maanantai 22. joulukuuta 2014

Let it Roar!

Pari postausta takaperin mainitsin superjännän projektin, joka oli siinä vaiheessa vielä puolisalainen. Tässä jo hetken aikaa se ei ookaan ollut enää niin salainen ja nyt on siis hyvä aika tarinoida siitä. Oon liekehtinyt tästä projektista helmikuusta asti ja voi että, mahtavuutta! 

Aloitetaan siitä, että yksi mun ammatillisista unelmista toteutui. Iso sellainen. Yläasteella päätin, että haluan jossain vaiheessa tehdä jollain tasolla töitä musajuttujen parissa. Ammattikoulussa, jo cateringin aikaan, keksin, mitä se olisi. Artistipuvustus. Oon aina keikoilla käydessäni kiinnittänyt paljon huomiota lavapukeutumiseen, erityisesti naisten. Se oli siis täysin luontevaa tajuta, että sitä mä haluan tehdä. (Jorisen tästä aiheesta ehkä oman postauksen.) Iso unelma toteutui ja tällä hetkellä on fiilis, että sitähän pystyy ihan mihin tahansa.

Joku saattaa muistaa Heinon Pekalle tehdyt liivit, mutta ne on pientä tähän verrattuna. Ainakin omasta mielestä. 

Asiakkaana Battle Beastin upea vokalisti Noora Louhimo
Tietyllä tasolla idea tähän lähti jo 2012, kun vähän verta itkien katselin Nooran lavakorsettia. Ajattelin, että olispa siistiä hänelle moinen tehdä. Pitkään jäi ajatuksen tasolle, mutta se palaili mieleen aina toisinaan. Täysin omaa ansiota tämän työn saaminen ei ollut, sillä A näki Nooran ja heitti ajatuksen ilmoille. Noora innostui ja sitten olikin mun vuoro laittaa asiasta viestiä ja koko homma lähti vireille. Toukokuussa nähtiin mittojen ja suunnittelun puolesta ja homma pääsi kunnolla alkuun. 
Suunnittelu oli yllättävän kivuton. Tulevan levyn teemaväri oli punainen. Nahkaremmeillä tuotiin iso kasa rokkia mukaan. 

1-layer vyötärökorsetti kalanruotocoutilista. Värjäsin kankaan itse kahdella värillä ja siitä tuli kyllä jännittävä. Plansetti, sirkat, nyörit ja kanttaukset ovat mustia. Ääliö unohti ottaa kunnollisen kuvan valmiista korsetista, joten nyt pitää tyytyä promokuvaan sekä musavideoon. 


Kyllä muuten oli pieni ompelijatar innoissaan, kun kuuli, että oma tekele päätyy promokuviin eli järjettömän laajaan levitykseen musavideosta puhumattakaan. Ja hyvältähän se näyttää ainakin omaan silmään. Mitä mieltä te ootte?
Tällä hetkellä on työn alla toinenkin lavavaate Nooralle. Siitä sitten lisää kunhan valmistuu.

Nyt kun ensimmäinen artistipuvustusduuni onnistui mainiosti tästä sai ison annoksen itsevarmuutta. Ja oon ehdottomasti ylpeä itsestäni ja siitä, että toteutin yhden suurimmista ammatillisista unelmistani. Hihkun tästä innoissani varmaan vielä pitkään

Madness -videolta näkee lisää korsettia. Pienenä varoituksena, videolla on paljon tissejä ja pyllyjä.



Battle Beastin Unholy Savior julkaistaan 16. tammikuuta. 

maanantai 1. joulukuuta 2014

Hello, cotton candy!

Höpistään hetki hiuksista. Mun tukka on ollut samaan malliin leikattu vuosikausia. Ja se on ollut tumma about 8 vuotta. Pidemmän pohdinnan jälkeen keksin, mitä haluan tehdä tukalleni ja tartuin vaalennusainepurkkeihin. Lähtötilanne oli tummanpinkki/tummanruskea violetilla lisäyksellä. 


Kovin ihana tuo oli, mutta halusin jotain vaihtelua. Alunperin tähtäimessä oli merenneitotukka, mutta sitten homma karkasi käsistä ja vaalennusten seurauksena menetin about puolet tukastani. Niskahiukset paloivat eli ne on raivostuttavat pätkät ja tukka tuntuu purkalta. Katkeilee niin perkeleesti ja tosiaan oheni puolella. 


Pinkistä kestoväristä pääsin eroon kivuttomasti kerralla, mutta ääliönä en tajunnut haalistaa violettia shokkiväriä ennen vaalennusta. Sain sinivihreät viikset sen ansiosta. Kun peilistä tuijotti blondi minä, en ihan pysynyt enää kartalla. Mitäs helvettiä sitä tuli tehtyä. Nooh, lisää vaalennusta kehiin, koska alaosa tukasta oli vielä huomattavasti tummempi ja joitain läikkiä jäi. Tukkaa harjatessa hiuksia irtosi pienen koiran verran ja siinä vaiheessa kyllä ihan oikeasti itketti. 

Päätin ryömiä rutikuivan ja kuolleen pehkoni kanssa kampaajan hellään käsittelyyn. Rivien välistä huomasi kampaajaleidin kauhistelevan mun tukkani kuntoa. Ilmoitin, että ota ihan reilusti pois, että saadaan tukka vielä joskus henkiin. Pituutta lähti ehkä 7-10cm ja kerrostettiin reippaasti. Päädyttiin myös leikkaamaan mulle otsatukka. 7-luokalla halusin otsiksen ja sittemmin kasvatin sen aika nopsaan pois. 9 vuotta ilman otsista ja nyt se tuli takaisin. Tuskin pysyvästi, mutta onpahan hauskaa vaihtelua. Väri muuttui radikaalisti niin samalla sitten malli. 


Kuvassa tukka on suoraan kampaajanpenkistä ja sen takia suoristettu. En oo pariin vuoteen viihtynyt överisuorassa tukassa, joten en ihan lämmennyt sille tuossakaan. Kiharana huomattavasti mukavampi. Reilun viikon olin blondin otsiksen kanssa, mutta sitten alkoi ahdistamaan, kun ei näyttänyt lainkaan itseltään. Vaikka tummempi tukka houkutteli aika huolella, en halunnut heittää heti jäätävää vaalennusurakkaa hukkaan. Tartuin siis biozellin raspberry -colormaskiin, pinkin shokkivärin jämiin, pieneen määrään sinistä väriä, hopeamaskiin ja hoitoaineeseen. Sekoittelin noista jännän vaaleanpunaisen ja heitin tukkaan.  


Yleisilme on edelleen vaalea, mutta nyt huomattavasti enemmän mua. Onnea on colormaskit, joilla uskaltaa sävyttää jopa kuolemispisteessä olevaa tukkaa. Haaveissa on edelleen merenneitotukka, mutta ehkä se saa odotella ensi vuodelle. Viihdyn hattaratukassani oikein hyvin, joten ehkä kestän odottelun ja yritän parannella hiuspehkoparkaani.

Iloitaan vuoden viimeisestä kuukaudesta ja toivotaan lunta! 

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Something Wicked...

Alkuvuodesta sain asiakkaakseni turkulaisen burleskineidon. Nyt syksyllä valmistui jotain siistiä toiselle burleskileidille. Miss Charming Daisy kääntyi mun puoleen korsettia halutessaan. 


1-layer vyötärökorsetti irrotettavilla sukkanauhoilla ja leveällä plansetilla. Kangas on värjättyä kalanruotocoutilia. Luut ovat spiraalia ja suoraa teräsluuta.
Vaikka täysin vihreä korsetti olisikin ollut mahtava, päädyimme kaksivärisyyteen ja luukujat sekä kanttaukset on tehty mustalla. Myös nyörit ovat mustat. Itse tykkään kontrastijutuista ja näillä väreillä korsetti tuo mieleen Luihuisen ja Elphaban. 

Ongelmitta tän kanssa ei selvitty. Korsetti tehtiin niin pitkällä aikavälillä, että kaavat ja asiakkaan mitat eivät lopulta ihan olleet kohdillaan. Täysin valmista korsettia onkin aina yhtä iloista lähteä purkamaan ja pienentämään, mutta eipä sille mitään mahda. Lopulta saatiin koko kohdilleen ja sekä asiakas, että ompelijatar olivat tyytyväsiä. 

MCD kysyi multa eräässä sovituksessa, että miten mä pystyn tekemään korsetteja muille, enkö haluais itselleni niitä… Arvatkaapa huviksenne sitä jatkuvaa korsettihimotuksen määrää, kun näitä tekee. Ehkä tässä kohtajoskus sais aikaan jotain mahtavaa itsellekin. Oma korsetti on kyllä kiva, mutta pientä häikkää kaavoituksen suhteen on havaittavissa. Ja se kun on kiireessä ommeltu, että ehti päälle valmistujaisiin. Ulkonäöllisesti ei ihan paras mahdollinen, kun tikkaukset menee vähän miten sattuu. Nykyään tuleekin käytettyä korsettia enemmän alusvaatteena, kun alkuun käytin korsettia poikkeuksetta päällimmäisenä. Ehkä tässä pian jaksaa istua alas ja kyhätä uudet, toimivammat kaavat. 


keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Good bye to cotton candy

Blogissa tapahtui kummia ja muistaakseni 2 vuotta sitten kyhätty väliaikainen (öö hups?) ulkoasu muuttui vihdoin! Kiitos uudesta leiskasta kuuluu Assille, joka taikoi mun ideoiden mukaisia juttuja. Ja kunnia header.ideastakin menee samalle neidille. Jotain pikkujuttuja tulee varmaankin vielä säädeltyä, mutta ai että, vaaleampi pohja näyttää niin kivalta omaan silmään, kun tuijotteli samaa vanhaa mustapinkkiä pari vuotta. Ehkäpä tässä nousee taas blogi-innostus, who knows.

Muistellaan loppuun vielä pari vuotta palvellutta hattaraleiskaa.


Mulla on teille jännää kerrottavaa yhdestä projektista, joka on vielä puolisalainen. En millään malttaisi odottaa!

Palaillaan taas!

perjantai 3. lokakuuta 2014

Somewhere close to tea time

Ei niin pitkä aika sitten väsäilin pitkästä aikaa osan kaverini cosplay-asuun. Joskus vuosia sitten askartelin pari cossia, mutta siitä on tosiaankin aikaa. Olin semisti innoissani, kun S kyseli, josko ehtisin hänelle tehdä bloomersit Traconia varten. 
Mun on jo pitkään pitänyt kokeilla bloomersien tekemistä, aina lolitainnostukseni alkuajoista lähtien, ja nyt vihdoin sain senkin aikaan. Kiva ja nopea ommeltava, helppo tehdä näyttäväksi ja omaan tyyliin sopivaksi. Ehkä nyt vihdoin saisin tehtyä moiset pöksyt itsellenikin. Uskoisin niiden lämmittävän mukavasti talvipakkasilla hameiden alle. Mutta joo, pidemmittä löpinöittä…


Pöksyt on tehty ihan simppelisti peruspuuvillasta ja puuvillapitsistä. Captain Vecona -cossia ajatellen kirkas valkoinen ei ollut paras vaihtoehto joten teemaan sopien värjäsin pöksyt teellä. Uitin housumyttyä kuumassa teessä about tunnin ja jätin kuivumaan. Kuivumisen jälkeen kiinnitin värin ihan vaan silittämällä. Tähän väliin pitää muistuttaa, että jos harrastatte teevärjäystä ja värjäätte valmiin vaatteen ison kangaspalan sijaan, peskää kangas ensin, ettei valmiille vaatteelle tapahdu hassua ja epäkivaa kutistumista. Pesemätön puuvilla meinaan kutistuu.


Vyötäröllä ja lahkeissa on kuminauhat. Väriä tuotiin lisäämällä lahkeisiin myös rusetille sidottavat satiininauhat. 


Ylläolevassa kuvassa näkyy teellä aikaansaatu väri. Vahvemmassa teessä pidempään uittamalla väristä olisi saanut vielä hitusen tummemman, mutta kyllä tällä haaleallakin pärjää aika pitkälle. 
Traconin jälkeen sain kuulla, että pöksyt palvelivat tarkoitustaan loistavasti ja mukavatkin olivat. Yay! 

Kesä meni pitkälti velloessa ties missä kuopissa ja ojissa, mutta nyt oon vihdoin taas löytänyt intoa asioihin ja ompelu tuntuu paremmalta kuin pitkään aikaan. Ehkä kesän kestänyt tauko teki hyvää ja nyt oon vaan innoissani tekemässä kaikkia uusia projekteja ja rästijuttuja pois alta. Korsetteja on valmistunut pari ja siistejä yhteistyökuvioita on kehitteillä. Palaillaan niihin vähän myöhemmin, kun hommat etenee. Yksi on jo valmis, mutta siitä jutellaan enemmän tällä tietoa maaliskuulla. Ehkä tällä menolla saadaan blogiakin taas virkistymään! 

lauantai 6. syyskuuta 2014

Dream on

Long time, no see… Vähän turhan pitkä aika, mutta täällä ollaan taas uusissa voimissa! Kahden kuukauden blogitauko ei ollut todellakaan suunnitelmissa, mutta sen piti tapahtua. Tässä on ollut elämä totaalisen sekaisin koko kesän ja on edelleenkin ja jostain piti luopua. Oon vaihtanut kämppää, lagannut kuukauden työttömänä, käynyt Ruotsissa ja tehnyt juttuja. Enemmän tai vähemmän tehokkaasti ja onnistuneesti. 

Selailin puhelimen kuvia ja yks keväällä askarreltu unisieppari hyppäsi sieltä silmille. Piti jotain postattavaa keksiä, joten se kelpaa tähän väliin.


Oon pitänyt unisieppareista kovasti siitä lähtien, kun ekan kerran niihin tutustuin. Olin käsityökoulussa ja siellä sit tein ensimmäisen siepparini, joka roikkuu edelleen vanhempien makuuhuoneessa. Nykyään askartelen näitä kavereille, koska unisieppari on hyvä olla. (Ei kuitenkaan puhuta siitä, että mulla ei ole vieläkään omaa, vaikka näihin varmaan 10 vuotta sitten tutustuin.) Tykkään todella paljon pelkistetystä versiosta ja sen takia nää mun askartelut sitä linjaa seuraavatkin. Halkaisijaltaan 20 senttinen sieppari on aika söpö ilman mitään överiä. 

Lupaan palata taas pian, kunhan saan kuvajuttuja hoidettua! Nauttikaa syksystä!

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Shades of Red

Pitkästä aikaa tuli napattua kamera ihan kunnolla käteen, kun Sanna tuli tyttöhömppäilemään mun seuraksi. Oon tosi huono keksimään mitään järkevää tekemistä vapaapäivilleni, joten vierailu oli enemmän kuin toivottu. Meidän on jo pitkään pitänyt kuvailla ihan kunnolla, mutta nyt vihdoin saatiin aikaan. Kuvattiin pari erilaista juttua ja pidemmittä puheitta…



Fiftarihtava osasto vähän kärsi, kun muutaman ruudun jälkeen tuuli ja sade päättivät ruveta ikäviksi. Pari kivaa kuitenkin saatiin ja etenkin ekasta tykkään hirvittävän paljon. 




Tykkään näiden kuvien värimaailmasta kovin ja luonnonvalo on ihanan pehmeää. Pitänee joskus yrittää uudestaan paremmalla suunnittelulla. Taustat on vähän kökköjä näissä.

Kuvausskillit tuntuu kyllä ruostuneen pahasti pitkän tauon takia. Osittain taukoon on vaikuttanut niin motivaation kuin kuvauskohteidenkin puute. Oon myös aika pitkälti sitä mieltä, kun pää ei ole ihan kunnossa, kuvaaminenkaan ei oo kivaa. Mikään ei tunnu onnistuvan ja sen takia ei kiinnosta. Ehkä tää vielä tästä. Blogiinkin tuntuu eksyvän lähinnä luuriräpsyjä ja se ei oo ihan kauheen kivaa. Yritän parantaa tapani. Yritän.

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Kylmää ja liikaa glitteriä

Koska asioiden postaaminen myöhässä on kivaa, jutellaan hetki juhannuksesta (Snowfallin puolelle tuleepi ihan kunnon rapsa). Kerättiin tytöt kasaan ja lähdettiin festareille Kauhajoelle. Nummirock kutsui viidettä kertaa putkeen ja olihan se taas hauskaa. Pakkaaminen oli kyllä oma eksoottinen lajinsa, kun mukaan lähti villasukkahousuja, hanskoja, toppatakki ja villakangasviitta. Telttajuhannus on hauskaa, mutta kun lämpötilat pysyttelevät suurimman osan ajasta alle +10 asteessa kaikesta tulee jännittävää. Sadettakin kovasti lupailtiin, mutta onneksi säilyttiin kohtuullisen kuivina.


Matkaan tosiaan lähdettiin torstaina ja hyvän leiripaikan löydyttä laitettiin teltat kasaan ja viriteltiin pressukatos. Ihan itse. Katos oli varsin näppärä ja teki leiristä hyvän paikan hengailla. Ens vuodeksi vielä parempi leiri.

Juostiin keikoilla, hengailtiin, nähtiin kavereita ja tehtiin talkoohommia. Loistavuutta. Herätettiin Eilan kanssa pahennusta heittelemällä glitteriä mm kaikkialle. 


Hölmöt tyllihameet ja paljettipäähärpäkkeet oli loistava idea. Siitä glitteristä puhumattakaan. Kaverit raportoivat festareiden jälkeen, kuinka glitteriä on kaikkialla. Glitter on iloinen asia. Etenkin, jos tukka tuntuu sen ja hiuslakan ansiosta hiekkapaperilta (älkää kokeilko, ei ollut kivaa selvittää).

Pidetään täällä juttelu lyhyenä ja palataan festaritunnelmiin kunnolla Snowfallin puolella. Hengissä kuitenkin ollaan!

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Töitä

Koska bussiaikataulut on perinteisesti epäloogisia, jouduin odottelemaan bussia tänään töiden jälkeen noin tunnin. Tapoin aikaa kävelemällä kohti keskustaa ja matkalla vastaan tuli päivänkakkaroita. Eilisten keijuhypetysten innoittamana jäin askartelemaan itselleni seppelettä. Piristi kivasti työpäivän jäljiltä.


Työt sujuu vähän sinne päin, välillä tuntuu kuin ois kaks vasenta kättä eikä mikään ihan suju ja välillä on ihan kivaa. En muista, oonko maininnut, että leikin taas kokkia kesän ajan. 
Ja koska asukuvathan on aina kivoja? 


Äärimmäisen tyylikäs työvaatetus. Paita ja essu: Image wear, housut: Nanso, kengät: Jalas by Sara La Fountain. Kuten ehkä voitte päätellä, työpäivinä ei paljoa jaksa miettiä mitä päällensä kiskoo. Kunhan on vaatteet päällä kun lähtee ovesta ulos ja töihin. Mun unirytmi on vieläkin ihan päin seiniä kun ottaa huomioon työajat ja se muuten tuntuu. Kiukuttaa ja nukuttaa, mitään ei saa aikaan kun pääsee kotiin. Viikonpäivät on ihan sekaisin, kun vapaapäiviä on yksi siellä ja toinen täällä. Ehkä tää tästä. Juhannuksena sit nollataan. Nyt kuitenkin ryömin peiton alle ja yritän selvitä aamuseitsemäksi töihin. Palataan taas!

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Paljon onnea minä!

Reilu viikko sitten, 30.5., vates11v asteli Logomon lavalle Imperial Marchin tahtiin. Jännitti ja tärisytti, mutta paperit saatiin käteen ja ammattilakit päähän ongelmitta. Kolmen vuoden uurastus palkittiin ja tää tyttö valmistui vaatetusompelijaksi! Ja melko hyvillä papereilla. Kovin iloinen olen minä. 


Kolmosvuoden ekana päivänä opettaja laittoi meidät kirjoittamaan kirjeet itsellemme, valmistuneelle itselle. Vikana päivänä saatiin kirjeet takasin. Olin näköjään kirjoittanut itselleni melko osuvasti:

Hyvä valmistunut minä,
sä teit sen! Älyttömän paljon onnea. Taas yksi kolmen vuoden taistelu on ohi ja saat kiittää siitä itseäsi. Vaikka nää kolme vuotta sisälsivät järjettömän määrän stressiä, uskonpuutetta, vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia, teit sen silti. Toivottavasti oot henkisesti vahvempi ja uskot itseesi riittävästi.
Nyt elät niin kuin hyvältä tuntuu. Rakasta elämää, näe maailmaa äläkä lannistu.


Valmistumista juhlittiin melko perinteisesti sukulaisten ja kavereiden kesken. Ja kuten yllä näette, mulla oli maailman siistein kakku. Pyysin siskoani, harrasteleipuri, tekemään mulle kakun. Päätin sisukset, mutta ulkopuolen jätin täysin siskoni päätettäväksi. Heitin läpällä, että pinkkiharmaavalkoinen värimaailma. Noo, sain sellaisen. Ja teemaan sopivan. Ihan mahtavaa! En saanut nähdä kakkua ennen kuin valmiina ja vähän melkein itketti, kun näin valmiin kakun. Hillittömän siisti! Kiitos Miia! 

Harmikseni musta ei oo mitään kuvaa päivältä, mutta kyllä tunsi itsensä pitkästä aikaa nätiksi! Yritän saada jonkun nappaamaan kuvan mun mekosta, koska se on esittelyn arvoinen.

Nyt on aika kasvattaa siivet ja jahdata unelmia. Maailma on avoinna edessä ja nyt meen miten hyvältä tuntuu. Ja hei, te kaikki muut valmistuneet, ja ylioppilaat, paljon onnea! Ollaan ylpeitä itsestämme ja ammattitaidostamme!

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Pilkkuja

Palataan taas hetkeksi vanhojen ompelusten pariin. Ja nyt on kyllä kyseessä ihan oikeasti vanha tapaus. Kuvassa näkyvä pilkkupaita on ihan ensimmäinen vaate, minkä tein koulun käsityötuntien ulkopuolella ja tätä ennen taisin ehtiä jopa yhdet pyöräilyshortsit, joita ei enää taida olla olemassa, tekemään. 


Marimekon pallopaidat oli iso juttu silloin, kun mä olin viidennellä tai kuudennella luokalla. Totta kai halusin sellaisen, mutta jostain mystisestä syystä äiti ei ajatukselle lämmennyt. Ilmoitin sitten, että haluan tehdä sellaisen itse. Kipiteltiin mummun kanssa Eurokankaaseen ja käytiin ostamassa kangas. Kaavat etsittiin Suuresta käsityölehdestä ja niitä sitten mummu muokkaili mun toiveiden mukaan. Eli alkuperäisestä mallista säilyi ainoastaan venepääntie. Mummun avustuksella sain paidan kasaan ja se on kuulkaas yhä edelleen käyttökelpoinen (kuva on napattu pääsiäisenä). Mä pääsin ala-asteelta 2005 enkä just nyt muista, onko paita tehty vitosella vai kutosella. Melkein kymmenen vuotta se on kuitenkin käytössä kestänyt. Pakko myös vähän hehkuttaa tuota kangasta (ei mitään käsitystä sen koostumuksesta, mutta jotain jämäkkää trikoota se on), koska se on kestänyt todella hyvänä miljoonasta pesusta ja monesta partioreissusta huolimatta. Musta on edelleen musta, vaikkakin haalistunut, mutta ei siniseksi. Valkoiset pallot ovat myös valkoisia. Yhtään reikää en oo siitä löytänyt, en kankaasta enkä saumoista. Villi veikkaus, että jos näyttäisin sen jollekin ja sanoisin, että se on mun ensimmäinen tekele, tuskin kukaan uskoisi. Se on hämmentävän siististi tehty, mitä nyt käänteet ja päärmeet on tikattu miten sattuu.

Joku varmaan ihmettelee, että miten ihmeessä mä mahdun tuohon paitaan yhä edelleen. Olin jo ala-asteella pitkä ja tukevanpuoleinen. Paita on malliltaan löysä ja suora. Kyllä siihen hyvin mahtuu, mitä nyt hihat ovat liian lyhyet, mutta sekin on ratkaistavissa hihojen käärimiselle. Toimii näppärästi korkeavyötäröisten alaosien kanssa, kun voi viritellä sen tuollaiseksi pussittavaksi versioksi. Tykkään edelleen kovasti tuosta paidasta, vaikka äiti ei voi uskoa, että se on edes enää käyttökelpoinen. On se, en heitä pois ennen kuin menee oikeasti rikki. Ehkä se kestää vielä toiset kymmenen vuotta. :)

Pari vanhaa tekelettä mulla on vielä varastossa tähän ompeluhistoriaosastoon. Cateringin aikaisia ompeluksia löytyy jo sekä täältä, että vanhan Snowfallin puolelta. Pitää selailla ulkoisen kovalevyn sisältöä, kun selviän taas joskus Turkuun.

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Kuulumisia pt. Helsinki

Työssäoppimisesta on kulunut nyt hiukan reilu puolet ja valmistuminen lähestyy kovaa vauhtia. Viiden viikon päästä mun kai pitäisi olla valmis vaatetusompelija. Mutta mutta, kriiseillään siitä myöhemmin, nyt jorisen teille ihan yleisfiiliksiä työssäoppimisjaksosta ja väliaikaisesta muutosta. 


Kuten mä jossain vaiheessa oonkin kirjoitellut, mun työssäoppimispaikaksi valikoitui Korsettiliike Belle Modeste.  Kun meidän piti alkaa miettiä työssäoppimispaikkoja, mulle oli heti alkuun varmaa, minne haluan, koska korsetit on se, mitä mä haluan oikeasti alkaa kunnolla tekemään. Tähän mennessä oon tullut jo huomattavasti viisaammaksi korsettien suhteen. Oon viihtynyt Bellellä todella hyvin ja työkaverit on varsin kivoja. Toinen harjoittelija, K, on varsin hurmaava ja tullaan äärimmäisen hyvin toimeen, mikä on superjees. Juteltiin tässä taannoin, että alkuun pelotti, että tuleeko sitä toimeen pomon ja toisen harkkarin kanssa. Mut on kyllä ollut täysin turha pelko, töissä on kivaa eikä oo tullut missään vaiheessa fiilistä, ettei sinne haluais mennä. Ompeluvarmuutta ja -nopeutta on tullut aika hyvin lisää ja fiilis on yleisesti varsin jees. 


 

Bellen takia jätin tosiaankin Turun väliaikaisesti ja mun pieni patjavaltakuntani sijaitsee Espoossa P:n nurkissa. Ihan mukavaa, mutta varsin kuluttavaa myös. Kaks kuukautta on kuitenkin lyhyt aika ja vahvasti ollaan voiton puolella. Työpaikka taas on Helsingin keskustassa, joten työmatkat taittuvat näppärästi lähijunilla ja sekös vasta on hassua, kun on aina tottunut busseihin. 


Mitäs muuta... Oon tässä samalla yrittänyt saada elämääni uuteen kuosiin. Oon alkanut katsoa vähän paremmin, mitä mussutan ja sokeriaddiktiosta oon päässyt aika hyvin eroon. Turha limujen juominen on jäänyt aika vähälle ja oon oppinut syömään säännöllisemmin ja se muuten oikeasti vaikuttaa oloon. Suosittelen lämpimästi. Ja sitten, monen vuoden tauon jälkeen, oon saanut perseeni ylös penkistä ja lähtenyt ulos. En mä vieläkään ihan riemusta kiljuen lenkille lähde, mutta nollasta kun lähtee, ei se ehkä yllätä. Uimahalli on myös ihan kiva kaveri. Työpaikan katossa olevat renkaat lienevät mun uusi bestis. Kun pari kertaa päivässä roikkuu hetken, saa selän aika kivasti auki ja ryhti on parantunut. Ehkä maailman parasta, kun selkä ei jumiudu ja kipeydy jatkuvasti. Alku on hyvä, ehkä tää tästä. Kesäkuntoon vielä joskus. Toivottavasti jo ens vuoden kesäksi. 

Loppuun totean, että pääkaupunkiseutu ei oo mun paikka. En kyllä ihan huvin vuoksi tänne muuttaisi. Jos joskus superduuni tai koulu tänne kuljettaa, se pitää hyväksyä. Tällä hetkellä Turku on maailman paras paikka.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Add some flirt

Pari postausta takaperin juttelin teille työn alla olevasta korsetista ja joku protokuvakin taisi vilahtaa. Korsetti on ollut kasassa ja asiakkaan hellässä huomassa jo jonkin aikaa, mutta nyt sain vihdoin kuvaa käytössä. 
Kuva: Eeva Snygg
Kuvan leidi ja asiakas on turkulainen burleskitsirbula Sophie le Sucré (blogiFB-sivu). Korsettia tullaan luultavasti näkemään Sophien esityksissä ja siitäkös tämä pieni ompelijatar on kovin innoissaan. :)

Peruspertsaa eli musta satiininen vyötärökorsetti. Lähdettiin ihan hifistelylinjalle ja valkattiin materiaaliksi kunnon coutil, kahdessa kerroksessa. Miehusta on satiinicoutilia ja vuori on kalanruotocoutilia. Edessä on leveä plansetti ja sisäänsä korsetti sai spiraaliluut. Sukkanauhat on irrotettavat. Ilman ongelmia tästä prokkiksesta ei selvitty, mutta kaikki saatiin kuitenkin kuntoon. Sekä minä, että asiakas taidamme olla kovin tyytyväisiä. 

Nyt mulla on parin kuukauden tauko tilaustöiden suhteen, mutta kesää on jo buukattu aika hyvin. Tulee jännää. Ja paremmalla ajalla tuun läpisemään vielä työssäoppimisjaksosta, joka alkoi reilu viikko sitten. 

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Ei enää ikinä...

… tai no, ei olla ihan noin dramaattisia. Ihan viimeisiä koulujuttuja esittelyssä. Ykkösellä tehtiin miesten liivi, kakkosella prässihousut ja tänä vuonna oli sitten vuorossa miesten bleiseri. Ihan älytön homma ja me kuitenkin käytettiin hyvin pitkälti teollisia työtapoja. Kaikki rispektit vaattureille. 


Tällä hetkellä tuntuu, että jätän miesten vaatteet suosilla muiden tehtäväksi, mutta eipä sitä koskaan tiedä, jos laajentaisi oppejaan vaatturiksi. 

Takki piti tehdä asiakkaalle, joten lainasin siskoni poikaystävää. Kaavamuutosten suhteen pääsin helpolla, mutta liiallisen motivaationpuutteen takia takin valmistumisessa kesti, kesti ja kesti. Nyt se on kuitenkin valmiina ja odottaa noutoaan.

Materiaaliksi valikoitui tumman harmaa villasekoite, joka on armeijan ylijäämää. Viime vuonna tehtiin housut samasta kankaasta samalle asiakkaalle, joten tää oli luonnollinen valinta. Takissa on kansitaskut, rintatasku ja povitasku molemmilla puolilla. 


Lopputulos on kyllä särmä ja tästä jäi hyvä fiilis. Vaikeuksien kautta päädyttiin kuitenkin voittoon. 


torstai 27. helmikuuta 2014

Pahvikangasta ja ällöoranssia

Tänään kulutin aikaani erään korsetin parissa ja päätin nyt tulla höpisemään vähän aiheesta. Ihan vaan making of -hömppää. Oon käyttänyt aikaani alkuvuodesta aika paljon korsetin kaavoituksen sisäistämiseen ja mielestäni oon onnistunut ihan hyvinkin. Tällä hetkellä työn alla oleva korsetti tulee olemaan perusmusta satiininen vyötärökorsetti. Ehkä näppärin mahdollinen korsetti, ainakin mun mielestä (ja itsehän en edes omista toimivaa korsettia tällä hetkellä). Materiaalina käytetään ihan kunnollista korsetticoutilia, kahdessa kerroksessa. Eteen leveä plansentti, sisäänsä se saa spiraaliluut. Lisäksi irralliset sukkanauhat. 


Yllänäkyvä materiaalikasa on tässä lähinnä lisäkuvituksena. Pahoittelen semisurkeaa puhelinlaatua. Coutilin käsittely on julmetun hauskaa, koska se tuntuu enemmän pahvilta kuin kankaalta. Ihanaa se on joka tapauksessa. Satiinicoutil on ainakin mun silmään todella kaunista. Keväämmällä varmaan tuun juttelemaan aika paljon korsettijutuista, kun Belle Modeste kutsuu. 


Korsetin kakkosproto, se luutettu versio, näytti tältä. Kauniin oranssi se ainakin oli. Pieniä muutoksia tehtiin ja nyt on kankaat leikattu. Ompelu joutuu odottamaan ensi viikon puolelle, koska lähdetään A:n ja E:n kanssa keikkaseikkailemaan. Ensi viikolla on luvassa myös ns iltapukuyläosan taikominen. Kiirettä pitää ja ompelukone pörrää ahkerasti. Viikonloppu seikkaillaan, palaillaan ensi viikolla! 

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Supersukat

Mun pitää nyt vähän hihkua uusista villasukistani. Mummu soitteli mulle taannoin ja kyseli, että vieläkö kaipaan piiiiiitkiä villasukkia. Pari mittaa Mummulle ja sukat alulle. Sain reisimittaiset sukat käsiini, ja jalkoihini, eilen ja voi tätä parhautta. Ihan mahtavat ja lämpimät. Hameihmisen pelastus kovilla pakkasilla. Sanoinko jo, että nää sukat on mahtavat? Onnea on Mummu, joka toteuttaa hupsuja juttuja. 


Palaillaan taas pian. Heitelkääs tänne aikanne kuluksi jotain postausehdotuksia tai kertokaa, mitä haluaisitte lisää blogiin. Parannuksia lienee luvassa joskus. Leiskaakin pitäis uusia. :)

perjantai 21. helmikuuta 2014

Hihat palaa

Meillä kaikilla on varmaankin se yksi, tai useampi, vaate, jonka tunnearvo on suuri. Lopulta se kuluu lähes käyttökelvottomaksi joltain osin ja sitten pitäisi keksiä, mitä tehdään. Mulla yksi näistä vaatteista on Stratovariuksen huppari, jonka iskä osti mulle melkein viisi vuotta takaperin, kesällä 2009. Bändipaidat ja -hupparit livat pääosassa omassa pukeutumisessa monta vuotta ja sen myötä niiden tunnearvo on noussut älyttömäksi. Tästä aiheesta voisin naputella ihan omankin postauksen. Pysytään nyt vain tässä hupparissa. Kuten alla olevasta kuvasta huomaa, hupparin hihat olivat aika heikossa hapessa. Alkuun meinasin vaihtaa vain uudet resorit, mutta luovuin ideasta, koska huppari on haalistunut niin ruskeaksi, että mustat resorit olisivat vain sattuneet silmiin.


Äiti on jo pari vuotta yrittänyt saada mua heittämään tän hupparin pois, mutta ei onnistu. Päädyin ehkä hiukan radikaaliin ratkaisuun rakkaan hupparini kannsa, mutta näin uusittuna se sai taas lisää käyttövuosia. Tartuin siis saksiin ja leikkelin hihat kokonaan pois. Ihan mielivaltaisesti en kuitenkaan leikellyt vaan tutkailin peilin ja nuppineulojen kanssa hyvältä näyttävän kädentien. Huolittelu saumurilla ja käänteet ompelukoneella. Nopeaa ja näppärää.


Hihattomana käyttömahdollisuuksia on paljon, etenkin kesällä. Tää huppari on pitkään ollut mulle myös tavallaan lohtuvaate. Jos on huono päivä ja kaikki menee päin seiniä, turvaudun aika helposti kyseiseen huppariin. Huppu päähän, kuulokkeet korville ja maailma ulkopuolelle. Eikä muuten toimi parilla muulla bändihupparilla, jotka kaapista löytyvät. Sen pitää olla juurikin tämä.


Oon saanut pari muutakin juttua tän hupparin lisäksi pois ikuisuusompeluprojektilistalta ja se tuntuu varsin mukavalta. Isompana juttuja on työn alla korsetti eräälle turkulaiselle burleskitähtöselle ja se etenee mukavasti. Sain tänään kankaat ja muut tarvikkeet postissa ja pääsen ompeluhommiin kunnolla näin loman päätteeksi. 

Postaustahti on tällä hetkellä hyvin epämääräinen, koska ollaan tiistaihin asti puhelimien nettiyhteyksien varassa, kun korpuroin yhden oleellisen piuhan rikki. Lisäksi mulla on kone käytössä vähän heikosti, koska A tarvitsee töissä läppäriä ja minä ystävällisesti omaani lainaan. En oikeen tuu toimeen A:n pöytäkoneen kanssa, joten käytän pitkälti iPadis, joka on nyt mun käytössä väliaikaisesti. Oon saanut paljon enemmän tai vähemmän tärkeitä juttuja aikaan, kun ei tuu jumitettua koneella puolta päivää. Koulua on jäljellä kuukauden verran ja lähtö kohti Helsinkiä ja työssäoppimisjaksoa lähestyy. Höpistään näistäkin aiheista vähän myöhemmin lisää. Palaillaan pian toimivamman nettiyhteyden kanssa ja ehkä pääsen postaamaan korsetista ja opinnäytetyöstä.

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Hyvä se on, kun sen maalaa

Tilasin joulunpyhinä ebaysta kovin nätin hiuspannan. Väriltään kultainen panta ei kuitenkaan mulle suoraan kelvannut, joten askartelin hieman. Lähdin ehkä vähän riskillä kokeilemaan, mutta maksoin pannasta muistaakseni 0,72e, joten suurta menetystä en kokisi, jos joku menisi vikaan. 


Kuvasta näkyy suunnilleen, miltä hiuspanta alkuperäisvärissään näytti. Hiuslakka ei oo eksynyt kuvaan vahingossa, se oli oleellisessa osassa projektia. Sekoittelin sopivan värin mustasta ja hopeisesta akryylimaalista ja sain aikaan kivan ööö en osaa kuvailla väriä. Se on tummaa hopeaa, mutta toisaalta taas hohtavaa mustaa. Nätti se on kuitenkin. 


Alkuun mietin, tarttuukohan maali kiiltävään ja sileään metalliin. Karhensin pintaa hiukan parilla kerroksella hiuslakkaa ja sitten tartuin pensseliin. Ohensin maaleja vedellä, että saisin lehtien kuviot pidettyä tallessa. Maalikerroksia taitaa olla 4. Jokaisen kerroksen välissä suihkuttelin taas hiuslakkaa kiinnitykseksi. Lopuksi vielä muutama kerros lakkaa. 


Väristä tuli nätti ja se toimii melko näppärästi pinkahtavan tukan kanssa. Kannatti tarttua maaleihin ja ottaa riski. Maalattuna panta on huomattavasti alkuperäistä parempi. Näitä pikkuprojekteja on välillä kyllä hauskaa tehdä. Ehkäpä pitäisi askarrella useamminkin. 

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Oujea!

Täällä on kuulkaas pienimuotoiset bileet käynnissä tällä hetkellä. Pari tuntia takaperin sain opinnäytetyöni kansiin ja palautettua opettajalle. Perjantaina olisi edessä vielä opparin esittäminen ja ensi viikolla vielä mahdolliset korjaukset tekstiin. Mutta valmista on silti. Ilon määrä on uskomaton. 
En nyt tässä ala hirveästi vielä opparista tarinoimaan, kunhan tulin huutelemaan, että voitin pelin ja selvisin hengissä tästä projektista. Vähän myöhemmin saatte sitten ihan kunnon postauksen kunnollisilla kuvilla opparista. Tähän loppuun vielä muutama biisi, joiden voimalla tätä opparia tehtiin. 





sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Opparihöpinää

Tällä viikolla alkoi 3 viikon stressiputki, kiitos opinnäytetyön. Taustatieto-osuus kirjoitettiin jo ennen joulua, mutta nyt päästiin tositoimiin ompelun ja projektin kirjoittamisen kanssa. Meillä tehdään oppari aika tiiviillä tahdilla, suunnilleen kolme viikkoa ja koko homman pitäisi olla valmiina. Aihe meillä oli periaatteessa täysin vapaa, pitää tehdä asukokonaisuus asiakkaalle. Mun asiakkaana toimii näppärästi A ja se todellakin helpottaa hommaa. Voin sovittaa vaikka joka päivä jos siltä tuntuu. 
Tunteja meillä on nyt ehtinyt olemaan 16 ja oon itse päässyt ihan hyvään vauhtiin. Peruskaava on piirretty ja sovitettu, mekko kuositeltuna ja proto kasassa. 


Kuvassa näkyy osa mekosta ja allekirjoittaneen piirustustaidottomuus loistaa taas kerran. Mekon kaveriksi tulee vyötärökorsetti, joka odottaa vielä kaavojaan. Se on seuraavana to do-listalla.


Voi olla, että hiljenen täysin seuraavaksi kolmeksi viikoksi blogin puolella tai sitten käyn purkamassa päätäni tänne aina välillä, katsotaan. Twitter ja Instagram lienevät ahkerammassa käytössä.


Olisin halunnut dokumentoida opparin edistymistä heti alusta asti kunnollisilla kuvilla, mutta harmi kyllä mun putket ovat edelleen tohtorin hellässä huomassa. Elän toivossa, että saisin ne ens viikon aikana ja sen jälkeen hankitaan kuvausinto takaisin kaiken osalta. 

PS. Turku sai vihdoin lunta!

torstai 9. tammikuuta 2014

Mekkohyppelyä

Viime lauantaina oli aika kaivaa röyhelöt (teoriassa, ei niinkään käytännössä) pitkästä aikaa kaapista ja tälläytyä muiden neitien seuraan. Osallistuin pienimuotoiseen lolitamiittiin ja se oli kyllä varsin mukavaa pitkästä aikaa. Veikkaisin, että viimeksi kiskoin lolitakokonaisuuden päälle puolisentoista vuotta sitten. 


Oma vaatekaappi on melko avuton lolitan osalta, mutta kyllä mä sieltä onnistuin ihan kivan asun raapimaan kasaan. Mekko on omaa käsialaa muutaman vuoden takaa ja se on kyllä yhä edelleen superihana. Helmoja pitäisi ehdottomasti laskostaa enemmän poimuttamisen sijasta. Melko värittömällä asulla mentiin, kun kaikki oli mustaa tai mustaharmaata, mutta omaan silmään näytti kyllä kivalta, varsinkin kun tukka on taas kivan värinen. Hiusten annoin olla, koska vesisade iski ja kosteus+pörrötukka=katastrofi. Kuvakrediitit Suville. 

tiistai 7. tammikuuta 2014

Tirppoja ja junia

Kaivellaan vähän vanhoja, koska tää älytön harmaus masentaa. Nyt kun joululoma on lusittu, on hyvä palata fiilistelemään vuoden takaista lomaa, jonka vietin Australiassa. Nää on ihan vaan satunnaisesti valkattuja kuvia fiilistelyn vuoksi. 


Galah, ruusukakadu, aussipulu. Näitä oli joka puolella ja kyllähän ne on melko somia. 


Tarvinneeko tätä pyrstöä edes sen kummemmin selittää? Maggie Beerin Farm shopin puutarhassa tepasteli useampikin riikinkukko. Miten voikaan olla niin näyttävä lintu. Meitä oli muutama turisti rivissä kuvaamassa näitä tirppoja.


Puffing Billy on vanha höyryjuna, joka kulkee kukkuloilla/metsässä lähellä Melbournea. Mä olisin halunnut kyytiin, mutta muut seurueesta ei, joten käymättä jäi. Siisti se oli silti ihan sivustakin katsottuna. Sympaattinen ja pelottava samaan aikaan. 

Jonain kauniina päivänä pitäisi matkustaa tuonne uudestaan. Paljon jäi näkemättä ja kokematta. Seuraavaa reissua Suomen ulkopuolelle saa kyllä odotella hetken rahattomuuden takia, mutta ehkäpä syksyllä. 

torstai 2. tammikuuta 2014

Uusi vuosi ja uusi asukki olohuoneessa

Mainiota uutta vuotta! Toivottavasti vuosi vaihtui sujuvasti ilman suurempia kommelluksia. Me juhlittiin Neiti E:n kanssa lähinnä vuoden 2013 päättymistä, koska välillä oli kyllä aikamoista kivikkoa ja mäntyjä osui matkalle liiankin usein eikä niitä voinut väistää. Päin mentiin ja lujaa. 

A:n ollessa muualla kavereidensa kanssa, me E:n kanssa vietettiin iltaa kotona hyvän ruoan, leffojen ja skumppapullon kanssa. Illemmalla kipiteltiin keskustaan ja toiseen olohuoneeseen, jossa oli uuden vuoden kunniaksi hirvittävän hyvä palvelu. Improttuja sateenvarjodrinkkejä ja herraseurana toiminut J sai pyytämänsä kaljan sijasta drinkin. Hups. 


Vuoden vaihtuessa siirryttiin kakkosolohuoneesta kohti yökerhoa uyfghff cvb z assik on paras (A lähettää terkut tässä välissä varpaansa välityksellä) ja keikkaa. RRS oli taas mainio ja ilta oli kaikinpuolin super. 

Eilen meillä juhlittiin A:n ja E:n synttäreitä lähinnä sohvalla maaten ja pizzaa ja kakkua syöden. Kunnon laiskottelupäivä. E melkein kuuluu meillä jo sisustukseen. 

Tänään piti yrittää saada arjesta kiinni, mutta oon kyllä pitkälti viettänyt päiväni sohvalla. Olkkarin uusi asukki piti kylläkin kasata. 


Nurkassa majailee nykyään Thranduil. Älkää kysykö miksi. A ei tiedä, enkä kyllä mäkään. Kyllä meinaan hiukan naurattaa, kun katsoo tuota pahviläpyskää. Meillä on taas mahtavat sisustusratkaisut :DD

Palataan kuulkaa uusien kujeiden kanssa lähipäivinä! Nauttikaa olostanne.