Trip to Down Under pt. 2

Whoaa, osa kaksi on täällä! Muutaman Melbournepäivän jälkeen koitti road tripin aika ja auto lastattiin täyteen vesipulloja. Suunnaksi valtatie 8A ja Etelä-Australia, tarkemmin ilmoitettuna Barossa Valley. Kilometrejä lähtöpisteestä määränpäähän noin 830. Tunteja matkalla noin 12. Voi sitä autossa istumisen riemua. Onneksi herra Tolkien oli ystävä ja viihdytti matkaa herttaisilla tarinoillaan kuumerikoirista, lohikäärmeistä sekä tähtiotsaisista sepistä. Maisemat vaihtelivat älyttömästi, mutta koko matkan vierellä kulki yksi ja sama rautatie. Oli oikeasti melko hämmentävää, kun välillä oli kilometritolkulla tasaista ja tyhjää, mitä nyt muutama puu siellä täällä. Koko matka yritettiin bongailla kenguruita, muuta silmään osui vain kaksi roadkillyksilöä. 

Ensimmäisenä pysähdyspaikkana oli hervoton turistimesta, jonka päärakennus oli valtava koala. Tosin se mesta oli nimeltäänkin The Giant Koala. Jättikoalalla oli pieni eläintarha, jossa pääsi sulamaan pörröiselle koalaystävälle ja supersöpöille wallabeille.

Koalalta ajeltiinkin sitten kohti osavaltioiden rajaa, jossa toki piti pysähtyä ottamaan perinteisiä turistiräpsyjä. Huima kokemus. Ja matkahan jatkui kasarihittien tahdittamana ja teini-iän toilailuja kertaamalla etupenkkiosastolla. Me Miian kanssa täyttelimme sivistyneesti ristikoita.

Kahvitauko Coonalpynissa oli epäonnistunut. Kahvi kuulemma oli pahaa, kuten kuvastakin huomaa. Ja pullokokis oli aika järkyttävää hyihyi, en muuten sen jälkeen pahemmin kokikseen reissussa koskenut. Suomikola, my heart beats for you. Coonalpyn oli hyvä esimerkki valtatien varrella olevista pikkukylistä. Yhtäkkiä tien molemmin puolin kohoaa taloja ja ihan yhtä nopeasti se loppuu. Kylän taukopaikalla oli kartta, joka hämmensi, koska se oli väärin päin. Rautatien suunnat oli merkitty väärin päin, kun kartan mukaan Adelaidessa päin oli Melbourne. Ehkä kartatkin toimivat Australiassa päinvastoin, tai sitten se oli vain kylän oma spessujuttu.

Rautatie kulki mukana, vaihtelevasti tien eri puolilla, aina Murray Bridgeen asti ja matkaa oli jäljellä enää tunnin verran. Matkalla näkyi kivikasoja ja tasaisuutta, jes. Roverandom ihastutti loppumatkan.

Barossa Valley on viinialue ja pienellä pinta-alalla on älytön määrä viinitarhoja ja -tiloja. Ja arvaatte varmaan, mikä oli ensimmäisen kokonaisen barossapäivän ohjelmanumero... Viinitilakierros ennen lounasta. Henkilökohtaisesti en oo viinin ystävä, mutta mut uhattiin opettaa tavoille. Meidät haettiin majoituksesta vanhalla Cadillacin limusiinilla ja kuskin/oppaan virkaa toimitti Anitan serkku Timo. Lisää suomisukulaisia!

Ekalla viinitilalla oli oma pikkuinen kenguruparantola, jossa loukkaantuneita kenguruita hoidettiin kuntoon. Ajateltiin, että päästään ihailemaan noita pomppiaisia aidan takaa, mutta ei, Timo kiskoo portin auki ja tuuppaa meidät suoraan aitaukseen. Mikäs siinä kenguruita silitellessä. Hämmentävän pehmoisia nuo otukset.
Viineistä puhumisen jätän ihan suosiolla pois. Äiti, Miia ja Anita ehkä osasivat nauttia niistä mua enemmän. Tykkään vieläkin liikaa limpparista.

Viinitiloja ehdittiin kiertämään 5 ja se muuten tuntui päässä. Viimeisessä paikassa, jossa syötiin myös lounas, olin jo ihan pihalla kaikesta. Luovutin enkä saanut juotua lasiani tyhjäksi. Eli vaikka kuinka yritettiin, en oppinut tavoille yhtään. Eli edelleen, jos vaihtoehtoina ovat viini ja vesi, minä kallistun veden puolelle.

Oli kieltämättä huvittavaa, että viininlitkiminen jatkui muiden osalta vielä illallakin ja mä vaihdoin jääteehen ja veteen. Sain tarpeekseni viineistä nyt hetkeksi. Kotiin päästyäni suunnilleen juoksin halaamaan lonkerotölkkiä. Illalla käytiin syömässä ja viiniä meni taas. Matka kämpälle olikin aika hilpeä, kun äiti ja Anita hihittelivät pienessä sievässä koko matkan.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan tästä tulisi hillitön kilometripostaus, niin laitetaan Barossapostailukin kahtia. Palataan taas pian!