maanantai 28. tammikuuta 2013

3 - 1

Vietin tänään vapaapäiväni iloisesti koululla, kun kerrankin sain itseäni niskasta kiinni omien projektien suhteen. Kuten alla olevasta kuvasta saattaa huomata, pöydällä vallitsi luova kaaos. Tarkemmin kun tiirailee, huomaa kaaoksen olevan tyllivuori. 


Varmaan arvasitte jo, että tyllihame sieltä taas tuli taiottua. Täyspitkänä näin vaihteeksi. Kokonaisuudessaan tylli söi noin 15 metriä kangasta. Tää kyseinen hame on historiallinen yksilö, sillä mulla ei mennyt hermo kertaakaan sitä tehdessä. Pari kertaa jotain muuta tehdessä tuli fiilis, että nyt ois superia päästä tekemään tyllihametta. Häiriintynyttä ehkä, mutta pikkuvikoja sellaiset. Otsikko viittaa myös tähän, sillä voitin taistelun onnistuneesti 3 - 1. 
Wanhojenpuku alkaa muotoutua ja aikataulut näyttävät oikein mainiolta. Tylli on nappia ja pituudentarkistusta vaille valmiina, yläosa on puolittain kasassa. 

Puhelinkuvien laatu ei päätä huimaa ja se lähinnä harmittaa, kun kuvaaminen on jäänyt ihan unohduksiin tässä lähiaikoina. Yritän parantaa tapani ja keksiä taas jotain postailtavaa, etten hiljene liiaksi. Röllijuttuja on luultavasti tiedossa piakkoin, koska leffa saa ensi-iltansa perjantaina. Huomenissa pitäisi tehdä reissu Helsinkiin Röllin gaalaenskariin. Hihii.

Jos teille tulee mieleen jotain, mistä haluaisitte lukea, niin kertokaa. Uusia ideoita tarvitsee aina. Jätän höpinän nyt tähän ja uppoudun leffamaailmaan.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Trip to Down Under pt. 2

Whoaa, osa kaksi on täällä! Muutaman Melbournepäivän jälkeen koitti road tripin aika ja auto lastattiin täyteen vesipulloja. Suunnaksi valtatie 8A ja Etelä-Australia, tarkemmin ilmoitettuna Barossa Valley. Kilometrejä lähtöpisteestä määränpäähän noin 830. Tunteja matkalla noin 12. Voi sitä autossa istumisen riemua. Onneksi herra Tolkien oli ystävä ja viihdytti matkaa herttaisilla tarinoillaan kuumerikoirista, lohikäärmeistä sekä tähtiotsaisista sepistä. Maisemat vaihtelivat älyttömästi, mutta koko matkan vierellä kulki yksi ja sama rautatie. Oli oikeasti melko hämmentävää, kun välillä oli kilometritolkulla tasaista ja tyhjää, mitä nyt muutama puu siellä täällä. Koko matka yritettiin bongailla kenguruita, muuta silmään osui vain kaksi roadkillyksilöä. 
Ensimmäisenä pysähdyspaikkana oli hervoton turistimesta, jonka päärakennus oli valtava koala. Tosin se mesta oli nimeltäänkin The Giant Koala. Jättikoalalla oli pieni eläintarha, jossa pääsi sulamaan pörröiselle koalaystävälle ja supersöpöille wallabeille.


Koalalta ajeltiinkin sitten kohti osavaltioiden rajaa, jossa toki piti pysähtyä ottamaan perinteisiä turistiräpsyjä. Huima kokemus. Ja matkahan jatkui kasarihittien tahdittamana ja teini-iän toilailuja kertaamalla etupenkkiosastolla. Me Miian kanssa täyttelimme sivistyneesti ristikoita. 


Kahvitauko Coonalpynissa oli epäonnistunut. Kahvi kuulemma oli pahaa, kuten kuvastakin huomaa. Ja pullokokis oli aika järkyttävää hyihyi, en muuten sen jälkeen pahemmin kokikseen reissussa koskenut. Suomikola, my heart beats for you. Coonalpyn oli hyvä esimerkki valtatien varrella olevista pikkukylistä. Yhtäkkiä tien molemmin puolin kohoaa taloja ja ihan yhtä nopeasti se loppuu. Kylän taukopaikalla oli kartta, joka hämmensi, koska se oli väärin päin. Rautatien suunnat oli merkitty väärin päin, kun kartan mukaan Adelaidessa päin oli Melbourne. Ehkä kartatkin toimivat Australiassa päinvastoin, tai sitten se oli vain kylän oma spessujuttu.


Rautatie kulki mukana, vaihtelevasti tien eri puolilla, aina Murray Bridgeen asti ja matkaa oli jäljellä enää tunnin verran. Matkalla näkyi kivikasoja ja tasaisuutta, jes. Roverandom ihastutti loppumatkan.


Barossa Valley on viinialue ja pienellä pinta-alalla on älytön määrä viinitarhoja ja -tiloja. Ja arvaatte varmaan, mikä oli ensimmäisen kokonaisen barossapäivän ohjelmanumero... Viinitilakierros ennen lounasta. Henkilökohtaisesti en oo viinin ystävä, mutta mut uhattiin opettaa tavoille. Meidät haettiin majoituksesta vanhalla Cadillacin limusiinilla ja kuskin/oppaan virkaa toimitti Anitan serkku Timo. Lisää suomisukulaisia!


Ekalla viinitilalla oli oma pikkuinen kenguruparantola, jossa loukkaantuneita kenguruita hoidettiin kuntoon. Ajateltiin, että päästään ihailemaan noita pomppiaisia aidan takaa, mutta ei, Timo kiskoo portin auki ja tuuppaa meidät suoraan aitaukseen. Mikäs siinä kenguruita silitellessä. Hämmentävän pehmoisia nuo otukset.
Viineistä puhumisen jätän ihan suosiolla pois. Äiti, Miia ja Anita ehkä osasivat nauttia niistä mua enemmän. Tykkään vieläkin liikaa limpparista. 



Viinitiloja ehdittiin kiertämään 5 ja se muuten tuntui päässä. Viimeisessä paikassa, jossa syötiin myös lounas, olin jo ihan pihalla kaikesta. Luovutin enkä saanut juotua lasiani tyhjäksi. Eli vaikka kuinka yritettiin, en oppinut tavoille yhtään. Eli edelleen, jos vaihtoehtoina ovat viini ja vesi, minä kallistun veden puolelle.


Oli kieltämättä huvittavaa, että viininlitkiminen jatkui muiden osalta vielä illallakin ja mä vaihdoin jääteehen ja veteen. Sain tarpeekseni viineistä nyt hetkeksi. Kotiin päästyäni suunnilleen juoksin halaamaan lonkerotölkkiä. Illalla käytiin syömässä ja viiniä meni taas. Matka kämpälle olikin aika hilpeä, kun äiti ja Anita hihittelivät pienessä sievässä koko matkan.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan tästä tulisi hillitön kilometripostaus, niin laitetaan Barossapostailukin kahtia. Palataan taas pian!

tiistai 22. tammikuuta 2013

Sneek Peek pt.2

Jossain välissä höpisin parista kouluprojektista ja tässä on nyt pientä kurkkausta toiseen niistä. Muotoilutunneilla taiotaan leffateemaisia fantasiapukuja tällä hetkellä ja oman työn tulos näkyy tuossa alla vielä keskeneräisenä. Näitä kolttuja tehdään aika pitkälle koulun materiaaleista ja ne jäävät koristamaan koulun ankeita käytäviä. 
Harmittaa ihan älyttömästi, että muotoilua on nyt vaan kerran viikossa, kun näiden tekeminen on ihan parasta! Kerrankin pääsee tekemään koulussa jotain överiä ja totaalisen epäkäytännöllistä. Jo värinsä ja pituutensa puolesta tuo kolttu on käsittämättömän epäkäytännöllinen. Tällä hetkellä keskeneräisenä se muistuttaa melko paljon hääpukua, mutta sitä se ei todellakaan ole. Höpisen tästä tarkemmin, kunhan se valmistuu ja saan paremmat kuvat napattua luurilaatuisten tilalle. Tää mekko on pikkuhiljaa mun omaksi suosikiksi ompelusten saralla. Jos joku jostain syystä tahtoo arvailla, mitä tästä on tulossa, niin sopii esittää arvauksia kommenttiboksissa. :)


Koulu sujuu omalla painollaan ja wanhojenpäivä lähestyy uhkaavasti. Kaverin puku on päässyt jo neulan alle ja viimeisetkin materiaalit saapuivat tänään ja ai että, hyvältä näyttää. Jotain sneekpeekkuvia ja -postauksia siitäkin voi olla luvassa. Mitään pitkää en uskalla ennen puvun valmistumista luvata, koska illat pitkälti tulee vietettyä ompelukoneen parissa läppärin sijasta. Mutta en mä kadota aio. Yritys bloggaamisen aktivointiin on kova ja säännöllisempi postaustahti on tavoitteena. Ei enää kuukauden päivitystaukoja ilman pätevää syytä. 
Reissupostauksetkin yritän repiä kasaan piakkoin, tokan vielä tämän viikon aikana.

Ja nyt pitää vielä hihkua, hehkuttaa ja panikoida! Eilen kolahti postiluukusta kutsu Rölli ja Kultainen avain -elokuvan maailmanensi-iltaan, joka on tän viikon sunnuntaina. Pääsee oikeasti näkemään omaa kädenjälkeään valkokankaalla. Apuaaaa! Eikä sitten puhuta edes siitä vaatekriisistä... Olisitte olleet kuulemassa sen älyttömän vaatekriiseilyn tänään koulussa, kun kutsut ehtivät perille kaikille meille puvustusharjoittelijoille. Se oli lähinnä huvittavaa. 
Yleishöpinän siivittämänä minä jatkan korsetin luittamisen kanssa ja halailen kauniita kankaita, joita on metritolkulla. 

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Trip to Down Under pt.1

Superia uutta vuotta! Palasin lomaltani hyvin lomailleena. Koitan saada reissun postailtua teille mahdollisimman pian, mutta se tulee tapahtumaan ainakin kolmessa osassa. Kuvia on meinaan miljoona ja kerrottavaa reippaasti.
Ja mainittakoon tässä alkuun vielä se, että osa kuvien krediiteistä kuuluu reissun neljännelle osapuolelle, Anitalle.
Klikkailkaa suuremmaksi, niin näyttää paremmalta. :)
Tosiaan, kuten jo edellisessä postauksessa totesin lähdimme tyttöporukalla lomailemaan pariksi viikoksi Melbourneen, Australiaan. Matkaseuralaisten virkaa toimittivat äiti ja isosisko Miia. Lento kohti Singaporea, jossa vaihdoimme konetta, lähti Helsingistä 22.12. ja perillä Melbournessa oltiin jouluaaton aamuna. Tähän väliin se pakollinen vikinäosio. Lennot eivät olleet kovinkaan miellyttäviä. Jumitapa pienessä tilassa x tuntia ilman mitään järjellistä tekemistä. Tokihan leffoja oli tuijoteltavana, mutta ei aina jaksa. Selvittiin kuitenkin.

Automatka kentältä 'kotiin' kesti suunnilleen puolisentoista tuntia ja suurin osa siitä on vahvasti hämärän peitossa.
Koti sijaitsi Port Philip Bayn rannalla Safety Beachilla, tarkemmin Martha Covessa. Matkaa rantaan oli siis huimat 10 minuuttia kävellen. Ja takapihanäkymä oli satamasta lahdelle johtava kanava tjs.
Äiti kovasti uhosi ostavansa tuon tyhjän tontin vasemmalla puolella olevan talon kesämökiksi, mutta hintatietoja ei löytynyt. Jos vertaa siihen, että olisi asunut hotellissa sen kaksi viikkoa, niin meillä oli luksusolosuhteet. Tuntui, että sai olla kuin kotonaan ja pääsi omaan rauhaan tarvittaessa.

Jouluaatto meni oikeastaan vain kotiutuessa ja jouluateriaa syödessä. Kun alkoi väsyttämään liiaksi, lähdettiin koko porukalla kurkkimaan läheistä rantaa. Lievän sydänkohtauksen aiheutti vedenrajassa selällään lojuva kalakaveri, jota Miia alkuun luuli kumisiiliksi. Oikeastihan siellä lojui pikkuinen ystävämme pallokala hoikemmassa muodossaan.
Minä jäin innoissani kuvaamaan polskijaa kun muut lähtivät tuijottamaan kallioita. Pysyin turvallisen matkan päässä, mutta aallon heittäessä kalakaveria lähemmäs juoksin pois alta sydänkohtauksen partaalla. Voitte vaan kuvitella, miten hauskaa muilla olikaan sitten mun kustannuksella. Puolet kotonakoomailusta meni sohvalla ristikoiden parissa. Meillä oli hyvin sivistynyt jouluaatto kaiken kaikkiaan.

Joulupäivänä oli jo pakko päästä kämpästä pihalle, että väsymys lähtisi silmistä. Hypättiin autoon ja ensimmäisenä suunnaksi otettiin noin 40 kilometrin päässä sijaitseva Sorrento Beach. Pienen kylän alapuolella oleva ranta veti hiljaiseksi. Se kirkas vesi ja kaikki. Oh my.
Voitte muuten kuvitella, kuinka ylipukeutunut olo mulla oli suurimman osan lomasta, vaikka vedin ihan normaalilla arkityylilläni. Kuvasta huomaa hyvin, kuka on perheen musta lammas. Äiti ja Miia ovat käsittämättömän värikkäitä muhun verrattuna. :)

Sorrentosta matka jatkui toiselle rannalle, joka oli tällä kertaa avomeren puolella eikä lahden rantaa. Aallotkin olivat sitten sen mukaisia. Hiippailin vedenrajassa leikkimässä valokuvaajaa ja yhtäkkiä pärsk ja kaikki on märkää suunnilleen vyötärölle asti. Jes. Portsea surf beach oli nimensä mukaisesti surffiranta, uiminenkin oli kielletty virtausten ja aaltojen takia. Ranta oli tosin täysin tyhjä, sinistä meduusamöllykkää lukuunottamatta, sillä me osuimme paikalle joulupäivänä. Ranta oli taas älyttömän pitkä kumpaankin suuntaan. Postauksessa ekana näkyvä panoraamakuva on napattu myös Portsealla.
Rannoilla, varsinkin ylempänä, oli melko jännittävää kuvata, koska tuuli oli niin kova, että se tarttui putkiin. Yritäpäs siinä sitten saada vakaa ja tärähtämätön kuva. Normaalisti mulla kulkee mukana kaksi erillistä objektiivia (18-55 & 55-200), mutta iskä kiltisti suostui lainaamaan mulle omaansa (18-200). Vanha kamera meinaan adoptoitui aikoinaan iskälle. Ja kuka sitä käyttää? Minä. Kuvailu oli siis nopeampaa, kun ei ollut tarvetta putkien vaihtelulle ja säätämiselle. Sitten palataan takaisin aiheeseen... Surf beachilta siirryimme vajaan parin kilometrin päähän kurkkimaan London Bridge-nimistä kivihässäkkää.
Melko vaikuttavan näköinen kivihässäkkä, joka kuulemma oli aikanaan romahtanut/katkennut. Ilmeisesti se oli siis osa kuvan etualalla olevaa rinnettä. Tiedä sitten tarkemmin, siistiltä se kuitenkin näytti. Jossain lähimaastossa on toinenkin samankaltainen hässäkkä. Miksei Suomen rannikko voi olla näin kaunista?
London Bridgelta matka jatkui taas lahden puolelle ja Observatory pointiin, jossa taannoin sijaitsi karanteenikeskus. Pieni luonnonpuisto kulotettuine alueineen oli melko mitäänsanomaton, mutta rannasta löytyi, taas kerran, jotain jännittävää.
Henkilökohtaisesti tykkään älyttömästi kaikesta historiallisesta, vanhasta ja rappioituneesta. Ja sitähän nää 1879 rakennetun karjalaiturin jämät henkivät. Paikan tunnelmakin oli jotenkin ihana.

Tapaninpäivänä alkoivatkin sitten alennusmyynnit. Ja totta kai meidän piti tunkea sekaan. Auto kohti Frankstonia ja ostoskeskusta. Mulla oli pitkähkö ostoslista reissua varten, mutta en lopulta löytänyt mitään kaipaamaani, hupsista. Eipä sillä, etten olisi saanut rahojani tuhlattua, mutta niistä ehkä myöhemmin lisää. Mitään ostospostausta tuskin tuutte saamaan, koska oon tylsä. Ne ostokset luultavasti tulee näkymään täällä vielä myöhemmin normipostausten seassa. Shoppailusta nyt vielä se, että tulevalle ammatilleni uskollosena käytin suurimman osan rahoista tidiiiiiii kangas- ja ompelutarvikekaupoissa. Löysin pari superia juttua, joihin en oo Suomessa törmännyt tai sitten hinta oli huomattavasti halvempi.

Osa yksi taitaa olla tässä. Otan kakkososan työn alle piakkoin ja se tulee sisältämään käsittämättömän määrän viiniä. Palataan taas!

perjantai 18. tammikuuta 2013

Omituisuuksia

Kiitos tästä blogitunnustuksesta kuuluu Lady Satinille
Ideana on kertoa 5 omituista tapaansa ja jaksaa tunnustusta eteenpäin kasalle kanssabloggajia. Mielikuvituksettomana ja tylsänä otuksena höpisen teille outoudestani jakamatta tätä kuitenkaan eteenpäin. 

1. Rakastan turhaa nippelitietoa! Jos asia on äärimmäisen epäoleellinen ja kummallinen, se on pakko muistaa. Mitä tällainen otus tekee tiedolla hikan lääketieteellisestä nimestä? Ei mitään, mutta sillä nyt on vaan hauska päteä. Turha ja älytön päteminen on liian hauskaa.

2. Napsuttelen ja naksuttelen sormiani koneella ollessani. Pienikin tauko kirjoittamisessa tai muuten ja napsnaps vaan. A jaksaa kommentoida tästä jatkuvasti.

3. Kirjoitan listoja, koska tehtyjen töiden yliviivaaminen on mahtavaa!

4. Jos mulla on huono päivä ja vapaa-aikaa, jään helposti tunneiksi lukemaan monta kertaa aiemmin lukemiani juttuja. Oh my beloved fanfiction.

5. Ostan usein ulkomaanreissulta pienen pehmolelun, leijonat on lemppareita, ja nimeän sen kyseisestä maasta kotoisin olevan muusikon mukaan. Mulla on mm. ruotsalainen Jens, englantilainen Adrian sekä uusimpana lisäyksenä australialainen nokkasiili Angus.

Koitan saada itseäni niskasta kiinni reissupostausten suhteen ja parin muunkin. Koulussa on pari jännittävää projektia meneillään, mutta niistä lisää myöhemmin. Eli mahdollisesti vielä viikonlopun aikana. :D

lauantai 12. tammikuuta 2013

Täällä taas!

Aurinkoista lauantaita! Tein paluun blogimaailmaan lomani jäljiltä ja reissupostauksia sopii odottaa. Ensimmäinen on jo työn alla, mutta ne reilut 600 kuvaa vievät oman aikansa käydä läpi. Palataan Australiaan takaisin mahdollisimman pian.

Arki alkoi heti tiistaina koulun osalta ja nyt on työn alla pari tosi superia juttua! Niistäkin lisää myöhemmin, mutta toiseen liittyy vahvasti elokuvat ja toiseen musiikki. :)

Kotiprojektina lähti käyntiin, ehkä taas vähän viimetipassa, wanhojenpuku. Tällä hetkellä odottelen asiakasta saapuvaksi ekaa sovitusta varten. Sitten vielä lopullinen kaavoitus, tehostevärin valinta ja mallin lopullinen päättäminen. Materiaaleja odotellaan saapuvaksi paristakin eri paikasta ja voitte vaan kuvitella, miten paljon se aiheuttaa stressiä. Tulevatkohan ajoissa, ettei mun tarvitse tehdä 24-tuntista työpäivää ja lopettaa nukkuminen. Tähän projektiin palaillaan luultavasti vielä making of-tyyppisessä postauksessa. 

Mutta palatkaamme pian. Mä jään jännittämään kaavoitukseni onnistumista. 

Random hömppäilykuva reissusta