tiistai 4. lokakuuta 2011

Miksi oi miksi?

Ihaana Simba heitti mua haasteella, jonka pointtina on esitellä kaksi kuvaa, toinen mahdollisimman tuore ja toinen vuodelta 2010, mahdollisimman samaan aikaan räpsätty ja sitten näitä on toki vertailtava.

syyskuu 2010 
Silloin olin vielä pinkki ja hiuksilla oli mittaa ainakin kymmenen senttiä enemmän. Blondaus ja värinpoisto teki kuitenkin tehtävänsä ja letti kuoli, joten oli pakko luopua latvoista.
Jos tarkkoja ollaan, niin tuolloin normivaatetus erosi aika radikaalisti kuvan kledjuista. Niistä vaan ei ole kuvaa, koska maastohousut ja bändipaita on äärimmäisen tylsä asia. Välillä tuli kuitenkin pelleiltyä korsetti päällä.

syyskuu 2011
 
Tein paluun mustaan, mutta kiroan tyhmyyttäni jo nyt (otsikko viittaa juuri tähän). Mahdollisesti vaihdan takaisin pinkkiin/punaiseen, ainakin osittain. Vaatteiden puolesta on tullut enemmän muutosta. Maastohousut ja bändipaidat ovat siirtyneet kaapin perälle tehden tilaa hameille ja korseteille. Eikä kuitenkaan unohdeta noita maailman ihanimpia, pinkkejä, maihareita!

Eteenpäin sama haaste menee:
Sannille
Annille sekä
Heidille

p.s.
Ulkoasu-uudistus on vieläkin kesken, koska hovibanneristi on laiska.

4 kommenttia:

  1. omg, tää on jopa kiva haaste xD Ehkä teenkin!

    VastaaPoista
  2. Hoo :D Mikäs vika noissa mustissa hiuksissa on? Ite tykkään kyä niistäkin :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta! Toteutan sen, kunhan jaksan kaivella "suuren muistin" esille, jossa minulla on kaikki kuvat. :)

    VastaaPoista
  4. Sanni, mä ehkä totuin punaiseen ja pinkkiin liikaa, mut kattoo nyt sitten, mitä tästä tulee :D

    Aristosa ja Heidi, olkaa hyvät :D

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.