näpytinäpytiaaaaarghnäpyti

Joku Snowfallin aikainen lukija saattaa muistaa, että olen räyhännyt tästä aiheesta ennenkin.
Tiedättekö sen tunteen, kun koulussa on muuten kivaa, mutta atk-tunnit aiheuttavat lähinnä älyttömän määrän aggressioita?

Kertokaa mulle millä helvetin järjellä on muka kivaa tehdä koulujuttuja koneella. Tai siis, että kuinka moni oikeasti tekee niitä asioita, mitä oikeasti pitäisi? Tässä vaiheessa on hyvä mainita, että olen tehnyt työni valmiiksi ja siksi räyhään blogissa aiheesta.
Nyt kun koulunkäynti siirtyy yhä enemmän tietokoneelle, sitä enemmän se mua tavallaan ärsyttää. Siis  tietotekniikkakeskeisyys, ei koulu. Viihdyn koulussa mitä parhaiten, kun koen olevani täysin oikealla linjalla opiskelemassa

Annetaan lukiolaisille läppärit, että muistiinpanojen tekeminen olisi helpompaa. Helpompaa ehkä joo, mutta kumpi viehättää enemmän tekstinkäsittelyohjelman tyhjä valkea sivu vaiko blogimaailma ja facebook? Niinpä, vastatkaa tähän itse.
Laitetaan amikset piirtämään ammattiteknisiä kuvia koneella. Yleisin ääni luokassa on opettaja huutamassa, että nyt se helvetin naamakirja kiinni.

 

Ylläolevan kuvan piirtäminen olisi käynyt käsin huomattavasti nopeammin ja siistimmin. Tokihan joku voi olla eri mieltä, mutta itse en ole lähellekään tyytyväinen, kun puhutaan työn siisteydestä. Lähinnä erään kaavanpiirto-ohjelman avaaminenkin aiheuttaa suurta kettuuntumista eikä tunneille edes tee mieli osallistua. 

Yritäpä sitten kahdeksalta aamulla tai kahdelta iltapäivällä saada jotain aikaan, kun motivaatio on pahasti nukkumassa. Enkä minä ole todellakaan ainoa, kenellä on tämä ongelma. 

Nykyään en vaan enää jaksa lusmuilla tunteja, kun ne työt pitää tehdä joka tapauksessa. Ompelujutuissa saa kyllä muut kiinni, mutta näissä teorioissa heikommin. 

Ja nyt pitäisi vielä yrittää piirtää mallikuva paitapuserosta. Koneella. En tahdo! 

Nyt kasailen taas motivaationi ja hiivin kohti perusvaatetuksen tunteja ja kuosittelua. Edes jotain kivaa tähänkin päivään! Okei, on tässä päivässä muutakin kivaa, mutta silti. Tappotunneista huolimatta fiilis on sinänsä korkealla, mitä nyt vähän ärsyttää.

Ja niin, eräskin postaus on teitä odottamassa, mutta kuvapuoli ei vieläkään ole ihan kunnossa uuden koneen osalta. Tai olisi, mutta en millään viitsi tunkea blogia täyteen jättikuvia, että lataus kestää kolme tuntia. Palatkaamme taas. Mainiota torstaita!

"Kukaan ei oo ikinä tehny mulle mitään tällasta!"

Kun tässä taannoin läpisin jatkuvasti eepisestä ompeluprojektista, se on saatu päätökseen. Tavallaan.

Koulussa meillä oli pakollisena työnä miesten liivi ja alkuperäisten ohjeistusten mukaan sitä ei olisi saanut tehdä lapselle. Joten pähkäily oli aivan älytön. Kukas sitten? Iskä tai kukaan sukulaisista ei ole mitenkään päin liivityyppiä. Eikä kaveritkaan oikeastaan. Hiphei tosi kiva. Ja sitten iski kuningasidea. Ideavaiheessa se kuulosti koko ajan paremmalta ja paremmalta, mutta toteutus vähän epäilytti. Uskallanko/kehtaanko kysyä? Onneksi kehtasin ja uskalsin.

Sain asiakkaakseni erään Suomen parhaista rocklaulajista: Pekka Heinon.

Brother Firetribessa, Leveragessa ja Rock & Roll Sensationissa vaikuttava Pekka nähdään lavalla oikeastaan aina liiviin pukeutuneena, että yritäpä siinä sitten keksiä parempaa asiakasta.
Vaikka voisi sanoa, että olemme Pekan kanssa jo vanhoja tuttuja, niin jouduin kyllä keräämään rohkeutta valtavat määrät. Ja taisipa A vieressä tökkiä että nyt kysyt. Ja onneksi A tökki.
Pekka oli totaalisen liekeissä ideasta ja oli heti mukana. Kyllähän siinä sitten väkisinkin nousi hymy huulille ja teki mieli rynnätä halaamaan Pekkaa.

Lopputuloksen näette yllä olevista, laaduttomista, kuvista. Minä olen ompelijana erittäin tyytyväinen ja asiakaskin vaikutti tyytyväiseltä. Illan mittaan sai kuulla useampaankin otteeseen, kuinka Pekka selitti ties kenelle minun tehneen liivin.
Kun motivaatio tekemiseen oli alusta loppuun korkealla, työn tulos ei voi olla huono. Tai voisi, mutta tällä kertaa en voi oikeastaan olla enää yhtään tyytyväisempi. Tein parhaani ja se myös näkyy. Toki pyrin aina tekemään parhaani, mutta edellisessä paitapuserossa motivaation puute ja yleinen kettuuntuminen näkyy turhankin hyvin. Kuvat eivät tee sinänsä oikeutta vaatteelle, otapa onnistunut ja imarteleva kuva pimeässä ravintolassa. Ja kyllä sitä sai kuulla perinteisen ootko sä oikeesti tehnyt tän itse? -kommentin.

Palatakseni vielä postauksen alkuun ja tavallaan-kommenttiin. Pekka kysyi, josko voisin tehdä vielä toisenkin liivin. Ja minähän teen.
Orastava alku Suomen musapiireihin pääsemiselle. Vai miten se meni?

King of nothing

We were told we have to serve our empire

and die

The war was lost 

but we went on

Our King was dead

and in the end

Nobody won

Eräänä aamuna bussipysäkille oli levinnyt korttipakka. Pari päivää myöhemmin kaikki kuninkaat löytyivät oikein päin. Tekstin kuvien lomassa teille tarjoaa Stratovarius. 

                                                   

Maanantai

Ei vieläkään suunniteltuja postauksia, kun kuvahömppäily on vieläkin työn alla.
Saatoin luvata, että siivoan, mutta hupsis, kirjoittelen täällä vaan omiani. Tosin sulatin pakastimen ekaa kertaa koskaan. Takatalven hyvä puoli on se, että parvekejääkaappi toimii edelleen vallan mainiosti!

Leikin siis vaihteeksi kodinhengetärtä siivouksen ja yleisen kodinhoidon suhteen. Pyykkiä, tiskiä, ruokaa. Eilen sain mm. kuulla, että joku saa musta vielä hyvän vaimon itselleen. Ei, en usko että saa.

Viikonloppuni vietin Helsinkilässä ja lähiseutuvilla. Keikkoja ja käynti Fiskarsissa. Kuvia 0. Niskajumi on helvetillinen. Normaalia keikkajumia pahempi.

Mutta oikeasti lupaanlupaanlupaan saada jotain järkevää tänne asti vielä tällä viikolla. Pitää ottaa atk-tuki tiukkaan halaukseen, ettei ehdi karata!

Mainiota huhtikuuta!

Hyvää huomenta

Pienoisia väliaikauutisia.
Elämme jännittäviä aikoja, sillä vaihdoin juuri PC:sta MAC:iin. Ja juurikin siihen liittyen, minulla on vielä pieniä ongelmia kuvien kanssa. Ei ole ihan helpointa tämä toiminta taaskaan.

Mutta! Aina se mutta. Ja tyhjiä lupauksia ja mitä näitä nyt onkaan. Oikeastihan noita postauksia on jo melkein jonoksi asti, pitää vaan saada kuvahommat kuntoon mahdollisimman pian.

Ja mainittakoon vielä se, kun tuossa edellisen postauksen alussa kehuin kotiutuneeni työhaastattelusta. Niin sain sen työn! Vietän kesäni siis Turussa, Airiston rannalla, leirikeskuksessa. Kokkailen ruokaa nälkäisille rippilapsille. :)

Mainiota kevättä! Palailen taas piakkoin kuvien kanssa.

Elämän pieniä iloja

Olin tänään työhaastattelussa ja nyt pidetään ankarasti peukkuja pystyssä, josko pääsisin kesäksi leikkimään keittiöntätiä.
Kevät tulee kovaa vauhtia ja tuntuu, että on kerrankin aikaa vain olla ja nauttia kaikista pienistä asioista.

Valokuvaus
Vaikka olenkin ollut puolisen vuotta kuvaamatta oikeastaan mitään muuta kuin keikkoja, niin koen silti oppineeni ja sisäistäneeni asioita valokuvauksen teknisestä puolesta. Kuvani alkavat oikeasti näyttää paremmilta enkä myöskään suhtaudu enää niin negatiivisesti kuvanmuokkaukseen. Pienillä jutuilla kun saa kuvaa hienosäädettyä paremmaksi.
Oppimisen vuoksi olen myös alkanut himoita uutta kameraa tuon vanhan rakkaani tilalle. Tuohon runkoon kun ei niin inspaisi ostella kaikenmaailman kivoja putkia ja nippelinappeleita. Vanha D40 toimii edelleen, mutta uusi viehättää. Ja juurikin Nikon D7000. Karvanoppakameroiden aatelia on tämä ja riittäisi mulle mitä parhaiten. Kun ammattikuvaushaaveet ovat tipahtaneet matkasta, en koe edes järkeväksi kuolailla noita pro-versioita. D7000 on juuri siinä välimaastossa, joten tätä ei tarvitsisi uusia ihan heti. Armoton säästökuuri tätä varten lähtee käyntiin, kunhan rahatilanne kohenee hieman. Kuva on lainattu Nikonin omilta sivuilta.

Kela
Uskokaa tai älkää, mutta kaikkien yleisesti rakastama (huomaa sarkasmi) kansaneläkelaitoksemme voi olla aihe ilolle! Sain reipas viikko sitten Kelalta kirjeen, joka kertoi, että saankin opintorahan jo maaliskuulta, vaikka luulin että saan sen vasta huhtikuulta. Bileet ja silleen. Se oli oikeasti mukava kirjelappunen. Hymy nousi pakostakin huulille, kun samaisena päivänä ilmoitettiin että pitääpäs hankkia uusi koulukirja ja viivainsarja. Kiitos Kela, kun pelastit kevääni.

Eeppiset ompeluprojektit
Tämä tuleva koulutyö ei itsessään tule olemaan niinkään suuritöinen, mutta sitäkin jännittävämpi! Pakollisena työnä meidän on valmistettava miesten liivi. Tässä vaiheessa kaikki ajattelevat tyyliin how boring is that, mutta odottakaas vain, tässä on pieni jekku takana. Tai no, ei jekku, mutta asiakas tekee työstä paljon jännittävämpää ja eeppisempää. Tästä lisää myöhemmin, kunhan projekti etenee.
Ja onhan tässä taas eräskin tilaustyö odottamassa.

Kirjoittaminen
Joskus muutama vuosi sitten mua ei saanut pois kirjoittamisen ääreltä. Aina oli joku projekti menossa ja fanfictionia tulvi päästä enemmän kuin olisi oikeasti terveellistä. Sitten tökkäsi kunnolla enkä saanut moneen aikaan mitään tehtyä. Paperi pelotti. Blogitekstit sentään sujuivat, mutta nykyään kirjoittaminen on taas helpompaa. Sen huomaa niin blogissa kuin muutenkin. Fanfictionin kirjoittaminen on palannut ja kirjoitusinto on suurempi kuin pitkään aikaan. Jumissa olleet vanhat tekstit ovat saaneet jatkoa ja ideoita tipahtelee pitkin päivää. Luovuus ja mielikuvitus on taas uudella, mutta samalla vanhalla, tavalla mukana menossa.

Uudet, ja miksei vanhatkin, musalöydöt
Oikeastaan tykkään siitä, että mulle pakkokuuntelutetaan uusia bändejä. Musamaku on laajentunut jossain määrin. Genret ovat kyllä pysyneet samoina, mutta genren sisällä mennään nykyään laidasta laitaan. Kasari on mahtavuutta, nytkin soi Van Halen. Suosittelen kuitenkin lämpimästi tutustumaan The Magnificentiin. Jos Brother Firetribe iskee, niin sitten kyllä tuokin. Kuunnelkaa vaikka!
Ja aikahan kultaa muistot, eikö vain? Kun oma lempparibändi jää jostain syystä vähemmälle kuuntelulle, sen uudelleenlöytäminen on parasta. Mulle käy näin aina Sonata Arctican suhteen.

Vapaaehtoinen duuni musapiireissä
Isona musta tulee roudari. Tai no, oon jo roudari ja parin viikon päästä isokin, kun tulee pyöreitä vuosia täyteen. Me A:n kanssa puoliläpällä ilmoittauduttiin Turun Klubille apukantajiksi ja hups, titteliksi tuli roudari. Pääsee näkemään uutta puolta musahommista ja kyllähän sitä on aina kivaa olla avuksi artisteille. Nimim. roudasin Stam1nan miksauspöytää joka painaa aivan H*LVETISTI.

Bonus
Toimiva imuri! Siivoaminen helpottui kummasti, jos sitä jaksaisi pitää kämppää taas vähän paremmassa kunnossa. Uudenvuoden lupaus ahkerammasta tiskaamisesta on oikeasti toteutunut. Pieni tiski on huomattavasti mukavampi kuin valtava tiskivuori. Koulurästitkin alkavat olla vähän paremmassa vaiheessa. Ja To do-listan yliviivatut kohdat lisääntyvät.
Hienoinen painonputoaminen ilahduttaa myös, sillä tästä on suuntana alaspäin. Numerot senkun pienenevät. Kunhan en keksi uudelleen kuinka ihanaa suklaa ja kola onkaan. Toisaalta myös leipominen on lisääntynyt. Hassua. Odotan niitä eeppisiä roudauslihaksia.

Toivotan teille jo nyt mitä parhainta viikonloppua! Itse seikkailen Jyväskylään ja Tampereelle rakastamaan elämääni ja rakastumaan uudelleen ensirakkauteeni. Musiikki, kiitos että olet olemassa ja saat minut tuntemaan oloni turvalliseksi ja täysin rentoutuneeksi.

Öisellä merellä kelluva käpy

Hiphei,
tein vihdoinkin paluun tämänkin blogin puolelle, kun noita keikkarapsoja on tullut raapusteltua kasa, puhumattakaan ompelukoneen ääressä istumisesta.

Työtunteja viitisenkymmentä, puoliunettomia öitä, stressiä aikatauluista, aikaansaamattomuutta ja armotonta ketutusta. Pinna kireällä ja koulussa vietettyjä vapaapäiviä, 17 kangasmetriä unohtamatta.

Järjestyksessään toinen askartelemani wanhojentanssipuku (ensimmäisen löydätte täältä). Pukua kantaa neiti A, joka tunnetaan myös orjuuttajana sekä kämppiksenä. Ja eniten tärkeänä ystävänä.
Suunnitteluhan sinänsä alkoi jo aikoja sitten ja värimaailma lyötiin lukkoon jo syksyllä. Idea öisestä merestä ja taivaasta tuli kehiin myös alkuvaiheissa, mutta ensimmäiset luonnokset eivät ole lähelläkään lopputulosta. Malli pukuun löytyi lopulta internetin ihmemaailmasta, mutta sitä sitten muokkailtiin vielä omaan visioon paremmin sopivaksi.
Materiaaleina käytössä oli taftia sekä organzaa. Ja sitten erinäisiä vuori- ja korsettimateriaaleja.

Stressasin aika reippaasti tuosta helmasta, sillä en todellakaan meinannut keksiä, kuinka moisen saisi parhaiten rakennettua. Vaihtoehto A onneksi unohtui, vaikka se ehkä olisikin ollut nopeampi. Lopulliseksi määräytyi vaihtoehto B, joka oikeasti näyttää älyttömän hyvältä ja oli kaiken sen tuskan arvoinen. Neliöhtäviä paloja helmassa on suunnilleen 150, joiden leikkaamiseen ja huolitteluun kului aikaa suunnilleen 12 tuntia. Hameen kasaamiseen kului sitten vielä viitisen tuntia lisää.

Päällihelma/miehusta ei vienyt sinänsä pahemmin aikaa, lukuunottamatta takana olevaa nyöritystä. Nyörityssilmujen kikkailu oli aivan käsittämättömän hermojaraastavaa, mutta lopulta selvisin siitäkin kunnialla. Eikä sitten edes puhuta sen nyörin valmistamisesta!
Miehustan koristeina on käytetty Swarowskin strasseja, mustia sekä kirkkaita. Takana oikealla puolella on strasseja aseteltu nuottiavaimen muotoon ja vasemmalta taas löytyy bassoavain. Tällä tavalla pukuun saatiin mukaan myös rakkaus musiikkiin.

Koko komeuden alla on overbust-korsetti, joka ei onnistunut ihan odotusten mukaisesti, mutta tekemällä oppii, tuo kun oli toinen tekemäni overbust. Ja tekemäni vannehame sai myös epic fail -leiman, sillä käyttämäni vanne oli liian pehmeää, että se olisi pitänyt muotonsa kunnolla.

Loppuun lienee hyvä mainita, että olen tyytyväinen lopputulokseen, ja niin kyllä taitaa olla puvun omistajakin. Puku on kantajansa näköinen kaikinpuolin ja ompelijana voin taas kerran olla ylpeä itsestäni ja siitä, kuinka huomaan omien taitojeni kehittyneen tässä kouluni aikana.

Työn alla on muuten pienimuotoinen portfolio/tilaustyöasia, josta lisää kunhan se saadaan kuntoon.