perjantai 3. lokakuuta 2014

Somewhere close to tea time

Ei niin pitkä aika sitten väsäilin pitkästä aikaa osan kaverini cosplay-asuun. Joskus vuosia sitten askartelin pari cossia, mutta siitä on tosiaankin aikaa. Olin semisti innoissani, kun S kyseli, josko ehtisin hänelle tehdä bloomersit Traconia varten. 
Mun on jo pitkään pitänyt kokeilla bloomersien tekemistä, aina lolitainnostukseni alkuajoista lähtien, ja nyt vihdoin sain senkin aikaan. Kiva ja nopea ommeltava, helppo tehdä näyttäväksi ja omaan tyyliin sopivaksi. Ehkä nyt vihdoin saisin tehtyä moiset pöksyt itsellenikin. Uskoisin niiden lämmittävän mukavasti talvipakkasilla hameiden alle. Mutta joo, pidemmittä löpinöittä…

Pöksyt on tehty ihan simppelisti peruspuuvillasta ja puuvillapitsistä. Captain Vecona -cossia ajatellen kirkas valkoinen ei ollut paras vaihtoehto joten teemaan sopien värjäsin pöksyt teellä. Uitin housumyttyä kuumassa teessä about tunnin ja jätin kuivumaan. Kuivumisen jälkeen kiinnitin värin ihan vaan silittämällä. Tähän väliin pitää muistuttaa, että jos harrastatte teevärjäystä ja värjäätte valmiin vaatteen ison kangaspalan sijaan, peskää kangas ensin, ettei valmiille vaatteelle tapahdu hassua ja epäkivaa kutistumista. Pesemätön puuvilla meinaan kutistuu.

bloomers1_s



Vyötäröllä ja lahkeissa on kuminauhat. Väriä tuotiin lisäämällä lahkeisiin myös rusetille sidottavat satiininauhat. 

bloomers2_s

Ylläolevassa kuvassa näkyy teellä aikaansaatu väri. Vahvemmassa teessä pidempään uittamalla väristä olisi saanut vielä hitusen tummemman, mutta kyllä tällä haaleallakin pärjää aika pitkälle. 
Traconin jälkeen sain kuulla, että pöksyt palvelivat tarkoitustaan loistavasti ja mukavatkin olivat. Yay! 

Kesä meni pitkälti velloessa ties missä kuopissa ja ojissa, mutta nyt oon vihdoin taas löytänyt intoa asioihin ja ompelu tuntuu paremmalta kuin pitkään aikaan. Ehkä kesän kestänyt tauko teki hyvää ja nyt oon vaan innoissani tekemässä kaikkia uusia projekteja ja rästijuttuja pois alta. Korsetteja on valmistunut pari ja siistejä yhteistyökuvioita on kehitteillä. Palaillaan niihin vähän myöhemmin, kun hommat etenee. Yksi on jo valmis, mutta siitä jutellaan enemmän tällä tietoa maaliskuulla. Ehkä tällä menolla saadaan blogiakin taas virkistymään! 

3 kommenttia:

  1. Hyvän näköset on housut! Itsellänikin oli melkonen ompelutauko tässä loppukesästä, ja nyt tuntuu ettei kone meinaa käynnistyä ollenkaan.

    VastaaPoista
  2. Aika siistit pöksyt! :) Teellä värjäämisellä saa kyllä tosi luonnolliset sävyt aikaan, tuokin kuvissa näkyvä sävy on kiva. ^^

    VastaaPoista
  3. Oiiiii miten söpöset! ♥ Ja hyvä idea tuo teessä liotus, sai mielestäni täydellisen sävyn pöksyihin.

    VastaaPoista