maanantai 23. helmikuuta 2015

Lempparipihvejä

Jutellaan hetki ruuasta, koska oon nyt yrittänyt saada syömisiäni taas vähän parempaan kuntoon.
Kesätöiden seurauksena tuli kokeiltua, tehtyä ja hiottua aika näppärä ja toimiva ohje kasvispihveihin. Tosin näitä pihvejä ei oo tehty sillä mahtavaksi todetulla ohjeella, koska tein nää yön pimeinä tunteina eikä ollutkaan kaikkia aineksia, kun tapoin aikaa ennen Oscareita. 

Tästä ohjeesta tuli parisenkymmentä pihviä.

WP_20150223_003_zps7a46c3d2

Aloitetaan niistä rehuista. Kasvispihvit on siitä supereita, et niissä voi käyttää myös parhaat päivänsä nähneitä aineksia. Esimerkiksi mun paprikan jämät oli jo pehmenneet ikävästi eikä sitä ihan pelkiltään ois halunnut syödä. 
Mitään tarkkoja määriä en nyt tähän kirjoittele, kuvasta voi katsoa vähän suuntaa antavia määriä. Jos haluaa karppiversion, jätä peruna pois ja lisää jotain muuta. Tee vaikka vaan pelkästä perunasta ja porkkanasta. Vaihtoehtoja on miljoona. Laita mukaan lanttua, selleriä, mistä ikinä tykkäät. Tää ohje on omilla suosikeilla tehty. Testattu niin vegaanikavereilla kuin lihansyöjilläkin ja toimii. 

Porkkanaa
Perunaa
Punasipulia
Kesäkurpitsaa
Paprikaa
Munakoisoa 
(punaisia linssejä kypsennettynä)
(soijarouhetta kypsennettynä)

Suolaa
Pippuria
Rakuunaa
Basilikaa
Sweet chili -kastiketta (kaikkien kasvisruokien pelastus. Tällä saa näppärästi makua ja potkua ihan kaikkeen.)
Mitä ikinä nyt tuleekaan mieleen, valkkaa lempparit. 

Jauhoja (peruna-, gluteeniton-, korppujauho. Kaikki käy.)
Kananmunaa (tän voi jättää poiskin, jos vegaanimeininki sopii paremmin. Itse käytin laiskuuttani.)

Paistamiseen öljyä (jos kaapista sattuu löytymään aurinkokuivattuja tomaatteja, niiden mausteöljy on ihan parasta tähän hommaan!)

WP_20150223_005_zps17d0916e


WP_20150223_006_zps941ffc87

Raasta/pilko kasvikset. Porkkana ja peruna kannattaa raastaa pieneksi, kun taas kesäkurpitsan ja munakoison voi jättää vähän isommaksi. Sipuli kannattaa hienontaa huolella. Kaikki sekaisin kulhossa (ota tarpeeksi iso niin puolet ei oo pöydällä) joko käsin tai lusikalla. Mausteet perään ja sekaisin, oman maun mukaan. On hyvä muistaa, että riittävä suola on tärkeää, ettei tuu vetisen makuisia pihvejä. Maku kannattaa hoitaa kohdallaan ennen jauhojen ja munien lisäämistä, koska niiden kanssa maistelu on vähän harhaanjohtavaa, koska kumpikaan ei maistu raakana kovinkaan miellyttävältä. 

WP_20150223_008_zps88633202

Pannu kuumaksi ja öljyä kehiin. Tavallinen paistinpannu toimii ihan yhtä hyvin, mutta laiskuus iski ja käytin lettupannua. Lämpöä kannattaa laskea aika pian, ettei pinta pala ja keskusta jää raa'aksi. Pihvien paksuudesta riippuen paista 2-3 min/puoli. Kannattaa maistaa ekoja pihvejä ja korjata makua, jos sille tuntuu olevan tarvetta. 

WP_20150223_010_zpscb1c7da0

Valmiita pihvejä voi tarjota oikeastaan minkä kanssa vaan. Tee joku superkiva dippikastike. Tomaattikastike toimii aina. Oscar-eväiksi kasasin pari ruisleipää avokadolla ja näillä pihveillä. 

Kun pihvit peittää kunnolla, ne säilyvät jääkaapissa pari päivää ja sieltä ne on helppo heittää pannulle tai mikroon lämpiämään. Nää kestävät myös pakastusta, jos ei saa kaikkia tuhottua. Suosittelen tosin pakastamaan tuoreena, ei pari päivää jääkaapissa seisseenä. Mainitaan vielä, näistä on helppo tehdä myös täysin vegaaninen versio. Kananmuna vaan pois ja suosittelen lisäämään soijarouhetta, sillä se auttaa pitämään pihvit kasassa.

Kokeilkaa, kasvispihvit on mahtavia! Ja miettikää kuinka hyviä hampurilaisia näistä saa aikaan! 

Muistakaa myös synttäriarvonta (joka sai hieman lisäaikaa). 

lauantai 21. helmikuuta 2015

Synttäriarvonta!

Synttäripostauksessa mainitsin, että yritän keksiä jotain kivaa ja nythän se kiva on täällä! 
Yön pimeinä tunteina askartelu kuuluu suosikkipuuhiin, joten sellaisen tulos tulee teille arvottavaksi! 

Nahkaiset rusettikorvikset lähtevät täältä matkaan jollekulle onnekkaalle. Ja ihan omin pienin lapiokätösin nämä teille askartelin. Metalliosia lukuunottamatta korvikset on kasattu kierrätetyistä materiaaleista (nahka on vanhasta takista ja helmet hajonneesta korusta). Korviskoukkujen pitäisi olla nikkelittömät, kun omat korvat niitä ainakin kestävät. Rusetit ovat n. 3,5 cm leveät eli varsin näppärän kokoiset ovat.


Arvontaan osallistut kommentoimalla, että olet mukana ja samalla siinä kerrot, että mistä haluaisit overloadissa lukea. Muista myös lisätä kommenttiin sähköpostisi! Myös anonyymina voit osallistua, mutta keksi nimimerkki. 
Lisäarvan itselleen voi lunastaa mainitsemalla (ja linkkaamalla sen maininnan kommentissasi!) arvonnasta omassa blogissaan. 

Osallistumisaikaa on viikko eli arvotaan tulee osallistua la 28.2. klo 21 mennessä  torstaihin 5.3. kello 21 asti. Onnetarta suosineelle ilmoitan sähköpostitse. 

Ja hei, Shadoulla on myös superkiva arvonta blogissaan! :)

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

4 v.

Kovasti onnea uhmaiän saavuttaneelle Overloadille!



Neljä vuotta sitten halusin erottaa musahommat ja kaiken muun hömpän erillisiin osoitteisiin ja sen myötä syntyi Overload. Kävin lukemassa ihan ekan postauksen, minkä tänne kirjoitin ja huomasin, että eihän tästä nyt tullut lähellekään sitä, mitä alunperin ajattelin. En oo ihan varma, onko se hyvä vai huono asia. Aloituspostauksessa juttelin siitä, kuinka tästä olisi muodostumassa tyyliblogi, paljon kuvia ja ompelujuttuja aina välillä. Ei se sitten ihan niin mennytkään. Toki alussa oli enemmän tai vähemmän tyyliin liittyviä juttuja ja vähemmän ompelua. Kahden kuukauden työssäoppimisjakso Birminghamissa ajoi blogia hetkeksi eri suuntaan. Pian sen jälkeen kaikki muuttui kertaheitolla, kun muutin 160 km päähän kotoa ja aloitin uuden alan opiskelun. Sen myötä tänne alkoi tipahtelemaan enemmän ja enemmän ompelujuttuja ja sille tielle jäätiin. Samalla musablogi hiljeni.

Selailin postauksia läpi ja aikamoista sillisalaattia täällä on ollut ja sitä se tulee varmasti myös jatkossa olemaan. Ajan myötä Overload with glam, goth & cuteness muuttui Shady Overloadiksi. Vanha nimi ei tuntunutkaan enää hyvältä ja siitä lähtien ollaan blogattu nykyisen nimen alla. Blogi on muuttunut aika pitkälti elämäntilanteiden mukaan ja sen myötä muutoksia on taas ehkä luvassa. 

Blogimotivaatio on heilahdellut ääripäästä toiseen, välillä on tehnyt mieli muuttaa suuntaa täysin tai lopettaa koko homma. Mutta kun ajattelee kuluneita vuosia, mulla on kuitenkin ollut suurimmilta osin todella hauskaa tän kirjoittelun parissa. Ja toivottavasti myös teillä!

Katsotaan, jos tässä kehittäisin jotain synttärimeininkejä tänne blogin puolelle. Pitää nyt vaan ensin selvitä tästä kuumeen rajamailla heilumisesta. Miniuudistus tänne tuli nyt synttäreiden kunniaksi, kun tuolla sivupalkissa on nyt näppärästi kaikki stalkkauslinkit. :)

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Like a Queen

Tässä joskus taannoin (okei, myönnetään, kesällä) tuttu asiakas Lady Winkheart kiikutti mulle The Girl King -elokuvan puvustuskirppikseltä löytämänsä aamutakkiraakileen. Hakaneuloilla kasassa oleva takki jäi yhteisestä sopimuksesta myöhempään ajankohtaan, kun mulla oli muutto tulossa ja kaikkea muuta mahdollista sekavaa.

Nyt vuodenvaihteen jälkeen saimme kuitenkin homman alkuun ja päätökseen. Takki on upeaa tyllikangasta, joka on järjettömän raskasta ja sitä muuten oli PALJON. Ihan ongelmitta takin kanssa ei selvitty, koska se oli puolivalmis ja massiivinen, rakenne oli mystinen. Mainittakoon myös, että en mitenkään kilju riemusta, kun pitää hypätä puikkoihin johonkin osittain valmiiseen. Työssäoppiessa korjailin ja säädin aika paljon edellisten harjoittelijoiden tekemien kaavojen parissa ja sain siitä tarpeekseni hetkeksi. 


Kankaan raskaus ja määrä asetti oman haasteensa, koska käsittely ei ollut sen takia helppoa. Mun pöytä tuntui hylkivän tätä ja jatkuvasti se oli karkaamassa jostain suunnasta. Ja sit kun se pääsi karkaamaan, sehän oli kokonaan lattialla painonsa takia. Muutamia kirosanoja siinä kyllä lenteli, kun yritti syöksyä pelastamaan koneessa jostain kohti kiinni olevaa vaatetta, jonka kangas oli herkkä. Hajotin tätä tehdessä myös 3 neulaa, well done me. Rypytetty helma oli ihan järkyttävän paksua kankaan koristeluista johtuen. Ensin neuloista meni kärki ja heti perään kuului naps. Kolmannen neulan kohdalla päätinkin sit vetää koko homman käsipyörällä. Toki se vei enemmän aikaa, mutta säästi neuloja ja hermoja. Selvittiin kuitenkin. :)

Kaikesta säädöstä ja hankaluudesta huolimatta, rakastan tällaisia överidramaattisia juttuja ihan älyttömästi. Mun suosikkiasioita on tehdä jotain mustaa, isoa ja dramaattista. Can't help it. :)

Tässä on nyt tiedossa jos jonkinlaista projektia ja oon kovasti yrittänyt aikataulutella juttuja, että pysyn edes jotenkin kartalla. Mulla on tässä viimeisen vuoden aikana ollut todella paljon ongelmia motivaation, ihan yleisesti elämässä,  kanssa enkä oo sen takia pystynyt tekemään töitä niin hyvin ja tehokkaasti kuin haluaisin. Kovasti yritän aikatauluttamalla vähän parantaa tilannetta, mutta saas nähdä. Toivotaan parasta. :)

Jos ei muuten, niin bloggausmotivaatio ja -into on palannut. Päätin kuitenkin, että en aseta blogin suhteen mitään aikatauluja ja postaustahtia, koska luulen, että se aiheuttais tietyllä tasolla painetta ja stressiä, mitä en nyt tarvii yhtään enempää.

Mites muuten, onko teillä jotain, mistä haluisitte lukea? Mitä pitäis olla enemmän, mitä vähemmän?

perjantai 23. tammikuuta 2015

Laced in all black

Postaillaanpas nyt pitkästä aikaa jotain asukuvan kaltaista, kun sellainen tuli syystä tai toisesta napattua. Oon nyt taas totuttelemassa korsetin pitkäaikaisempaan käyttöön, joten kaupungille lähtiessäni kiskoin korsetin päälle. Jep, korsettien ompelun lisäksi myös käytän niitä toisinaan. Tällä hetkellä mulla on vain yksi korsetti ja yksi kevyesti luutettu, tyllihamepostauksessa nähty, nahkalärpäke. Mieli tekisi ommella lisää, mutta pitäisi piirrellä uudet kaavat itselle, sillä tässä nykyisessä on vikoja ja sen takia korsetti ei ole täydellinen päällä. Mutta eipäs nyt jaaritella enempää, have a photo.


En ihan hallitse peiliselfieitä, joten siksi laatu on semikökkö. Pukeutuminen on tällä hetkellä todella usein kokomustaa, kun tukka lisää väriä aika näppärästi. Mulla vaihtelee paljon nykyisin, että pidänkö korsettia piilossa vai näkyvillä. Aiemmin, nuorempana, mulla oli korsetti poikkeuksetta päällimmäisenä ja näkyvillä, mutta nykyään tykkään käyttää alusvaattena. Korsetin tuoma itsevarmuus on mukana, mutta korsetti ei kuitenkaan kiinnitä huomiota.
Yritän nyörittää korsetin päälle nyt vähintään kerran viikossa, koska mun korsettikestävyys on huono verrattuna siihen, mitä se oli about 4 vuotta sitten.

Mitäpä mieltä te ootte, onko korsetti liikaa ihan arkivaatteiden kanssa, niinkuin nyt mulla tässä asussa? Perustoppi, arkinen polvipituinen hame ja pitkähihainen.

torstai 15. tammikuuta 2015

Jäistä ja liehuvaa

Pääsin aloittamaan tämän ompeluvuoden (ei kerrota kenellekään, että tää prokkis alkoi jo viime vuoden puolella) melko isosti ja juhlavasti. Ensimmäisenä työnä valmistui iltapuku tiistaina olleeseen Urheilugaalaan. Asiakkaana oli vuoden naiskaratekaksi valittu Helena Kuusisto (FB).

Pukukoodiltaan urheilugaala on hieman rennompi, joten päätimme leikkiä helman pituudella sekä näyttävyyden, että jatkokäytön kannalta. Alusta asti oli selvää, että yleislinja pidetään kapeana ja se oli varsin mainio ratkaisu. Ainakin omaan silmään.
Edestä puku on melko simppeli ja näyttävimmät yksityiskohdat päätettiin laittaa puvun selkäpuolelle.

helena3
Helena siskonsa Hennan kanssa
Värien kanssa seilattiin hetki suuntaan jos toiseenkin, mutta lopulta jäänsininen satiini ja turkoosi sifonki veivät voiton. Lisäksi ihan sattumalta löytyi mahtava turkoosi paljettikoristenauha, joka sitten päätyikin vyötärölle koristamaan sekä peittämään liitossaumaa. Tummempaa sifonkia haluttiin tuoda myös yläosaan, joten siitä taiottiin laskostetut, ja irrotettavat, olkaimet.

helena

Kuten tuolla aiemmin sanoin, näyttävimmät yksityiskohdat sijoitettiin puvun syvään uurrettuun takaosaan. Puvun kiinnityksenä on nyöritys, koristenauha laskeutuu takana V:n muotoisesti ja olkaimet risteävät selässä.

helena5

Vaikka sifonki onkin upea materiaali, sen ompelu ei todellakaan ole ruusuilla tanssimista. Huolittelut vaativat useamman testauksen, että miten se näyttää parhaimmalta. Vinkkinä ompelijakollegoille, jos ei ole rullapäärmäysmahdollisuutta kapea siksak toimii nätisti, kun kääntää ensin reunaa pari milliä.

Tämän puvun seurauksena tuli muuten katsottua Urheilugaala ensimmäistä kertaa ikinä ja se kannatti, koska pukuhan vilahti, yläosastaan vain, telkkarissa ja meikähän ehkä hieman hihkui typerästi ja hyppeli seinillä.

helena4

Puvun liehuva helma kuulemma oli herättänyt huomiota ja ihastusta. Sekä asiakas, että tekijä olivat tyytyväisiä lopputulokseen ja voiko sitä muuta enää toivoa? Ehkä ei.

Suuritöisten iltapukujen tekeminen on mahtavaa ja niitä olisi kiva päästä tekemään useamminkin kuin kerran vuodessa. Ehkäpä näitä nyt tässä alkaa jossain vaiheessa tipahdella. :) 
Kaiken kaikkiaan hieno alku ompeluvuodelle, tästä taitaa tulla loistava! 

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

22m & 18 kerrosta

22 metriä ja 18 kerrosta tylliä, puolisen metriä vuorikangasta ja sopiva pätkä leveää kumpparia. Noilla materiaaleilla syntyi illassa valmis tyllihamonen. Kaikessa yksinkertaisuudessaan loistava. (Ei puhuta siitä, että hajotin tän about heti, kun keikuin korkkareissa ja korko jäi jumiin.)

Tää on tehty siitä karkeasta ja paksummasta tyllistä, kun sitä kotoa löytyi riittävästi. Ohuempi tylli tosin toimis varmaankin paremmin, sillä se laskeutuu kevyemmin ja pehmeämmin. Pitänee kokeilla, koska lyhyempi versio houkuttaa kovasti. Ehkä siinä samalla tutoriaali tällaiseen? Mitäs mieltä ootte?

1_s

Jätetään tää nyt lyhyeksi, sillä kirjoittaminen takkuaa nyt niin pahasti, että en edes tajua. Palaillaan taas!