Näytetään tekstit, joissa on tunniste super. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste super. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Give yourself over to absolute pleasure

Viime viikon maanantaina hyppäsin bussiin Tampereella ja päädyin Helsinkiin. Syynä vierailuun oli The Rocky Horror Picture Show ja spessujuhlanäytös Elokuvateatteri Orionissa. Kata, jonka kanssa olin samassa työssäoppimispaikassa viime keväänä,  kosiskeli mua seurakseen katsomaan RHPS ja myönnän nauraneeni itseni hölmöksi tuon illan aikana. Ennen näytöstä shoppailtiin kumihanskoja ja pelikortteja, istuttiin Kampissa laittautumassa ja hömppäiltiin yleisesti. Saatiin paljon katseita osaksemme koroissa ja verkkosukkiksissa. 

Lainattu Katan IG:sta

Leffanäytöksestä spessun teki se, että jengillä oli mukana kaikenlaista proppia ja vaatetus oli teemaan sopivaa. Oli paljon korsetteja ja korkoja, verkkosukkia ja kumihanskoja, party hats and glitter. Mukana oli myös shadow cast, joka esiintyi pitkin leffaa. Siistiä!
Katan Magenta-cossi poiki voiton parhaan puvun osalta. Omalla kohdalla tuntui, että mulla on jotenkin paljon vaatteita päällä muihin verrattuna. Tuli toisaalta myös fiilis, että pitäis useemminkin näyttää ihmiseltä ja käyttää korkkareita. 



We laughed, sang along, did the Time Warp, laughed some more, got covered in glitter and confetti. 

Mulla oli ihan hillittömän hauskaa, Kata on ihana, Time Warp soi päässä ja tekee mieli heitellä glitteriä (jota muuten löytyy edelleen meidän hissistä). Onnistunut pikavisiitti Helsinkiin siis. 





keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Good bye to cotton candy

Blogissa tapahtui kummia ja muistaakseni 2 vuotta sitten kyhätty väliaikainen (öö hups?) ulkoasu muuttui vihdoin! Kiitos uudesta leiskasta kuuluu Assille, joka taikoi mun ideoiden mukaisia juttuja. Ja kunnia header.ideastakin menee samalle neidille. Jotain pikkujuttuja tulee varmaankin vielä säädeltyä, mutta ai että, vaaleampi pohja näyttää niin kivalta omaan silmään, kun tuijotteli samaa vanhaa mustapinkkiä pari vuotta. Ehkäpä tässä nousee taas blogi-innostus, who knows.

Muistellaan loppuun vielä pari vuotta palvellutta hattaraleiskaa.


Mulla on teille jännää kerrottavaa yhdestä projektista, joka on vielä puolisalainen. En millään malttaisi odottaa!

Palaillaan taas!

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Paljon onnea minä!

Reilu viikko sitten, 30.5., vates11v asteli Logomon lavalle Imperial Marchin tahtiin. Jännitti ja tärisytti, mutta paperit saatiin käteen ja ammattilakit päähän ongelmitta. Kolmen vuoden uurastus palkittiin ja tää tyttö valmistui vaatetusompelijaksi! Ja melko hyvillä papereilla. Kovin iloinen olen minä.

10402895_516569338448734_2380847380136662778_n_zpsb0d9d08c

Kolmosvuoden ekana päivänä opettaja laittoi meidät kirjoittamaan kirjeet itsellemme, valmistuneelle itselle. Vikana päivänä saatiin kirjeet takasin. Olin näköjään kirjoittanut itselleni melko osuvasti:

Hyvä valmistunut minä,
sä teit sen! Älyttömän paljon onnea. Taas yksi kolmen vuoden taistelu on ohi ja saat kiittää siitä itseäsi. Vaikka nää kolme vuotta sisälsivät järjettömän määrän stressiä, uskonpuutetta, vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia, teit sen silti. Toivottavasti oot henkisesti vahvempi ja uskot itseesi riittävästi.
Nyt elät niin kuin hyvältä tuntuu. Rakasta elämää, näe maailmaa äläkä lannistu.

10382768_10202661648599760_1536183906054189007_n_zps36a811f6

Valmistumista juhlittiin melko perinteisesti sukulaisten ja kavereiden kesken. Ja kuten yllä näette, mulla oli maailman siistein kakku. Pyysin siskoani, harrasteleipuri, tekemään mulle kakun. Päätin sisukset, mutta ulkopuolen jätin täysin siskoni päätettäväksi. Heitin läpällä, että pinkkiharmaavalkoinen värimaailma. Noo, sain sellaisen. Ja teemaan sopivan. Ihan mahtavaa! En saanut nähdä kakkua ennen kuin valmiina ja vähän melkein itketti, kun näin valmiin kakun. Hillittömän siisti! Kiitos Miia! 

Harmikseni musta ei oo mitään kuvaa päivältä, mutta kyllä tunsi itsensä pitkästä aikaa nätiksi! Yritän saada jonkun nappaamaan kuvan mun mekosta, koska se on esittelyn arvoinen.

Nyt on aika kasvattaa siivet ja jahdata unelmia. Maailma on avoinna edessä ja nyt meen miten hyvältä tuntuu. Ja hei, te kaikki muut valmistuneet, ja ylioppilaat, paljon onnea! Ollaan ylpeitä itsestämme ja ammattitaidostamme!

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Oujea!

Hiphei,
koska lahnaus ja työt veivät voiton se eräs vinkkailtu postaus saa nyt odottaa juhannuksen yli.
Pakkaan tällä hetkellä juhannustani mahdollisimman pieneen tilaan, jotta raahaaminen ei oo niin tuskallista. Oma jussin juhlinta suoritetaan A:n kanssa keskellä ei mitään Nummijärvellä, tarkemmin ilmaistuna Nummirockissa. Se on vaan käsittämättömän hieno festari tunnelmansa puolesta! Bänditkin on toki kivoja.

nummi

Kuten kuvasta näkyy, mukaan lähtee iloisesti parit villasukat ja kaulahuiveja. Värimaailma on tylsästi musta ja pitää pohtia, että onko riittävästi lämmintä mukana. Suomen kesä, ah sitä lämpöä. Not. Hauskempaa tästä tekee se, että pitää periaatteessa pakata kahden ihmisen tavarat ja sitten haetaan vielä kasa tavaraa kyytiin Ylöjärveltä. Oujea. Se on kai ihan okei olla totaalisen liekeissä.
Rapsaa Nummesta tulee joskus hamassa tulevaisuudessa sitten Snowfallin puolelle.

Sitten vielä täysin aiheeseen liittymättömänä saatte ihailla allekirjoittaneen kotilahnauseleganssia. Olin viime viikonlopun kotona Ylöjärvellä ja lauantain kirjaimellisesti makasin sohvalla tekemättä mitään. Parasta!

lol

Äidin kaapista ryöstetyt housut toimii! Ja teeppari on ostettu aikoinaan Gina Tricotista ja sitä on rakastettu. Se on rakastettu hajalle asti, mutta en suostu luopumaan siitä. Keikkavaatekriisi korjautuu tuolla paidalla aina ja se on niin ihana, että tekee vaan mieli halata sitä ja käyttää jatkuvasti.

Mutta rakkaat, viettäkää mahtava Juhannus ja olkaa kiltisti!