Dream on

Long time, no see… Vähän turhan pitkä aika, mutta täällä ollaan taas uusissa voimissa! Kahden kuukauden blogitauko ei ollut todellakaan suunnitelmissa, mutta sen piti tapahtua. Tässä on ollut elämä totaalisen sekaisin koko kesän ja on edelleenkin ja jostain piti luopua. Oon vaihtanut kämppää, lagannut kuukauden työttömänä, käynyt Ruotsissa ja tehnyt juttuja. Enemmän tai vähemmän tehokkaasti ja onnistuneesti. 

Selailin puhelimen kuvia ja yks keväällä askarreltu unisieppari hyppäsi sieltä silmille. Piti jotain postattavaa keksiä, joten se kelpaa tähän väliin.

Oon pitänyt unisieppareista kovasti siitä lähtien, kun ekan kerran niihin tutustuin. Olin käsityökoulussa ja siellä sit tein ensimmäisen siepparini, joka roikkuu edelleen vanhempien makuuhuoneessa. Nykyään askartelen näitä kavereille, koska unisieppari on hyvä olla. (Ei kuitenkaan puhuta siitä, että mulla ei ole vieläkään omaa, vaikka näihin varmaan 10 vuotta sitten tutustuin.) Tykkään todella paljon pelkistetystä versiosta ja sen takia nää mun askartelut sitä linjaa seuraavatkin. Halkaisijaltaan 20 senttinen sieppari on aika söpö ilman mitään överiä. 

Lupaan palata taas pian, kunhan saan kuvajuttuja hoidettua! Nauttikaa syksystä!

Shades of Red

Pitkästä aikaa tuli napattua kamera ihan kunnolla käteen, kun Sanna tuli tyttöhömppäilemään mun seuraksi. Oon tosi huono keksimään mitään järkevää tekemistä vapaapäivilleni, joten vierailu oli enemmän kuin toivottu. Meidän on jo pitkään pitänyt kuvailla ihan kunnolla, mutta nyt vihdoin saatiin aikaan. Kuvattiin pari erilaista juttua ja pidemmittä puheitta…

Fiftarihtava osasto vähän kärsi, kun muutaman ruudun jälkeen tuuli ja sade päättivät ruveta ikäviksi. Pari kivaa kuitenkin saatiin ja etenkin ekasta tykkään hirvittävän paljon. 

Tykkään näiden kuvien värimaailmasta kovin ja luonnonvalo on ihanan pehmeää. Pitänee joskus yrittää uudestaan paremmalla suunnittelulla. Taustat on vähän kökköjä näissä.

Kuvausskillit tuntuu kyllä ruostuneen pahasti pitkän tauon takia. Osittain taukoon on vaikuttanut niin motivaation kuin kuvauskohteidenkin puute. Oon myös aika pitkälti sitä mieltä, kun pää ei ole ihan kunnossa, kuvaaminenkaan ei oo kivaa. Mikään ei tunnu onnistuvan ja sen takia ei kiinnosta. Ehkä tää vielä tästä. Blogiinkin tuntuu eksyvän lähinnä luuriräpsyjä ja se ei oo ihan kauheen kivaa. Yritän parantaa tapani. Yritän.

Kylmää ja liikaa glitteriä

Koska asioiden postaaminen myöhässä on kivaa, jutellaan hetki juhannuksesta (Snowfallin puolelle tuleepi ihan kunnon rapsa). Kerättiin tytöt kasaan ja lähdettiin festareille Kauhajoelle. Nummirock kutsui viidettä kertaa putkeen ja olihan se taas hauskaa. Pakkaaminen oli kyllä oma eksoottinen lajinsa, kun mukaan lähti villasukkahousuja, hanskoja, toppatakki ja villakangasviitta. Telttajuhannus on hauskaa, mutta kun lämpötilat pysyttelevät suurimman osan ajasta alle +10 asteessa kaikesta tulee jännittävää. Sadettakin kovasti lupailtiin, mutta onneksi säilyttiin kohtuullisen kuivina.

Matkaan tosiaan lähdettiin torstaina ja hyvän leiripaikan löydyttä laitettiin teltat kasaan ja viriteltiin pressukatos. Ihan itse. Katos oli varsin näppärä ja teki leiristä hyvän paikan hengailla. Ens vuodeksi vielä parempi leiri.

Juostiin keikoilla, hengailtiin, nähtiin kavereita ja tehtiin talkoohommia. Loistavuutta. Herätettiin Eilan kanssa pahennusta heittelemällä glitteriä mm kaikkialle.

Hölmöt tyllihameet ja paljettipäähärpäkkeet oli loistava idea. Siitä glitteristä puhumattakaan. Kaverit raportoivat festareiden jälkeen, kuinka glitteriä on kaikkialla. Glitter on iloinen asia. Etenkin, jos tukka tuntuu sen ja hiuslakan ansiosta hiekkapaperilta (älkää kokeilko, ei ollut kivaa selvittää).

Pidetään täällä juttelu lyhyenä ja palataan festaritunnelmiin kunnolla Snowfallin puolella. Hengissä kuitenkin ollaan!

Töitä

Koska bussiaikataulut on perinteisesti epäloogisia, jouduin odottelemaan bussia tänään töiden jälkeen noin tunnin. Tapoin aikaa kävelemällä kohti keskustaa ja matkalla vastaan tuli päivänkakkaroita. Eilisten keijuhypetysten innoittamana jäin askartelemaan itselleni seppelettä. Piristi kivasti työpäivän jäljiltä.

Työt sujuu vähän sinne päin, välillä tuntuu kuin ois kaks vasenta kättä eikä mikään ihan suju ja välillä on ihan kivaa. En muista, oonko maininnut, että leikin taas kokkia kesän ajan. 

Ja koska asukuvathan on aina kivoja?

Äärimmäisen tyylikäs työvaatetus. Paita ja essu: Image wear, housut: Nanso, kengät: Jalas by Sara La Fountain. Kuten ehkä voitte päätellä, työpäivinä ei paljoa jaksa miettiä mitä päällensä kiskoo. Kunhan on vaatteet päällä kun lähtee ovesta ulos ja töihin. Mun unirytmi on vieläkin ihan päin seiniä kun ottaa huomioon työajat ja se muuten tuntuu. Kiukuttaa ja nukuttaa, mitään ei saa aikaan kun pääsee kotiin. Viikonpäivät on ihan sekaisin, kun vapaapäiviä on yksi siellä ja toinen täällä. Ehkä tää tästä. Juhannuksena sit nollataan. Nyt kuitenkin ryömin peiton alle ja yritän selvitä aamuseitsemäksi töihin. Palataan taas!

Paljon onnea minä!

Reilu viikko sitten, 30.5., vates11v asteli Logomon lavalle Imperial Marchin tahtiin. Jännitti ja tärisytti, mutta paperit saatiin käteen ja ammattilakit päähän ongelmitta. Kolmen vuoden uurastus palkittiin ja tää tyttö valmistui vaatetusompelijaksi! Ja melko hyvillä papereilla. Kovin iloinen olen minä.

Kolmosvuoden ekana päivänä opettaja laittoi meidät kirjoittamaan kirjeet itsellemme, valmistuneelle itselle. Vikana päivänä saatiin kirjeet takasin. Olin näköjään kirjoittanut itselleni melko osuvasti:

Hyvä valmistunut minä,

sä teit sen! Älyttömän paljon onnea. Taas yksi kolmen vuoden taistelu on ohi ja saat kiittää siitä itseäsi. Vaikka nää kolme vuotta sisälsivät järjettömän määrän stressiä, uskonpuutetta, vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia, teit sen silti. Toivottavasti oot henkisesti vahvempi ja uskot itseesi riittävästi.

Nyt elät niin kuin hyvältä tuntuu. Rakasta elämää, näe maailmaa äläkä lannistu.

Valmistumista juhlittiin melko perinteisesti sukulaisten ja kavereiden kesken. Ja kuten yllä näette, mulla oli maailman siistein kakku. Pyysin siskoani, harrasteleipuri, tekemään mulle kakun. Päätin sisukset, mutta ulkopuolen jätin täysin siskoni päätettäväksi. Heitin läpällä, että pinkkiharmaavalkoinen värimaailma. Noo, sain sellaisen. Ja teemaan sopivan. Ihan mahtavaa! En saanut nähdä kakkua ennen kuin valmiina ja vähän melkein itketti, kun näin valmiin kakun. Hillittömän siisti! Kiitos Miia! 

Harmikseni musta ei oo mitään kuvaa päivältä, mutta kyllä tunsi itsensä pitkästä aikaa nätiksi! Yritän saada jonkun nappaamaan kuvan mun mekosta, koska se on esittelyn arvoinen.

Nyt on aika kasvattaa siivet ja jahdata unelmia. Maailma on avoinna edessä ja nyt meen miten hyvältä tuntuu. Ja hei, te kaikki muut valmistuneet, ja ylioppilaat, paljon onnea! Ollaan ylpeitä itsestämme ja ammattitaidostamme!

Pilkkuja

Palataan taas hetkeksi vanhojen ompelusten pariin. Ja nyt on kyllä kyseessä ihan oikeasti vanha tapaus. Kuvassa näkyvä pilkkupaita on ihan ensimmäinen vaate, minkä tein koulun käsityötuntien ulkopuolella ja tätä ennen taisin ehtiä jopa yhdet pyöräilyshortsit, joita ei enää taida olla olemassa, tekemään. 

Marimekon pallopaidat oli iso juttu silloin, kun mä olin viidennellä tai kuudennella luokalla. Totta kai halusin sellaisen, mutta jostain mystisestä syystä äiti ei ajatukselle lämmennyt. Ilmoitin sitten, että haluan tehdä sellaisen itse. Kipiteltiin mummun kanssa Eurokankaaseen ja käytiin ostamassa kangas. Kaavat etsittiin Suuresta käsityölehdestä ja niitä sitten mummu muokkaili mun toiveiden mukaan. Eli alkuperäisestä mallista säilyi ainoastaan venepääntie. Mummun avustuksella sain paidan kasaan ja se on kuulkaas yhä edelleen käyttökelpoinen (kuva on napattu pääsiäisenä). Mä pääsin ala-asteelta 2005 enkä just nyt muista, onko paita tehty vitosella vai kutosella. Melkein kymmenen vuotta se on kuitenkin käytössä kestänyt. Pakko myös vähän hehkuttaa tuota kangasta (ei mitään käsitystä sen koostumuksesta, mutta jotain jämäkkää trikoota se on), koska se on kestänyt todella hyvänä miljoonasta pesusta ja monesta partioreissusta huolimatta. Musta on edelleen musta, vaikkakin haalistunut, mutta ei siniseksi. Valkoiset pallot ovat myös valkoisia. Yhtään reikää en oo siitä löytänyt, en kankaasta enkä saumoista. Villi veikkaus, että jos näyttäisin sen jollekin ja sanoisin, että se on mun ensimmäinen tekele, tuskin kukaan uskoisi. Se on hämmentävän siististi tehty, mitä nyt käänteet ja päärmeet on tikattu miten sattuu.

Joku varmaan ihmettelee, että miten ihmeessä mä mahdun tuohon paitaan yhä edelleen. Olin jo ala-asteella pitkä ja tukevanpuoleinen. Paita on malliltaan löysä ja suora. Kyllä siihen hyvin mahtuu, mitä nyt hihat ovat liian lyhyet, mutta sekin on ratkaistavissa hihojen käärimiselle. Toimii näppärästi korkeavyötäröisten alaosien kanssa, kun voi viritellä sen tuollaiseksi pussittavaksi versioksi. Tykkään edelleen kovasti tuosta paidasta, vaikka äiti ei voi uskoa, että se on edes enää käyttökelpoinen. On se, en heitä pois ennen kuin menee oikeasti rikki. Ehkä se kestää vielä toiset kymmenen vuotta. :)

Pari vanhaa tekelettä mulla on vielä varastossa tähän ompeluhistoriaosastoon. Cateringin aikaisia ompeluksia löytyy jo sekä täältä, että vanhan Snowfallin puolelta. Pitää selailla ulkoisen kovalevyn sisältöä, kun selviän taas joskus Turkuun.

Jumppakuningas

Vanhaakin vanhempi King of nothing -kuvasarja sai jatko-osan jumppakuninkaan muodossa.