihkumispostaus, en selitä tän kummempia. Voipi olla, että Jatkobaarin puolelle tulee jotain kunnollisempaa rapsaa.

Nappasin autossa tylsistyessäni sneekpeek-kuvan päälle eksyneistä vaatteista. Tidii, kökkö asukuvaa leikkivä kuva luvassa.

raitoja

Niittejä, raitoja ja perinteiset verkkosukkikset. Tykkäsin asusta hirveesti sen rentouden takia. Pitänee napata teille joskus kuva ihan kunnolla, kun eksyn jonnekin samassa varustuksessa. Nyt poistun Pottermoren pariin ja nukkumaan. Palaan taas ompelujuttujen kanssa.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Retroa ja höpinää

Tidii ja hyvää maanantaita. Hoidetaan nyt ekana pois alta taas yhden pienen ja söpön asian esittely. Lastenvaatekurssin tuotoksia tämäkin. Tehtiin kaikki yhteisenä harjoitustyönä vauvan essumekko ja onhan se suloinen. Kangaskin on herttaisen retroa.

essumekko_s

Koko on 62 ja jos jotakuta kiinnostaa niin tää on myynnissä sopuhintaan.

Koulun puolesta muuten ollaan hyvällä mallilla. Kaikki työt on palautettu materiaalitietoa lukuunottamatta. Nyt pitäisikin oikeasti olla lukemassa ja kirjoittamassa tahranpoistosta. Pari vaatetta pitäisi saada kuvattua ja postailtua teille.

Mitäs muuta... Oon oikeastaan viimeisen kuukauden asunut kahdessa kämpässä ja se on vaatinut veronsa. Viikonloppu meni näppärästi pakatessa, siivotessa ja muuttaessa. Vanhan kämpän loppusiivous on vielä edessä, mutta tässä on vielä viikon verran aikaa ja meitä on onneksi kaksi siivoamassa.

Huomenna on luvassa parhautta keikan ja ystävien muodossa. Lähdetään A:n, M:n ja K:n kanssa katsomaan Naisenergian multihuipentumaa P!nkiä Hartwall Areenalle. Puoliksi läpällä, puoliksi tosissaan. Poikien (M & K) kanssa joskus todettiin, että mennään, kun P!nk seuraavan kerran Suomeen saapuu ja mehän sitten ollaan menossa. Parhautta. Mä en oo nähnyt poikia varmaan vuoteen eli hauskaa on luvassa.

Kesätyöt mulla alkaa sunnuntaina ja sitten pitäisi osata leikkiä kokkia koko kesä. Pelottaa jo valmiiksi. Mutta nyt jatkan taas kaiken mahdollisimman epäoleellisen parissa ja välttelen velvollisuuksia.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Räyh ja jotain sinne päin

Tidii, hyvää sunnuntaita ja auringonpaistetta! Lähiaikoina on tulossa paljon asiaa, kun ompelutöitä on valmistunut mukavaan tahtiin. Ja muutakin höpinää lienee luvassa mm uusien kenkien muodossa. Joka tapauksessa pidemmittä läpinöittä perjantaina valmistuneeseen vaatteeseen.

rässiliivi_s

Se on pieni, söpö ja kierrätysmateriaalista tehty. Iskä uhrasi vanhat farkkunsa ja minä leikkelin ne iloisesti uuteen uskoon. Pikkuinen (kokoa 98) farkkuliivi matkusti eilen asiakkaalle, serkkuni pojalle, ja söpöähän se on. Odottelen, että saan pari kuvaa liivistä käytössä ja voin niitä tännekin tunkea.

Idea lähti läpästä. Mietittiin T:n kanssa, kuinka hauskaa ois tehdä V:lle pieni rässiliivi ja tunkea se täyteen merkkejä ja muuta. Ajatus oli niin mahtava, että se piti toteuttaa.
Tätä oli todella kiva tehdä ja lopputulos kyllä miellyttää kovasti. Melkein tekisi mieli tehdä näitä pari lisääkin.

Pitää vielä mainita, että ihan hetki sitten kävin ekaa kertaa tänä kesänä hyppimässä ulkona paljain jaloin. Parhautta! Oon viettänyt viikonloppua porukoilla ja tää on ollut ihan mukavaa. Parin tunnin päästä pitäis nousta kuitenkin junaan, joka vie mut takaisin kohti Turkua. Palaillaan taas pian!

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Pastelleja ja laatikkomeri

Hopsansaa ja terkut punaisten kaappien ja laatikkomeren keskeltä. Muutin torstaina uuteen kämppään ja elän vielä laatikoiden keskellä, koska mun pään järjestelmällisyysosasto on lomalla. Sanoinko jo, et kaikki kaapit on punaisia? Ne on iha mahtavat! Höpisen tästä aiheesta lisää ehkä kuvien kanssa, kunhan saan kaiken kasaan ja valmiiksi. 

Virallinen syy tälle postaukselle oli näin vaihteen vuoksi ompelujuttuja. En oo hetkeen oikeen koulun ulkopuolella saanut tehtyä mitään, mutta nyt pääsi käymään näin. Surattelin tänään kasaan sovitusproton eräästä asukokonaisuudesta ja asiakas kävi tänään sovittamassa. Näyttää kivalta, vaikka kaavojen kanssa sai tapella ja pientä fiksailua tarvitaan vielä niihinkin. Huomenna sitten. 


Käytän yleensä protokankaina vanhoja lakanoita ja tän kerran uhriksi valikoitui (eli osui ekana käteen) mintunvihreä lakana. Hyvältä näyttää pastellinakin, vaikka lopullinen tulee olemaan tummempi. Tuo pastelliversio huutaa pääsyä ylppärimekoksi tai muuten vaan kesän juhliin. Miksi oi miksi en osaa käyttää värejä? Jätän höpinän kuitenkin lyhyeen tällä kertaa ja hiihdän pesemään pyykkiä ja tekemään ruokaa vanhaan kämppään. Palataan taas piakkoin!