Paljon onnea minä!

Reilu viikko sitten, 30.5., vates11v asteli Logomon lavalle Imperial Marchin tahtiin. Jännitti ja tärisytti, mutta paperit saatiin käteen ja ammattilakit päähän ongelmitta. Kolmen vuoden uurastus palkittiin ja tää tyttö valmistui vaatetusompelijaksi! Ja melko hyvillä papereilla. Kovin iloinen olen minä.

Kolmosvuoden ekana päivänä opettaja laittoi meidät kirjoittamaan kirjeet itsellemme, valmistuneelle itselle. Vikana päivänä saatiin kirjeet takasin. Olin näköjään kirjoittanut itselleni melko osuvasti:

Hyvä valmistunut minä,

sä teit sen! Älyttömän paljon onnea. Taas yksi kolmen vuoden taistelu on ohi ja saat kiittää siitä itseäsi. Vaikka nää kolme vuotta sisälsivät järjettömän määrän stressiä, uskonpuutetta, vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia, teit sen silti. Toivottavasti oot henkisesti vahvempi ja uskot itseesi riittävästi.

Nyt elät niin kuin hyvältä tuntuu. Rakasta elämää, näe maailmaa äläkä lannistu.

Valmistumista juhlittiin melko perinteisesti sukulaisten ja kavereiden kesken. Ja kuten yllä näette, mulla oli maailman siistein kakku. Pyysin siskoani, harrasteleipuri, tekemään mulle kakun. Päätin sisukset, mutta ulkopuolen jätin täysin siskoni päätettäväksi. Heitin läpällä, että pinkkiharmaavalkoinen värimaailma. Noo, sain sellaisen. Ja teemaan sopivan. Ihan mahtavaa! En saanut nähdä kakkua ennen kuin valmiina ja vähän melkein itketti, kun näin valmiin kakun. Hillittömän siisti! Kiitos Miia! 

Harmikseni musta ei oo mitään kuvaa päivältä, mutta kyllä tunsi itsensä pitkästä aikaa nätiksi! Yritän saada jonkun nappaamaan kuvan mun mekosta, koska se on esittelyn arvoinen.

Nyt on aika kasvattaa siivet ja jahdata unelmia. Maailma on avoinna edessä ja nyt meen miten hyvältä tuntuu. Ja hei, te kaikki muut valmistuneet, ja ylioppilaat, paljon onnea! Ollaan ylpeitä itsestämme ja ammattitaidostamme!

Pilkkuja

Palataan taas hetkeksi vanhojen ompelusten pariin. Ja nyt on kyllä kyseessä ihan oikeasti vanha tapaus. Kuvassa näkyvä pilkkupaita on ihan ensimmäinen vaate, minkä tein koulun käsityötuntien ulkopuolella ja tätä ennen taisin ehtiä jopa yhdet pyöräilyshortsit, joita ei enää taida olla olemassa, tekemään. 

Marimekon pallopaidat oli iso juttu silloin, kun mä olin viidennellä tai kuudennella luokalla. Totta kai halusin sellaisen, mutta jostain mystisestä syystä äiti ei ajatukselle lämmennyt. Ilmoitin sitten, että haluan tehdä sellaisen itse. Kipiteltiin mummun kanssa Eurokankaaseen ja käytiin ostamassa kangas. Kaavat etsittiin Suuresta käsityölehdestä ja niitä sitten mummu muokkaili mun toiveiden mukaan. Eli alkuperäisestä mallista säilyi ainoastaan venepääntie. Mummun avustuksella sain paidan kasaan ja se on kuulkaas yhä edelleen käyttökelpoinen (kuva on napattu pääsiäisenä). Mä pääsin ala-asteelta 2005 enkä just nyt muista, onko paita tehty vitosella vai kutosella. Melkein kymmenen vuotta se on kuitenkin käytössä kestänyt. Pakko myös vähän hehkuttaa tuota kangasta (ei mitään käsitystä sen koostumuksesta, mutta jotain jämäkkää trikoota se on), koska se on kestänyt todella hyvänä miljoonasta pesusta ja monesta partioreissusta huolimatta. Musta on edelleen musta, vaikkakin haalistunut, mutta ei siniseksi. Valkoiset pallot ovat myös valkoisia. Yhtään reikää en oo siitä löytänyt, en kankaasta enkä saumoista. Villi veikkaus, että jos näyttäisin sen jollekin ja sanoisin, että se on mun ensimmäinen tekele, tuskin kukaan uskoisi. Se on hämmentävän siististi tehty, mitä nyt käänteet ja päärmeet on tikattu miten sattuu.

Joku varmaan ihmettelee, että miten ihmeessä mä mahdun tuohon paitaan yhä edelleen. Olin jo ala-asteella pitkä ja tukevanpuoleinen. Paita on malliltaan löysä ja suora. Kyllä siihen hyvin mahtuu, mitä nyt hihat ovat liian lyhyet, mutta sekin on ratkaistavissa hihojen käärimiselle. Toimii näppärästi korkeavyötäröisten alaosien kanssa, kun voi viritellä sen tuollaiseksi pussittavaksi versioksi. Tykkään edelleen kovasti tuosta paidasta, vaikka äiti ei voi uskoa, että se on edes enää käyttökelpoinen. On se, en heitä pois ennen kuin menee oikeasti rikki. Ehkä se kestää vielä toiset kymmenen vuotta. :)

Pari vanhaa tekelettä mulla on vielä varastossa tähän ompeluhistoriaosastoon. Cateringin aikaisia ompeluksia löytyy jo sekä täältä, että vanhan Snowfallin puolelta. Pitää selailla ulkoisen kovalevyn sisältöä, kun selviän taas joskus Turkuun.

Jumppakuningas

Vanhaakin vanhempi King of nothing -kuvasarja sai jatko-osan jumppakuninkaan muodossa.

Add some flirt

Pari postausta takaperin juttelin teille työn alla olevasta korsetista ja joku protokuvakin taisi vilahtaa. Korsetti on ollut kasassa ja asiakkaan hellässä huomassa jo jonkin aikaa, mutta nyt sain vihdoin kuvaa käytössä. 

Kuva: Eeva Snygg

Kuvan leidi ja asiakas on turkulainen burleskitar Lady Winkheart (blogi, FB-sivu). Korsettia tullaan luultavasti näkemään Sophien esityksissä ja siitäkös tämä pieni ompelijatar on kovin innoissaan. :)

Peruspertsaa eli musta satiininen vyötärökorsetti. Lähdettiin ihan hifistelylinjalle ja valkattiin materiaaliksi kunnon coutil, kahdessa kerroksessa. Miehusta on satiinicoutilia ja vuori on kalanruotocoutilia. Edessä on leveä plansetti ja sisäänsä korsetti sai spiraaliluut. Sukkanauhat on irrotettavat. Ilman ongelmia tästä prokkiksesta ei selvitty, mutta kaikki saatiin kuitenkin kuntoon. Sekä minä, että asiakas taidamme olla kovin tyytyväisiä. 

Nyt mulla on parin kuukauden tauko tilaustöiden suhteen, mutta kesää on jo buukattu aika hyvin. Tulee jännää. Ja paremmalla ajalla tuun läpisemään vielä työssäoppimisjaksosta, joka alkoi reilu viikko sitten. 

Ei enää ikinä...

… tai no, ei olla ihan noin dramaattisia. Ihan viimeisiä koulujuttuja esittelyssä. Ykkösellä tehtiin miesten liivi, kakkosella prässihousut ja tänä vuonna oli sitten vuorossa miesten bleiseri. Ihan älytön homma ja me kuitenkin käytettiin hyvin pitkälti teollisia työtapoja. Kaikki rispektit vaattureille. 

Tällä hetkellä tuntuu, että jätän miesten vaatteet suosilla muiden tehtäväksi, mutta eipä sitä koskaan tiedä, jos laajentaisi oppejaan vaatturiksi. 

Takki piti tehdä asiakkaalle, joten lainasin siskoni poikaystävää. Kaavamuutosten suhteen pääsin helpolla, mutta liiallisen motivaationpuutteen takia takin valmistumisessa kesti, kesti ja kesti. Nyt se on kuitenkin valmiina ja odottaa noutoaan.

Materiaaliksi valikoitui tumman harmaa villasekoite, joka on armeijan ylijäämää. Viime vuonna tehtiin housut samasta kankaasta samalle asiakkaalle, joten tää oli luonnollinen valinta. Takissa on kansitaskut, rintatasku ja povitasku molemmilla puolilla.

Lopputulos on kyllä särmä ja tästä jäi hyvä fiilis. Vaikeuksien kautta päädyttiin kuitenkin voittoon. 

Pahvikangasta ja ällöoranssia

Tänään kulutin aikaani erään korsetin parissa ja päätin nyt tulla höpisemään vähän aiheesta. Ihan vaan making of -hömppää. Oon käyttänyt aikaani alkuvuodesta aika paljon korsetin kaavoituksen sisäistämiseen ja mielestäni oon onnistunut ihan hyvinkin. Tällä hetkellä työn alla oleva korsetti tulee olemaan perusmusta satiininen vyötärökorsetti. Ehkä näppärin mahdollinen korsetti, ainakin mun mielestä (ja itsehän en edes omista toimivaa korsettia tällä hetkellä). Materiaalina käytetään ihan kunnollista korsetticoutilia, kahdessa kerroksessa. Eteen leveä plansentti, sisäänsä se saa spiraaliluut. Lisäksi irralliset sukkanauhat.

Yllänäkyvä materiaalikasa on tässä lähinnä lisäkuvituksena. Pahoittelen semisurkeaa puhelinlaatua. Coutilin käsittely on julmetun hauskaa, koska se tuntuu enemmän pahvilta kuin kankaalta. Ihanaa se on joka tapauksessa. Satiinicoutil on ainakin mun silmään todella kaunista. Keväämmällä varmaan tuun juttelemaan aika paljon korsettijutuista, kun Belle Modeste kutsuu. 

Korsetin kakkosproto, se luutettu versio, näytti tältä. Kauniin oranssi se ainakin oli. Pieniä muutoksia tehtiin ja nyt on kankaat leikattu. Ompelu joutuu odottamaan ensi viikon puolelle, koska lähdetään A:n ja E:n kanssa keikkaseikkailemaan. Ensi viikolla on luvassa myös ns iltapukuyläosan taikominen. Kiirettä pitää ja ompelukone pörrää ahkerasti. Viikonloppu seikkaillaan, palaillaan ensi viikolla! 

Hihat palaa

Meillä kaikilla on varmaankin se yksi, tai useampi, vaate, jonka tunnearvo on suuri. Lopulta se kuluu lähes käyttökelvottomaksi joltain osin ja sitten pitäisi keksiä, mitä tehdään. Mulla yksi näistä vaatteista on Stratovariuksen huppari, jonka iskä osti mulle melkein viisi vuotta takaperin, kesällä 2009. Bändipaidat ja -hupparit livat pääosassa omassa pukeutumisessa monta vuotta ja sen myötä niiden tunnearvo on noussut älyttömäksi. Tästä aiheesta voisin naputella ihan omankin postauksen. Pysytään nyt vain tässä hupparissa. Kuten alla olevasta kuvasta huomaa, hupparin hihat olivat aika heikossa hapessa. Alkuun meinasin vaihtaa vain uudet resorit, mutta luovuin ideasta, koska huppari on haalistunut niin ruskeaksi, että mustat resorit olisivat vain sattuneet silmiin.

Äiti on jo pari vuotta yrittänyt saada mua heittämään tän hupparin pois, mutta ei onnistu. Päädyin ehkä hiukan radikaaliin ratkaisuun rakkaan hupparini kannsa, mutta näin uusittuna se sai taas lisää käyttövuosia. Tartuin siis saksiin ja leikkelin hihat kokonaan pois. Ihan mielivaltaisesti en kuitenkaan leikellyt vaan tutkailin peilin ja nuppineulojen kanssa hyvältä näyttävän kädentien. Huolittelu saumurilla ja käänteet ompelukoneella. Nopeaa ja näppärää.

Hihattomana käyttömahdollisuuksia on paljon, etenkin kesällä. Tää huppari on pitkään ollut mulle myös tavallaan lohtuvaate. Jos on huono päivä ja kaikki menee päin seiniä, turvaudun aika helposti kyseiseen huppariin. Huppu päähän, kuulokkeet korville ja maailma ulkopuolelle. Eikä muuten toimi parilla muulla bändihupparilla, jotka kaapista löytyvät. Sen pitää olla juurikin tämä.

Oon saanut pari muutakin juttua tän hupparin lisäksi pois ikuisuusompeluprojektilistalta ja se tuntuu varsin mukavalta. Isompana juttuja on työn alla korsetti eräälle turkulaiselle burleskitähtöselle ja se etenee mukavasti. Sain tänään kankaat ja muut tarvikkeet postissa ja pääsen ompeluhommiin kunnolla näin loman päätteeksi. 

Postaustahti on tällä hetkellä hyvin epämääräinen, koska ollaan tiistaihin asti puhelimien nettiyhteyksien varassa, kun korpuroin yhden oleellisen piuhan rikki. Lisäksi mulla on kone käytössä vähän heikosti, koska A tarvitsee töissä läppäriä ja minä ystävällisesti omaani lainaan. En oikeen tuu toimeen A:n pöytäkoneen kanssa, joten käytän pitkälti iPadis, joka on nyt mun käytössä väliaikaisesti. Oon saanut paljon enemmän tai vähemmän tärkeitä juttuja aikaan, kun ei tuu jumitettua koneella puolta päivää. Koulua on jäljellä kuukauden verran ja lähtö kohti Helsinkiä ja työssäoppimisjaksoa lähestyy. Höpistään näistäkin aiheista vähän myöhemmin lisää. Palaillaan pian toimivamman nettiyhteyden kanssa ja ehkä pääsen postaamaan korsetista ja opinnäytetyöstä.