keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Zedong, tuttavallisemmin Soini

Mainittakoon heti alkuun, että tällä postauksella EI ole mitään tekemistä politiikan kanssa.
Joku saattaa muistaa paaaaljon vanhemmista postauksista, ellei jopa Snowfallin puolelta, että meillä on kavereiden kesken kummallinen tapa nimetä vaatteita, erityisesti korsetteja. Poliitikkoja. Miten surullista, mutta minkäs sille mahtaa, kun on idiootti? :D
Tällä hetkellä poliitikkokorsetteja on 5, joista yksi, Matti, on omani. Alexander on Susannan omistuksessa ja loput kolme, Sauli, Ilkka ja Soini, ovat Helenan hellässä huomassa.

Uusin näistä aiheutti taannoisen blogikuoleman, sillä askartelin valmistujaispuvun Helelle, joka nyt joulukuun alussa tunnustettiin ylioppineeksi.

Kyseessä oli mulle ensimmäinen overbust-korsetti, paria korselettia lukuunottamatta. Kaavat ryöväsin karusti Helen toisesta korsetista, mutta jokin piirtelyssä meni hitusen pieleen, sillä yläreuna näytti kummalliselta ja takakappale oli muita huomattavasti pidempi. Kannattaa tehdä asiat viimetipassa ja kiireessä. Sovitusmallin teko helpotti kaavojen korjausta ja lopullinen tuotos istuikin mukavasti.
Miehustamateriaalina on aito kiinansilkki, jota käytin sekä oikein että nurin päin ja se toi kauniin yksityiskohdan korsettiin. Kaavamuutosten takia tilaamani plansetti oli liian pitkä, joten oli työn ja tuskan takana saada se näyttämään hyvältä ja mielestäni onnistuin siinä. Tavoistani poiketen nyöritin korsetin satiininauhalla, joka toimi yllättävänkin hyvin kovassakin kiristyksessä. Ja se on huomattavasti silmäämiellyttävämmän näköistä.

heletaust

Korsetin kaveriksi tuli vielä taftinen bolero, jonka kiinnitys tapahtui nyörityksellä ja yksityiskohtana toimi myös kirkkaan punainen vuori. Ottaen huomioon huonon aikataulutuksen, bolerokin onnistui. Vaikka lopputuloksen livenä nähtyäni tulin siihen tulokseen, että satiini olisi sopinut muihin materiaaleihin paremmin. Nyt lopputulos oli jotenkin rauhaton.

Huomaan aina toisinaan ilmoittavani, etten enää IKINÄ tee tyllihametta. Ja hupsis, jostain syystä niitä tulee tehtyä kuitenkin melko usein. Hyvä minä.
Tällä kertaa tehtäväkseni koitui täyspitkä tylli, jonka olisi näytettävä tyylikkäältä päällihameen virassa. Onneksi on huntutylli, joka on 3m leveää, mikä taas mahdollisti tyylikkään toteutuksen ilman ärsyttäviä poikkisaumoja. 4 tyllikerrosta sekä vuori, ompele sitten siihen vetoketju. Joskus voisi vaikkapa miettiä ideoitaan toteutuksen kannalta, mutta aina ei voi voittaa. Järjettömän ninjailun avulla vetoketju kuitenkin kiinnittyi nätisti. Ei kuitenkaan puhuta siitä pöydän vallanneesta tyllivuoresta.
Lopputulos oli kuitenkin erittäin tyydyttävä. Hame näytti täsmälleen siltä, miten se oli visioitukin. 9 metriä tylliä riitti hetkeksi ja tuon valmistuttua lupasin itselleni, etten tee enää yhtäkään tyllihametta tänä vuonna. Realistinen lupaus, joka on myös pitänyt.

hele2_mira1

Puvun omistaja näytti kauniilta puvussaan ja se tulee saamaan muutakin käyttöä, niin yhdessä kuin erikseenkin. Olemme molemmat tyytyväisiä ja puku on kantajansa näköinen. Se on ehkä palkitsevinta tällaisissa asioissa.
Juhlissa pukua kehuttiin jatkuvalla syötöllä ja mulle jo ilmoitettiin että seniorimallistolle olisi asiakkaita.

helelumi1

Seuraavana isona projektina onkin taas wanhojentanssipuku. Apuaaaa! Mun onneksi tammikuun tiistait tulevat olemaan opetuksettomia, joten aikaa ompelulle on helppo järjestää.

4 yötä jouluun, eikä vieläkään lunta.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Hupsista ja joulua

Turhaa selitystä pt. random.
Hengissä edelleen, vaikka blogi onkin ollut hyvinkin kuollut reilun kuukauden päivät. Suurimmilta osin johtuu siitä, että loppukuusta vaihdoin läppärin ompelukoneeseen ja toiseksi taas oma koneeni toimii varsin kausiluontoisesti.
Pidempi dataustauko on oikeastaan aika virkistävää ja nyt koko päivän koneella istuneena on tullut ihmeteltyä, mikä tässä dataamisessa ennen niin kovin viehätti. No jaa, eipä sillä kai niin väliä ole.

Postausideoita olisi, mutta kuvien puute on ikävä asia. Koulutöiden kuvaaminen on hankalaa, kun valoa on niin heikosti ja siihen valoisaan aikaan tulee hengattua koulussa. Mutta ehkä vielä joskus on aikaa. Lomakin menee niin ympäriinsä juostessa, että melkein itkettää.

Työn alla on myös ns. armoton mainostus, sillä köyhä opiskelija on köyhä ja tilaustöistä saa rahaa. Tästäkin lisää myöhemmin, mutta tosiaan, otan tilaustöitä vastaan. Esim. korsetteja, hameita, mekkoja ja paljon muutakin. Jonkinsorttista portfoliota pitäisi kyhäillä, mutta yhteyttä saa ottaa.

Opiskelu innostaa vaihtelevasti, mutta viihdyn edelleen ompelukoneen ääressä ja ompelen erittäin mielelläni kotonakin, etten totu liiaksi teollisuuskoneeseen, joka on tosin aika kiva kapine, nyt kun siihen on tottunut.
Tylsyystunnit menee monesti luokkakaveri C:n kanssa höpistessä, et heitetään kehiin oma lolibrändi, joka on suunnattu Gothic Lolitaan. Cloudberry Lady on kiva, mutta lähinnä sweettareille. Kyllä jööttilolitkin tarvitsevat suomibrändin. Ehkä vielä joskus.

Joulu tulee ja allekirjoittanut on älyttömän hidas sekä korttien, että lahjojen teon kanssa. Tänä vuonna ne on tehtävä itse, ainakin suurin osa. Viikko aikaa, kun isosisko tulee noutamaan ne ens viikon sunnuntaina, ettei mun tarvitse roudata kaikkia junalla kotiin.

Koulua jäljellä 6 1/2 päivää, jonka jälkeen lomailen täällä Turussa pari päivää ja suuntaan kotiin Ylöjärvelle aaton aattona.

Palaillaan, kunhan en huku loskaan.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Lisää tunnustuksia

Tällä tunnustuksella Overloadia muisti ihana Anki, jonka kirjablogi on kertakaikkisen mainio. Piipahtakaa lukaisemassa. Ja nyt kun antajaa on kiitetty, pitäisi latoa pöytään 8 faktaa. Taas. Yritäpä nyt keksiä näitä. Noh, minä yritän.

1. Sulan aivan täydellisesti pienille eleille. Mulle ei tarvitse kantaa ruusupuskia tai vannoa ikuista rakkautta, viedä ulos syömään tai muutakaan tuon kaltaista. Se, että saan ensimmäisenä teemukin käteeni, kun tuun kotiin pitkän päivän jälkeen sulattaa aivan täysin.

2. Oon huonoin ikinä aloittamaan yhtään mitään, ellei kyse ole sitten leffan katselusta. Kaikki aikataulutetut jutut tulee valmiiksi oikeastaan vasta DL:n paukkuessa. Mutta pieni paine tehostaa työskentelyä.

3. Haluaisin olla jokapäiväinen goottiprinsessa ja juosta pitkissä hameissa, korsetissa ja koroissa. Tosin köyhän opiskelijan ollessa köyhä, se ei ole niinkään mahdollista, kun vaatekaapin sisältö on hyvin rajallinen moisen suhteen.

4. Vaikka oonkin koulutukseltani suurtalouskokki, en pysty käsittelemään kanankoipia. Se on vaan jotain käsittömättömän kamalaa. Samaan liittyen, jos mulle annetaan vapaat kädet iltapalan suhteen, kaivan valmispatongin pakastimesta ja törkkään sen uuniin.

5. Mulla on salainen obsessio pinkkiin. Haluaisin pinkit kutrini takaisin.

6. Sinä aikana, kun oon asunut poissa kotoa, eli suunnilleen vikat 3kk, oon soittanut isälleni muistaakseni kolmesti. Äidin kanssa tulee juteltua viikottain, mutta iskälle en jotenkin vaan uskalla soittaa. Se luultavastikin johtuu siitä, että meidän välit oli viimeiset 4 vuotta tosi huonot. Mistään ei tullut kiitosta ja kaikki oli aina jotenkin väärin.

7. Isosiskoni on sotilasarvoltaan alikersantti. Tästä johtuen multa on monesti kyselty, että kai mäkin sitten menen inttiin. En todellakaan! Vaikka taustalla onkin pian 13 -vuotinen partioura, armeija olisi mun psykeelle aivan liikaa. Kyllä mä siellä metsäleireillä pärjäisin, mutta pää ei taas muuten kestäisi.

8. Mulla on paha asennevamma särkylääkkeiden suhteen. En koske moisiin ellei pää oo kainalossa ja koipi paketissa. Tyhmää sinänsä kärsiä päänsärystä kerran kaksi vuodessa vain sen takia, etten periaatteen vuoksi koske särkylääkkeisiin.

Olen evil bitch enkä anna tätä kummemmin eteenpäin, koska mielikuvitukseni ei riitä moiseen tämän päänsäryn kanssa.

Hei muuten, mitä tykkäätte uudesta ulkoasusta? (:DD)

tiistai 25. lokakuuta 2011

It's like a cupcake, It's cotton candy, It melts in your mouth

Kerrottakoon, että pääni on täynnä hattaraa. Hyvin pinkkiä ja pehmoista. Ällömakeaa, mutta silti niin ihanaa, ellei jopa suloista. Syysloma meni kotona makoillessa hyvässä seurassa ja leffoja tuijottaen. Kasa Disney -piirrettyjä ja sitten vielä loppuun tökättiin Potter -maraton. Hupsista, se oli hauskaa. 
Oman pään hat(t)aruuteen taas vaikuttaa vallitseva tunnetila. Elämä hymyilee taas ja voin rehellisesti sanoa löytäneeni itselleni jotain käsittämättömän tärkeää. Ensimmäistä kertaa ikinä musta tuntuu, että voin päästä yli ongelmistani, koska joku pitää mua pystyssä ja lohduttaa, jos kaikki kaatuu niskaan. Tuo pallero taitaa myös kestää hattarapäisyyteni, toisaalta on syytäkin, kun itse moisen aiheuttaa. Olo on aivan ihanalla tavalla hölmö.
Kun pääsin iltapäivällä kotiin, löin soittimeen Retropopin uutukaisen Tämän hetken tähden -levyn ja tanssin ympäriinsä iloisen elektropopin tahdissa, lolitamekon helmat liehuen ja tyllit kahisten. Kuunnelkaa ihmeessä tuo lätty, jos saatte sen käsiinne.
Vieressä makoileva pallero valittaa kovasti, että hattarapäisyys ja pinkkiys tarttuu. Läppärinsä valkeat taustat keksivät muuttua hennon vaalean pinkeiksi ilman mitään syytä. Söpöä.
Viime yönä keksin alkaa vikistä, että tahdon oman kissan, ei sinänsä mikään yllätys. Sain luvan, jos nimeksi tulee Lucifer (vaikka oikeesti siitä tuleekin Torsti). Ainoa ongelma enää on se, että köyhä opiskelija on köyhä ja kissakin tarvitsee ruokaa. Myöhemmin siis...
kuvat: weheartit
Älkää unohtako pestä hampaita liiallisen sokerisuuden jälkeen. Pidätän oikeuden olla korvaamatta putoavia hampaita.

Kertokaa, missä vaiheessa siirappisuus menee liian pitkälle?

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Tunnustuksia

Tehtävänä on:
1. Kerro keneltä tunnuksen sait ja linkkaa hänen bloginsa.
2. Kerro seitsemän satunnaista faktaa itsestäsi.
3. Anna tunnustus eteenpäin.
Suloinen Anni heitti kyseisen tunnustuksen minulle, kiitos kovasti siitä,

Faktat:
1. Kärsin pahasta kola-addiktiosta, josta yritän kuitenkin päästä eroon.

2. Koen tällä hetkellä, että kaksi minulle erittäin rakasta asiaa, ja harrastusta, on viety pois, sillä kärsin suuresta alemmuuskompleksista niin kirjoittamisen, kuin valokuvaamisenkin suhteen.

3. Rakastan turhia löhöilypäiviä. On käsittämättömän kivaa vaan makoilla sängyssä koko päivä ilman mitään kummempaa tekemistä. Toisaalta taas tykkään, jos on paljon tekemistä ja minuuttiaikataulu. Sekavuus ja ristiriitaisuus on iloni!

4. Olen tapellut päänsisäisten ongelmien kanssa nyt viisi vuotta. Koulu, perhe- ja kaverisuhteet, harrastukset ja yleinen motivaatio ovat kärsineet niiden takia aivan älyttömästi. Nykyään tilanne alkaa näyttää jo paremmalta.

5. Kävin viimeiset kolme vuotta laulutunneilla, mutta nyt muuton jälkeen se jäi tauolle. Tyhmintä ikinä, sillä nyt kehitys alkaa kuulua ja näkyä. Ärsyttää ihan älyttömästi, sillä olen kirkas sopraano, eli tylsin ääni ikinä. Tosin mukavuusalue laulaessa menee siellä viivaston yläreunassa ja Nightwishin biisit on liian kivoja. Tarja Turunen on syy, miksi aloitin laulamisen, vaikkakin nykyään Simone Simons on vienyt ykköslaulajattaren paikan.

6. Jos perustaisin bändin, ja olisin siinä laulajana, tyyli olisi jotain aivan muuta, kuin mitä ääneni antaisi myöten. P!nk -inspiroitunut rock olisi ehkä eniten se oma juttu, vaikka metalli onkin hakattuna syvälle sisimpään. Toisaalta haluaisin myös leikkiä basistia.

7. Vaikka yleensä kukaan ei uskokaan, osaan käyttäytyä asiallisesti ja korrektisti. Huomasin sen viimeistään koulun alkaessa, kun suurin osa luokkakavereista on 3 vuotta nuorempia. Normaalisti heitän ties mitä typerää ja aivan ala-arvoista läppää, mutta tilanteen vaatiessa osaan toimia korrektisti. Myös asiallinen ja syvällinen keskustelu sujuu.

Vihaan näiden tunnustusten jakelua, sillä näiden arvoisia blogeja on PALJON.
Ensimmäisenä tämän saa Assi, joka väitti ettei bloginsa ole mitenkään näille sopiva. Kylläpäs on, ihan yhtä paljon kuin omanikin. Käykää muuten oikeasti kurkkimassa noita kuvia, ihan loistavuutta.

Toisena neiti A, joka kirjoittaa hauskaa tyttöhömppäilyblogia.

Ja kolmantena Ama, joka raportoi elämäänsä omalla tavallaan :)

Ai niin, nyt alkoi LOMA!

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Syksyistä fiilistelyä

Syksy on jo hämmentävän pitkällä eikä mulla ole aavistustakaan minne aika on mennyt. Oon asunut Turussa hitusen päälle 2 kuukautta ja viihdyn edelleen mainiosti. Vietän aikaani enemmän Raumalla, kämppiksen porukoilla, kuin kotona Ylöjärvellä. Elän makaronilla, riisillä ja kolalla, koska käytän rahani keikkoihin. Koulussa on  kivaa ja koen oikeasti oppineeni jotain, mikä on sinänsä jo saavutus omalla kohdallani.
En oo vieläkään oppinut pitämään paikkoja siisteinä, yleensä täällä saa loikkia tavarakasojen yli ja varoa, ettei telo itseään lattialla lojuviin saksiin, kuorimaveitsiin tai nuppineuloihin. Omat valokuvausskilssit ovat tehneet katoamistempun tietyntasoisen alemmuuskompleksin takia, sama juttu kirjoittamisen kanssa. Olin semisti tyhmä, ja otin työkseni 2 wanhojen pukua. En osaa mennä ajoissa nukkumaan ja keskimäärin 30% hereilläoloajasta menee siihen, että pakotan itseni pysymään hereillä. Haudon juonia, miten saisin porukat kustantamaan mulle uuden läppärin. Suunnittelen Nikonin vaihtamista Canoniin.
Tykkään epäloogisista randomteksteistä. Nyt saatte kuvia viikon takaiselta mökkireissulta, joka päättyi siihen, että päädyimme siskoni kanssa kyljelleen ojaan auton toimesta.







Mahtavaa syksyä, nauttikaa väreistä! Itsekin yritän, vaikka Turussa sataa ja tuulee lähes aina.

Hei, otan muuten vastaan juttuideoita. Heitelkää jotain, mistä haluaisitte lukea. Blogiaktiivisuus kasvaa, jos on enemmän aiheita kirjoittaa. Tyhmätkin ideat luultavasti toteutetaan. :)

tiistai 4. lokakuuta 2011

Miksi oi miksi?

Ihaana Simba heitti mua haasteella, jonka pointtina on esitellä kaksi kuvaa, toinen mahdollisimman tuore ja toinen vuodelta 2010, mahdollisimman samaan aikaan räpsätty ja sitten näitä on toki vertailtava.

syyskuu 2010 
Silloin olin vielä pinkki ja hiuksilla oli mittaa ainakin kymmenen senttiä enemmän. Blondaus ja värinpoisto teki kuitenkin tehtävänsä ja letti kuoli, joten oli pakko luopua latvoista.
Jos tarkkoja ollaan, niin tuolloin normivaatetus erosi aika radikaalisti kuvan kledjuista. Niistä vaan ei ole kuvaa, koska maastohousut ja bändipaita on äärimmäisen tylsä asia. Välillä tuli kuitenkin pelleiltyä korsetti päällä.

syyskuu 2011
 
Tein paluun mustaan, mutta kiroan tyhmyyttäni jo nyt (otsikko viittaa juuri tähän). Mahdollisesti vaihdan takaisin pinkkiin/punaiseen, ainakin osittain. Vaatteiden puolesta on tullut enemmän muutosta. Maastohousut ja bändipaidat ovat siirtyneet kaapin perälle tehden tilaa hameille ja korseteille. Eikä kuitenkaan unohdeta noita maailman ihanimpia, pinkkejä, maihareita!

Eteenpäin sama haaste menee:
Sannille
Annille sekä
Heidille

p.s.
Ulkoasu-uudistus on vieläkin kesken, koska hovibanneristi on laiska.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Randomkuvailua

Pelleilin koulussa kameran kanssa ja uhriksi joutui Emilia.


Täysin hölmö minipostaus, koska nyt mielenkiinnon takia juoksen tuijottamaan Suomen Huippumalli haussa-ohjelmaa. Iskeekö teille moiset reality-sarjat?

maanantai 22. elokuuta 2011

Uusiks meni...

Overload tulee tässä lähipäivinä uudistumaan, niin ulkoasun, kuin nimensäkin osalta.
Sekavuutta saattaa siis olla ilmassa, mutta pyrin hoitamaan kaiken pois alta hetikohtapian.

lauantai 20. elokuuta 2011

Alice Kingsleigh vs Peppi Lotta Sikuriina Rullakartiina Kissanminttu Efraimintytär Pitkätossu

Iltapäivän tylsinä tunteina tulimme jutelleeksi Annin kanssa yleisesti lolitamekoista. Puheeksi tuli eräs tietty Emily Temple Cuten jsk. Yksi niistä harvoista printtimekoista, jonka jopa minä voisin pukea päälleni.
Mekon printti on aivan vastustamaton ja sulattaa tiensä jäisemmänkin pohjoismaisen neidon sydämeen. Näin kävi ainakin omalla kohdalla, koska yleensä en printtimekoista perusta. Siitä sainkin ajatuksen vallankumouksesta.

Kaikkien tuntema, ja suurimmilta osin rakastama, Ihmemaan Liisa lienee The Lolita -ikoni, jota en suinkaan ihmettele. Herttainen pikkutyttö sinisessä mekossaan, mutta ei liene terävimmästä päästä. Oman päätelmäni perusteella Alice on myös lievästi mielenvikainen, sillä täytyy olla hieman hullu, että pystyy luomaan omaan maailmaansa raita kerrallaan katoavia kissoja, mestausintoisia kuningattaria tai kattilat päässä tappelevia kaksosia. Alkaa käydä pikkuhiljaa hitusen tylsäksi? (Mainittakoon kuitenkin, että rakastan Liisaa)

ETC:n mekon takia aloinkin miettimään, että miksei Pepistä, joka on huomattavasti rennompi ja täysijärkisempi, ole koskaan noussut ilmiötä? Tokihan järjestäen jokainen pohjoismaalainen tuntee Pepin, mutta tiedä sitten kuinka kaukana maailmalla tuo loistavan asenteen omaava anarkistineitokainen tunnetaan. 
  Liisan ollessa laitettu ja viimeisen päälle, Peppi vetää karusti eriparisukilla ja sotkuisilla hiuksilla, silmäänpistäviä väriyhdistelmiä unohtamatta. 
Lemmikkinä Liisalla on jokaisen pikkutytön unelma, pieni kissanpentu. Mutta vaatii oikean asenteen, että kulkee ympäriinsä apina olkapäällään, kuten Peppi tekee.

Tästä pohdinnasta inspiroituneena aloinkin ajattelemaan, että voisiko Pepistä tehdä lolitan? Oman pääni mukaan se onnistuisi oikeastaan aika helpostikin. Ei ehkä ihan perinteistä lolitaa, mutta rajat ja säännöt on tehty rikottaviksi. Ja kyllä, tulen sen vielä tekemään. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, moinen viritelmä tullaan näkemään Traconissa.
Mikä mahtaa olla teidän tuomionne? Raiskaako Peppi goes Lolita koko ideologian lolitassa vai toisiko se piristävää uutta kehiin?

tiistai 16. elokuuta 2011

Do it with the fantasy!

Olin yksin kämpällä ja keksin, että nythän on sopiva aika tehdä kirjekuorilaukku, jota siskoni oli kinunnut jo kuukauden päivät. Hiljaa hyvä tulee, vai miten se meni?
Ohjeet ja kaavat ovat täysin yliarvostettuja (not) ja vedin koko homman täysin fantasialla. Tekninen toteutus on aivan kamala, mutta silti se näyttää hyvältä, ainakin omaan silmään.
Muistan haukkuneeni laukussa käyttämäni pitsin aivan lyttyyn, koska se EI ole niitä kauneimpia pitsejä, mutta minkä sille voi, että sitä lojui kangaslaatikossa juuri sopiva pala. Ja vielä kahdessa värissä, että sain mustaan laukkuun hieman ilmettä. Pitsiaplikaatio pitsillä on ideana melko huvittava, mutta kyllähän se kivalta näyttää, vai onko joku täysin eri mieltä?
 Sitten vielä säälittävä in action-kuva, jotta laukun kokoa olisi helpompi hahmottaa. Se mahduttaa sisuksiinsa lompakon, avaimet, puhelimen sekä bussikortin ja sulkijoina toimivat nepparit menevät vielä kiinnikin.

On vissiin ihan okei olla aivan liekeissä koulusta, jos tajuaa olevansa aivan oikeassa paikassa?

torstai 11. elokuuta 2011

Pling

Kuten jo jossain välissä muistan maininneeni, muutin suunnilleen viikko takaperin pois kotoa. Majailen nykyään Turussa, jonne lähdin opiskelujen takia.
Kämppä sijaitsee Varissuolla, Turun ghettossa, josta kaikki sanovat, että on hieman epämääräistä aluetta. Tähän mennessä oon kuitenkin viihtynyt hyvin, eikä se ghettouskaan mitään haittaa :). Asustelen 59 neliön solukaksiossa, kolmannessa kerroksessa, ystäväni, Assin, kanssa ja tilaa on melko ruhtinaallisesti, meillä on jopa kunnon keittiö, eikä mitään säälittävää keittokomeroa.
Vedetään kuvaspämmillä. Kuvat on maanantailta, kun lähes kaikki kamat (pesukone ja jotain Assin tavaroita puuttuu) oli roudattu tänne. Kaaos oli melko eeppinen, mutta nyt ollaan jo vahvasti voiton puolella.
Kaikki kamat pakattuna muuttoautoon. Miten yhdellä ihmisellä voikaan olla niin paljon tavaraa? Ei tosin enää näytä siltä, kun kamat alkaa olla paikoillaan.
 Olohuone, joka on oikeesti jopa tilava. Johtunee tosin siitä, että se on periaatteessa yksi avoinainen tila keittiön kanssa.

 Keittiö (ja Assi), joka on ehkä karuin ikinä. Jostain syystä kulahtaneet, vaniljansävyiset, kaapit ei iske. Ja mikä idea on siinä, ettei liesituulentinta löydy? En tajua.
 Eteistä, ja ehkä joka gootin unelmapeili. Mainostus, kokovartalopeili Ikeasta, 39e.
Oma koppi, joka on itseasiassa isompi, kuin kotona Ylöjärvellä. Tykkäilen tästä kyllä kovasti, mutta valkoiset seinät vaatii tottumista, kun kotona koppi oli maalattu punaisella ja harmaalla. Ehkä mä selviän tästä.

Kämppä saa vielä toisen postauksen osakseen, kunhan kaikki on kunnossa ja paikoillaan. Seinien kuorruttaminen julisteilla on hauskaa ja yleinen sisustaminen/järkkäily on myös superjees. Vaikka vielä kaaoksessa eletäänkin, kämppä alkaa tuntua kodilta :).

torstai 14. heinäkuuta 2011

And don't forget the cuteness!

Hiphei, lisää ompelujuttuja, tällä kertaa liikutaan melko suloisella linjalla. Megainspiraation tuloksena ,pari viikkoa sitten, valmistunut nimipäivälahjahamonen kohta 6-vuotiaalle pikkuserkulle, Maijalle. Hame tuli kuitenkin tehtyä kohtuullisessa kiireessä, joten se ei ole niin hyvä, kuin oikeasti voisi olla. Lahjan saaja oli tosin erittäin tyytyväinen :).

Supersöpö leppäkerttu-kangas ja pinkki satiininauha toimivat mainiosti ja hameesta tuli todella kesäinen.
Ignoratkaa muuten hameen ryppyisyys, koska se on käytön jäljiltä.
Hieman myöhemmin (lue: tänään) hame sai kaverikseen hiuspannan, jota koristaa rusetti, jota taas koristaa samainen pinkki satiininauha, jota on käytetty hameen helmassa.

Ette muuten usko, kuinka ärsyttävää on se, että ompeluinnostus on aivan järjetön, kun olisi pirusti muuta tekemistä. Työt toki verottavat osan ajasta, mutta kun pitäisi alkaa pikkuhiljaa pakkailemaan suunnilleen kolmen viikon päässä odottelevan muuton takia. No jaa, ihan sama, ompelen silti :).

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Keep it epic!

Joo, oon ehkä paras ikinä keksiin näitä otsikoita.
Anyways, otsikko kertoo semipaljon viimeisimmästä ompeluprojektista, joka taas eroaa aika paljon kaikesta muusta, mitä on tullut aiemmin ommeltua.
Tällä kertaa sain ompelupyynnön siskoni poikaystävältä, joka harrastaa boffausta (jos et tiedä, googlaa) ja tarvitsi vaatetusta Sotahuuto-tapahtumaan.
Harvemmin tulee ommeltua yhtään mitään miehille, joten sinänsä mukavaa vaihtelua. Ei niinkään tarvinnut miettiä vaatteiden istuvuutta tai mitään muutakaan.
Tabardi (aseliivi) ja tunika olivat sinänsä oikein yksinkertaisia, mutta ongelmilta ei vältytty. Tunikan kaavojen modailussa meni jotain pieleen, ja kaula-aukosta tuli auttamattoman pieni. Noh, luova ongelmanratkaisukyky on toisinaan hyödyllinen ja sakset käteen. Kaula-aukko tuli sitten modailtua halkiolliseksi, ja se oli loistava ratkaisu - siitä tuli sata kertaa paremman, ja enemmän oman vision, näköinen. Tabardi tuli heiteltyä täysin omasta päästä ja ainoat ongelmat muodostuivat lähinnä reunanauhojen kettumaisuudesta. Joka tapauksessa molemmat onnistuivat mainiosti, asiakas oli tyytyväinen ja samoin ompelija. Olin ehkä hitusen liekeissä noita tehdessä tai jotain.
Annetaan kuvien kertoa loput.

Ai niin, mainittakoon vielä tähän loppuun, että aloitan syksyllä vaatetusalan opiskelut. Jaksanko odottaa? En.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Norge

Jo monta vuotta oon halunnut lähteä käymään Norjassa, erinäisistä syistä. Nyt sain sen kuitenkin vihdoin aikaiseksi, hyvän syyn varjolla. Mikäs siinä kesälomamatkaillessa.
Vietin siis 4 päivää Oslossa leikkimässä turistia. Tosin vierailin tasan yhdessä turistikohteessa. Henkilökohtaisesti tykkään päättömästä ja suunnittelemattomasta hengailusta ympäriinsä ja tätä tulikin toteutettua kohtuullisen hyvin paremman puoliskon kanssa. Eli siis raportointi on hyvin pintaliitoista, koska lähinnä vaan hengailtiin ympäriinsä tai sitten tuijotettiin leffoja.


Ainoana turistikohteena toimi kuninkaanlinna, jossa lähdettiin käymään täysin spontaanisti, paremman tekemisen puutteessa. Olihan se ihan näkemisen arvoinen ja päästiin todistamaan myös vahdinvaihtoa.
 Yleisellä tasolla tykkäilen Norjasta mielettömästi, ainoa miinus on hintataso, joka lähinnä itkettää. Jostain kumman syystä kaupoissa pyöriminen jäi hyvin vähäiseksi, enkä mä nyt sinänsä tuonne shoppailemaan lähtenytkään. Ja mulle lähinnä esiteltiin goottipuodit ja nörttimestat.
Neo Tokyo -putiikissa törmäsin johonkin hyvin hämmentävään. Rekeillä roikkui Bodylinen enemmän tai vähemmän jännittäviä Lolita -hameita/mekkoja. Mitä kummaa? Törmäsin kuitenkin samaisessa putiikissa myös johonkin aivan vastustamattomaan, nimittäin Irvikissa-kigurumiin. Voitte vaan kuvitella, kuinka houkuttava se oli!
Ja sitten se joka nörtin unelma, Outland, joita oli kaksin kappalein. Pelejä, kirjoja, mangaa, pikku-ukkoja, jännittäviä merchandise-tuotteita ja mitä ikinä keksikään. Esiteltäköön nyt yksi jäätävimmistä...
Tätä tuskin tarvinee selittää yhtään enempää? Jännittävää, ja normaalia paremman makuista energiajuomaa. Menee lähes eeppisen puolelle. Pakko tosin myöntää, etten itse tuota ostanut. Pullo kuuluu Liselle, uudelle tuttavuudelle.
Goottipuodeista sitten... Valikoimiltaan aika lailla samaa, kuin Suomessakin. Ainoana poikkeuksena se, että Suomesta ei saa Alchemy Gothicin koruja, joita taas noista gootti- ja nörttipuodeista löytyi.

Ja mukaan tarttui ehkä ihanimmat pelikortit, heti Burton-korttien jälkeen. Okei, lievähkö Alice In Wonderland-obsessio koituu mun kohtaloksi. Aivan tavalliset pelikortit, joista maksoin itseni kipeäksi, mutta en vaan voinut vastustaa!
Mutta jostain kumman syystä noissa korteissa on k18-merkintä. Wut?

Ja toinen täysin vastustamaton asia.
Alchemy Gothicin Passion. Rakastuin kyseiseen koruun tulisesti kolmisen vuotta takaperin, kun näin sen ekaa kertaa. Sitten näin sen livenä ja hihkuin riemusta ja kuolasin paitani märäksi. Parempi puolisko oli jännittävällä tuulella, ja päätti lahjoa mua. En pistä pahakseni ollenkaan :).
Nyt lähti myös eeppinen metsästysprojekti, koska rannekoru ja korvakorut on ehkä saatava!

Jatkossa tulee luultavasti pyörittyä Norjassa kohtuullisen paljon ja vielä joskus haluaisin päästä kiertämään ympäri maata. Vuoria ja vuonoja, kiitos nam.

torstai 9. kesäkuuta 2011

Kuvailua

Laiskana ihmisenä en oo vieläkään ottanut kuvia Brumin ostoksista, vaikka idea onkin, niin saatte muutenvaankuvia.

Koska omanaama näyttää kerrankin jotenkin päin ihmiseltä, haluan jakaa erään otoksen kanssanne.
Brumissa ollessani sain jännittävän tarjouksen johon sisältyi hiustenleikkuu, meikki ja photoshoot. Nooh, uusi pää houkutti ja sessio oli hauska! Olin periaatteessa ekaa kertaa ammattikuvaajan kameran edessä, joten kokemus oli melko jännittävä. Tykkäsin kyllä ja kuvaaja kehui, että mun kanssa oli helppo työskennellä. Sisäistin ohjeet helposti eikä mua tarvinnut liikutella kädestä pitäen. Ehkä valokuvaajan on helppo vain sisäistää collegan ohjeet ^^



Jälkikäteen, kun mulle näytettiin kuvia, joista sain valita yhden, joka kuului hintaan, valinta oli KÄSITTÄMÄTTÖMÄN hankala. Kaikki kuvat oli lähinnä upeita ja jotenkin tosi paljon mun näköisiä. Onnistuin kuitenkin valitsemaan kuvista vain yhden.
 Tuosta huomaa, kuinka paljon kamera ja oikea valaistus rakastaa punaisia hiuksia. Alla olevassa kuvassa meinaan näkyy, kuinka iloisen haalistunut väri oikeesti olikaan. Ja siinä näkyy samalla tuota uutta malliakin. Viimeiset 5 vuotta on tullut varjeltua hiuksia ettei niistä lähde pituutta pois ja Brittilästä kotiin tullessa mulla olikin glampörrö, mikä on itseasiassa superkiva!
Meikkiä on naamassa enemmän kuin koskaan ennen, olin hankalaa tunnistaa itseään kun näki naamansa peilistä tuolla pakkelimäärällä. Ei, en aio siirtyä käyttämään järjetöntä kasaa meikkiä, liian hankalaa.

Random maisemakuvia ja snapshotteja tuli otettua oikein urakalla Brumissa, mutta pääsin mä ihan kunnollakin kuvaamaan, kun pakotin erään otuksen kameran eteen. Tai no, pakotin ja pakotin, totesin kauniisti, että aion hyväksikäyttää herraa julmasti ja ottaa kuvia.

Joku saattaa myös huomata yhdennäköisyyttää erääseen suomalaiskitaristiin. Kuvissa esiintyvä otus tunnetaan nykyään myös allekirjoittaneen parempana puoliskona, joten elämä hymyilee enemmän, kuin koskaan ennen. Ei enempää tästä aiheesta. Tosin suomeksi puhuminen tuntuu välillä hämmentävältä, kun otuksen kanssa tulee kommunikoitua englanniksi, koska harmikseni en osaa norjaa ja ruotsi on pahasti ruosteessa.

Loppuun saatte vielä ehkä oman lempparikuvani koko Brumin reissulta. Aivan ihana Kit ja merirosvolaiva, joka totteli nimeä Mortimer.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Home, odd, home.

Todellakin, olen tehnyt paluun takaisin Suomeen. Ehkä hieman vastahakoisesti, koska Brum oli liian ihana ja oma mieliala oli korkealla siellä ollessa. Toki muutkin asiat vaikuttaa, mutta silti. Pitkä aika poissa kotoa on ihanan rentouttavaa.
Vaikka olinkin ihan oikeasti töissä, koko reissu tuntu melkein lomailulta. Ei koulujuttuja, ei harrastuksia, ei mitään velvotteita. Kelpaa mulle. Mä todellakin kaipasin moista kokemusta. Olisin aivan valtava stressipallo, jos olisin viettänyt kevään kotona.
 Pidän tän postauksen nyt lyhyenä ja ytimekkäänä, pääpointti oli se, että olen taas Suomessa. Ette kuitenkaan pääse vieläkään eroon Brumista, sillä luultavasti vielä parikin postausta aiheesta on luvassa. Yleisfiilistelyä ja tavoistani poiketen mahdollinen mitä tarttui mukaan-postaus.

Vai onko teillä jotain tiettyä, mitä haluatte kuulla Brittilä-seikkailusta?

torstai 5. toukokuuta 2011

Charlie and the Chocolate factory, without Charlie...

On ihan okei päätyä ekaan turistikohteeseen vasta viiden viikon jälkeen, eikö vain?

Molempien vapaapäivän, vapaamaanantait <3, kunniaksi otettiin Nanan kanssa suunnaksi Cadbury World, suklaatehdas. Vaikka allekirjoittaneen sydän kuuluukin Fazerin siniselle, Cadburyn suklaa tulee aivan hyvänä kakkosena. Voittaa Pandan ja Maraboun mennen tullen, siitä ei pääse minnekään ja onkin sinänsä surullista, että Cadburyn suklaata ei saa Suomesta.
Cadburyn tehdas on perustettu jo 1800-luvun loppupuolella Birminghamissa eli se on ollut aina samassa paikassa. Bournevillen kaupunginosa on rakennettu periaatteessa täysin tehtaan ympärille. Olin tosin fail, enkä tajunnut kuvailla pahemmin niitä aivan upeita vanhoja rakennuksia. Tosin alueelle tehdään varmaankin vielä paluu ihan kuvaamisen muodossa, ja ehkä vähän sen suklaakaupankin takia.

Jokatapauksessa, palloiltiin hetki aivan hukassa, kun oven löytäminen tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta, mutta selvittiin lopulta oikeaan paikkaan. Liput käteen ja kohti Essence-näytöstä ja suklaamaistajaisia. Näytös oli kohtuullisen huvittava ja sulatettu suklaa vaahtokarkeilla oli ehkä liian hyvää.

Turistikuvailun ja säälittävän hihkumisen jälkeen oli vuorossa itse tehdas. Ja ensimmäisenä käteen törkättin suklaata, kuinka yllättävää.
Ennen virallista tehdasosuutta paikanpäälle oli rakennettu aivan käsittämättömän siisti reitti, joka kertoi suklaan historiasta ja valmistuksesta. Sinänsä ihan kätevää. Pääsimme käymään kaakaopuumetsässä, aukiolla, jossa sijaitsi ensimmäinen Cadbury-myymälä ja kaakaopapujen valloittamassa kylässä. Kieltämättä hieman lapsille suunnattua, mutta ei se haittaa, meillä oli hauskaa joka tapauksessa.

Kierroksen jossain vaiheilla oli interaktiivisia pelejä, jotka oli aika jees. Piti kasvattaa kaakaopuu xD.
Ehdottomaksi suosikiksi kuitenkin muodostui täysin random videoseinä, jossa piti ottaa suklaapalloja kiinni. Ei mitään pointtia koko jutussa, mutta hauskaa se oli silti ja kuvat on kivoja.
Tässä vaiheessa on hyvä tajuta, että näissä Brum-kuvissa esiintyy yleensä Nana. No jaa, pikkuvikoja moiset. Ja Nana, jos haluut naamas pois täältä niin kerro ihmeessä.

Ihan lopussa päästiin alueelle, missä suklaata oikeesti tehtiin. Eikä siellä saanut kuvata. No jaa, oli ihan siistiä nähdä moisia juttuja. Varsinkin suklaakorkokenkien koristelu oli jännittävää. Kaikki koristeet tehtiin käsin. Päästiin itsekin kokeilemaan suklaan pursottamista. Ja sen jälkeen tarjoiltiin lisää sulatettua suklaata. Matkan varrella jaettuja suklaapatukoita unohtamatta. Pää oli täynnä suklaata ja jos joku olisi kysynyt nimeä, olisin varmaankin vastannut Suklaa.

Olikin siis äärimmäisen loistava idea suunnata vielä ostoksille suklaapuotiin... Tosin mukaan tarttui muutakin kuin suklaata, uskokaa tai älkää. Jostain syystä aina Englannin reissuilla on ollut pakko ostaa uusi viivotin enkä voinut tehdä poikkeusta nytkään. Kuinka monella on suklaatehtaasta ostettu viivotin? Joo, sitä minäkin.
Okei, vielä yksi Nana, koska the epic Cadbury Teddybear attack!
Kuvassa bonkkaileva suklaa-muro-vaahtokarkki-mikälie jäi lopulta puoliksi syömättä suklaayliannostuksen takia. Nalletkin oli aivan vastustamattomia!

Typerää turistikuvausta ei voi koskaan harrastaa liikaa. Piti olla rabel ja kiipeillä aidatulle alueelle, että pääsi tekemään lähempää tuttavuutta tuon kyltin kanssa.
Ja koska teitä kiinnostaa aivan varmasti, tässä postauksessa on sana suklaa 23 kertaa xD.

Suklaista toukokuuta!