torstai 15. elokuuta 2013

Kesä pikakelauksella ja pikkuompelua

Hiphei, reilu kuukausi näköjään vierähti enemmän tai vähemmän tarkoituksettomalla blogilomalla. Oma kesä koostui lähinnä töistä, joten asiaakaan ei oo viitsinyt tikusta vääntää ja paria ompelujuttua en oo vaan saanut kuvattua. Nyt loma on kuitenkin loppu ja asiaakin taitaa tulla vähän enemmän. Jos ei muuten, niin koulujuttujen puitteissa ainakin. 

Nopea yhteenveto kesästä tähän alkuun. Olin töissä aina viime sunnuntaihin asti. Leikin kokkia leirikeskuksessa ja mulla oli oikeestaan aika mukavaa. Työmatka vaan kesti bussilla about tunnin suuntaansa ja siihen päälle vielä odottelut bussia vaihtaessa. Rakastuin mereen ja Turun saaristoon, työpaikka kun sijaitsi kuvankauniin Airiston rannalla. Mulla oli kivoja työkavereita ja sitten oli myös niitä vähän vähemmän kivoja. Viihdyin silti ja kertaakaan ei ollut vaikeeta lähtee töihin. Väsymystä ei tosin lasketa tähän mukaan. 

Kävin parilla festarilla ja oisin hirvittävän mielelläni käynyt useammallakin. Tän vuoden saldoksi jäi Nummirock, josta höpöttelin edellisessä postauksessa, ja Tuhdimmat Tahdit Nokialla. DBTL:n jatkokekkereillä kävin katsomassa Klamydiaa ja Rock & Roll Sensationia. Opin diggailemaan Finntrollia vielä lisää ja arvostamaan Stratovariusta. Olin ylpeä kummitustäti, kun kuulin kummityttöni (2v.) oppineen sanomaan saatana. Tää kuuluu festariosioon, koska näin serkkujani ihan sattumalta Tuhdimmilla Tahdeilla. 

Luin enemmän kirjoja kuin koko vuonna yhteensä. Elin teini-ikääni uudestaan Harry Pottereita lukiessa ja kehitin yhä vahvemman tunnesiteen kyseistä kirjasarjaa kohtaan.

Muutin, taas. Uusi kämppä on ihana ja huomattavasti lähempänä keskustaa, kuin kaksi aiempaa. Meillä on astianpesukone, parasta! Olin ihan innoissani ihan hetki sitten, kun tiskaamiseen ei mennyt aikaa viittä minuuttia enempää, kun tiskattavana oli vain pari pannua ja kattilaa. Tunsin itseni aikuiseksi, kun pesin itse omaa saunaa. Se on iskän homma kotona, nyt se on mun tehtäväni. Keräsin myös hillittömän määrän vadelmia pakkaseen. Tein sähkösopimuksen ja laajakaistajuttuja. En myönnä vieläkään olevani aikuinen, vaikka oon nyt tehnyt paljon aikuisjuttuja. 

Ompelin pieniä ja vähän isompia juttuja. Fiilistelin alkavaa kouluvuotta. Rakastuin palavasti taas korsetteihin ja isoihin helmoihin. Näitä ehkä nähdään tässä syksyllä täällä blogissakin asti. Suunnittelen vaihtavani hiusten väriä. Katsotaan, mihin päädytään. 

Kesän pikakelauksen jälkeen on hyvä pompata aika syksyiseen ompelujuttuun. 
A aloittaa uudessa koulussa nyt syksyllä ja pitäähän koulussa penaali olla.  Ostin kesällä teflonpaininjalan ompelukoneeseeni ja oon sitten innoissani opetellut tekemään juttuja nahasta. Ei oo ihan helpoimmasta päästä, kun se ei käyttäydy samalla tavalla, kuin kankaat. Nooh, harjoitus tekee mestarin. Idioottina päätin tehdä pyöreäkulmaisen penaalin. Suoran palan kiinnittäminen pyöreään reunaan on varsin kettumaista ihan tavallisellakin kankaalla. Arvatkaapa kuinka hauskaa mulla oli...

Penaaliin käytetty nahka on alunperin ollut (luultavasti lammas) nahkatakki. Vetskarin ostin uutena, mutta muuten on kierrätettyä. Kuviossa käytetty nahka on erään nahka-ateljeen jämäpaloja. Tikkaukset vähän mutkittelee, mutta muuten oon oikein tyytyväinen.

penaali_s


Melkein meinasin pitää tän itselläni, mutta lahjoitin kuitenkin eteenpäin. Kokonsa puolesta penaali on aika näppärä, se vetää aika paljon tavaraa ja oletettavasti (en oo kokeillut) myös 20 senttisen viivottimen. Vetskari tulee vähän matkaa sivuja alas, eli aukeaa riittävästi ja sieltä onkin sit helppo kaivella tarvikkeita.
On hyvin mahdollista, että teen samanlaisen itsellenikin. Toimittaisi meikkipussinkin virkaa aika kivasti. Ja jos joku tähän ihastuu, niin kyllähän tällaisia voi tilauksesta pari tehdä. Koristelujutut tulee olemaan uniikkeja kaikissa, mutta muoto pysyisi samana. :)

Loistavaa alkavaa syksyä! Koitan jorista teille taas mahdollisimman pian. :)

1 kommentti:

  1. Tuosta penaalista tuli kyllä todella hyvän näköinen! Tikkauksetkin näyttävät mielettömän siisteiltä :)

    VastaaPoista