lauantai 22. joulukuuta 2012

Heiheihei!

Lyhyesti ja ytimekkäästi:
katoan blogimaailmasta pariksi viikoksi. Tänään illalla lähtee lento kohti Singaporea ja sieltä vaihto kohti Melbournea, Australiaa. Lähdemme tyttöporukalla, minäsiskoäiti, lämmittelemään.

Toivotan siis teille mahtavaa joulua ja superia uutta vuotta! Minä palaan tammikuussa! 

maanantai 17. joulukuuta 2012

Mustaa farkkua ja kauniita nappeja

Hyvä maanantai on vapaa maanantai. Viikko lähtee huomattavasti paremmin käyntiin, kun saa nukkua maanantaiaamuna pitkään eikä ole kiirettä oikeastaan minnekään. Saatan pitää tästä lukujärjestysratkaisusta. Muilla luokkalaisilla on maanantaisin yleisaineita, jotka mä olen jo edellisessä koulussa lukenut. Tää on hirvittävän kivaa.

Kohta mun pitäisi saada vieraaksi entinen luokkakaveri C ja sitten tyttöhömppä kaupungilla pääsee karkaamaan käsistä. Pari joululahjaa on vielä hommaamatta ja pari pitäisi vielä askarrella, mutta materiaaleja puuttuu. Ne haltuun tänään ja sitten vain askartelemaan. Ja ne askartelut tullaan näkemään täälläkin.

Virallisestihan tää postaus liittyy erääseen koulutyöhön, joka valmistui viime viikolla. Meillä on käynnissä kaavoituskurssi, jossa keskitytään yläosan kaavoittamiseen. Tai siis ammattitermeillä naisten puvun peruskaavaan. Muutaman tunnin harjoitteluiden jälkeen pääsimme tositoimiin ja piirtämään kaavoja omille mitoille. Tuloksena se, että kukakin sai tehdä, mitä lystäsi. Itse päädyin liiviin, vaatekappaleeseen, jota mun kaapistani ei ole ennen löytynyt, koska pää yhtäkkiä sanoi, että liivihän ois kiva.
Tällainen siitä lopulta tuli. Hyvin pelkistetty ja vyötärölle ulottuva. Liivin ideana oli ehkäpä se, että sillä saisi vanhoihin mekkoihin jotain uutta. Liivi päälle vaan ja menoksi. Ja taitaapa tuo olla jatkossa keikkavaatekriisien pelastajakin. Jollain tasolla liivi on jatko-osa eräälle hameelle, jonka tein koulussa viime keväänä. Materiaali on sama, napit ovat samanlaiset. Vain nyöritykset puuttuvat. Pitänee joskus kuvata se hame tännekin. Toinen syy tämän tekemiselle oli se, että teki mieli saada jotain uutta vaatetta lomareissulle.
Lisäkuva vielä napeista, koska mun mielestäni ne ovat erittäin kauniit. Jos vaate on muuten todella pelkistetty, kauniit napit tekevät ilmettä aika reippaasti. Omaa silmää miellyttävät eniten juurikin metallinapit eivätkä puiset tule kovinkaan kaukana perässä.

Sitten muuten yksi asia, jonka oon unohtanut jakaa teille, vaikka tää onkin jo vanha juttu. Mut ja ompeluprojektit löytää nykyään myös facebookista: Lumria. Käykääpäs tykkäämässä. :) Sivu on vielä hitusen keskeneräinen, mutta pikkuhiljaa rakennellaan sitäkin kasaan. Aika paljon samoja juttuja näkyy siellä ja täällä blogissa, mutta ei välttämättä kaikkea. Sivuiltahan on myös kätevämpi selailla näitä tuotekuvia. Sinne saattaa välillä myös ilmestyä jotain pientä myyntiin. Toki ilmoittelen niistä tännekin.

Lopetan pulinan tähän. Pidetään homma lyhyenä. Yritän ehtiä päivittelemään vielä ennen reissua. Mainiota viikkoa ja joulunodotusta!

torstai 13. joulukuuta 2012

Fantasialla mennään, vuorossa viitta

Aika moni teistä varmaankin on tietoinen siitä, että Hobitti-elokuva sai ensi-iltansa keskiviikkona? Me kävimme isommalla porukalla katsomassa sen heti yönäytöksessä 00.12. Visuaalisesti hillittömän upea leffa, musiikki on sanoinkuvaamattoman upeaa ja muutenkin homma toimii. Itse kirjan vain kerran lukeneena tykkäsin kovasti, mutta olihan siellä ihan kummallisia lisäyksiä ja muutoksia. Jätän nyt suuremman arvostelun tekemättä, mutta pakko on kuitenkin suositella. Käykää ehdottomasti katsomassa!

Totta kai ensi-iltaan pitää pukeutua teeman mukaan, mutta perinteiseen tapaani olin myöhään liikkeellä. Kuvien viitta on taiottu leffaa edeltävänä iltana ja yönä vasemmalla kädellä omista varastoista löytyvistä materiaaleista. 
Ohuesta villakankaasta ommeltu viitta ulottuu suunnilleen puoleen pohkeeseen. Muotoa on haettu sekä kellottamalla että muutamalla laskoksella kaula-aukossa. Huppu on kaksinkertainen hiippa ja totaalisen ihana.
Kuten myös huomata saattaa, huppu on isohko. Voisi olla joltain osin vieläkin suurempi. Kivalta se silti näyttää. Ja koko homma näytti muuten älyttömän hyvältä liikkeessä. Jeij, hyvä minä. Tämä viitta päätyi A:n päälle.

Haaveilu omasta viitasta on todellisuutta, mutta toteutus ontuu vielä.
Loppuun vielä fiilistelymusaa Hobitin soundtrackilta. Nousi lujaa tän hetken lemppareiden listan kärkeen.

lauantai 1. joulukuuta 2012

Nipsnaps --> surrur x2 --> käyttöön

Joulukuu tapahtui, samoin myös 20 senttiä lunta.

Tuli askarreltua lämmikettä pakkasta ja lunta vastaan. Oon todella huono käyttämään pipoja tai hattuja, joita tosin tahtoisin käyttää, niin huput on aina ennen ollut se mun juttu. Ongelmaa pään fyysisen, henkinen on jo tapahtunut, jäätymisen kanssa ei ollut, kun käytti kuitenkin aina hupparia. Nykyään vaan bändihupparit ei ehkä tunnu arkisin omimmalta vaihtoehdolta, joten vilukissa kärsii. Mutta ei kärsi enää, kun sorruin muoti-ilmiöön: huppuhuivit. Syksyn ja talven hitti ja niihin törmää kaupassa kuin kaupassa. Nyt myös allekirjoittaneen hattuhyllyllä.

Superotushan olisi neulonut huiviasian nopsaan, mutta omat neulontaskillit ovat niin pahasti ruosteessa, että päädyin ompelijan ratkaisuun. Kangasvarastoja penkoessa käteen sattui pehmoista tummanharmaata neulekangasta. Pieni pää sanoi raksraks ja kangas lähti kouluun mukaan. Hupun kaavan metsästys ja leikkuuseen vaan. Huppuosa on kaksinkertainen kun taas huivi on yksinkertainen, kapea ja pitkä. Askartelu vei aikaa hurjat 25 minuuttia. Olisi varmaankin vienyt vähemmän ellen olisi höpissyt keikoillajuoksemisesta ja korseteista luokkakaverin kanssa.
Kuva on laatua webkamera, mutta ehkä siitä saa käsityksen. Laitetaan sitten joskus parempi kuva ihan in action. Huppu on ihanan suuri, sinne mahtuu tääkin kiharapehko ongelmitta. Ja pysyy muuten päässä, vaikka tukka olisi sotkunutturalla takaraivolla. Lämmittää ihanasti ja on niin pehmoinen, että tuota tekisi mieli vain pitää jatkuvasti! Bonuksena tuo on vielä ihanan tyttömäinen olematta kuitenkaan överi. Mun asusteosastoni selkeästi huusi tuollaista huivia. Nyt kun saisi vielä tummanpunaisen ja ehkä mustan yksilön niin olisi sitä vaihteluakin.
Eilisen lumimyrskyulkoilun perusteella voin kertoa onnistuneeni. Ei inhottavaa viimaa korvissa, lumivyöryä niskassa tai läpimärkää tukkaa.

Oma ompeluinspis on tehnyt paluun rytinällä ja tässä pitkän viikonlopun aikana saattaa tulla jotain ompelusta valmiiksi. Jos ei muuta, niin vanha huppari tulee saamaan uudet resorit.

Aiheesta kukkaruukun suuntaan. Ootte varmaankin suuri osa törmänneet blogeissa, erityisesti tyyli- ja lifestyleversioissa, pyörineeseen Naked Truth -haasteeseen?
Idea on ihan mahtava ja mua oikeasti kiinnostaa nähdä ihmisiä täysin luonnollisina. Liiallinen pakkelikerros on yök. Oli se sitten omassa tai kenen tahansa muun naamassa. Ystävämme photoshop on myös jees, mutta miksi kiillottaa sillä pienet rosot pois? Ei kenelläkään meistä oo täydellistä ihoa, niin miksi niin pitäisi uskotella?

Mä viihdyn älyttömän hyvin meikittä. Lähden usein juhliinkin ihan omalla naamallani enkä saa siitä mitään ulkonäköpaineita, jos muut ovat panostaneet. Kaikki meistä ovat oikeasti kauniita luonnostaan, toiset enemmän toiset vähemmän, ilman meikkiä. Kun katson peiliin, sieltä ei katso takaisin Marilyn Monroe, Kirsten Dunst tai Helena Bonham-Carter. Sieltä katsoo usein väsynyt ja kalpea otus, jonka silmiä ympäröi punaiset ja kuivat renkaat. En ole mitenkään päin täydellinen, varsinkaan vartaloni puolesta. Oon vaan oppinut elämään itseni kanssa ja etsimään niitä hyviäkin puolia.
Meikkaamattomuutta helpottaa kovasti se, että omat ripseni ovat pitkät, kaarevat ja mustat. Kulmatkin ovat  riittävän tummat eikä niitä tarvitse piirtää näkyviin. Meikkaan keskimäärin kerran kuukaudessa.

Blogimaailmassa melkein tuntuu, että on pakko yltää samalle tasolle muiden kanssa. Tuo suosittu bloggari käyttää tuollaista meikkiä päivittäin, tekee erilaisia tutoriaaleja ja saa tuotteita testattavakseen. Lienevätköhän oikeasti hyviä...
Tuon toisen bloggarin kuvat näyttää suoraan muotilehdestä napatuilta. Minäkin tahdon! Tähän liittyy ystävämme photoshop. Oman blogin kuvat on yleensä melko aitoja. Rajaus, kontrasti, värisävyt ja muut pikkujutut tulevat usein korjatuksi, mutta harvemmin tulee muuten niihin koskettua. Ei sillä, että edes osaisin muuta. Eikä mulla myöskään ole photaria.
Jos kuvat ovat käyneet photarissa, niiden takana on silloin A, joka oikeasti osaa asiansa. Mutta harvemmin niissäkään on koskettu ihmisen vikoihin. Ehkä joku supernäppy poistetaan tai häiritsevä hius kasvoilta. Ei sen kummempaa. Silmät saavat toisinaan kirkkaamman värin. Överiksi ei kuitenkaan mennä.

Nyt siirryn höpisemästä ja palaan ompelukoneen ääreen. Joulusukkia tulossa. Pitäkää huolta ja tehkää lumiukko, jos sää sen sallii!