keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Stylish Blogger award

Olen hämmentynyt, mutta Johanna päätti heittää allekirjoittaneelle moisen tunnustuksen. Jännittävää sinänsä, mutta ei kai voi pahakseenkaan pistää.

Ideana on kertoa itsestään 7 faktaa ja sitten antaa tunnustus eteenpäin 15 seuraavalle bloggaajalle.

                                             

Ja sitten vielä ne faktat kehiin, vaikkakin se tulee olemaan hankalaa keksiä seitsemää edes jossain määrin kiinnostavaa faktaa itsestäni.

1. Rakastan kaikkea turhaa tietoa. Oikeasti, mitä tekee tiedolla, että mitä tarkoittaa hyperneuroosinen singultoiva vibraasio tai milloin Suomen ensimmäinen näkkileipätehdas perustettiin?

2. Olen esteetikko ja tietynlainen tarve kasata ympärille kaikkea kaunista nostaa päätään hyvinkin usein.

3. Saan jatkuvasti kuulla olevani väärällä alalla. Opiskelen viimeistä vuotta suurtalouskokiksi, mutta olen kuulemma liian taiteellinen moiseen.

4. Yksi rakkaimmista harrastuksistani on fanfiction. Luen sitä, kirjoitan sitä, rakastan sitä.

5. Kärsin toisinaan järjettömistä aws-kohtauksista sekä älyttömästä ja överiksi menevästä fanityttöilystä.

6. Paras tapa rentoua ja tyhjätä pää kaikesta on lähteä keikalle riehumaan. Tai sitten vaan fiilistelemään. Molemmat käy. Livemusiikin rentouttavaa vaikutusta ei voita mikään.

7. Suuntaan 23 päivän kuluttua Birminghamiin, Englantiin, työssäoppimaan. Tarkoituksena viettää kaksi kuukautta Briteissä.

Ei, en keksinyt viittätoista, kenelle tämän heitän eteenpäin.
Escapist, Anni, Sanni, Mämmä ja Simba kuitenkin ansaitsevat mielestäni tämän tunnustuksen.

6 kommenttia:

  1. No yhyy. Luulen etten voi vexlata ton kuvan kanssa nyt kun oon tädin työkoneella dataamassa, mutta muistuta mua tehdä tää joskus.
    Olen otettu tästä, tack så mycket (oikein riikinruotsilla äännettynä!!)^^

    VastaaPoista
  2. Joo, mä yritän muistaa muistuttaa sua tästä :D

    VastaaPoista
  3. No koska sulla on niin omaperänen ja kiva tyyli, vaikka se onkin ihan erilainen kun mun oma! :-D Birmingnham! <3 Ja mikä ihmeen näkkileipätehdas?? :-D

    VastaaPoista
  4. Johanna, kiitti xD ja ihan oikeesti luin joskus jostain, et koska suomen eka näkkäritehdas on perustettu. Mulla on toisinaan tylsää :D

    Ja Sanni, ole hyvä :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.