maanantai 4. marraskuuta 2013

Ihana on Lontoo... pt.1

Käytiin Sannin kanssa syyskuun alussa Lontoossa. Reissun pituus oli to-su ja se kyllä jäi vähän harmittamaan. Paljon jäi tekemättä ja näkemättä. Itse olin Lontoossa neljättä kertaa (yhtä kertaa ei tosin ehkä lasketa), mutta Sannilta meni lontooneitsyys. 

Perillä oltiin torstaina illalla ja selvittiin hotellille ilman sen suurempia ongelmia. Mitä nyt hotellissa ei ollut ketään paikalla, kun päästiin perille. Hotelli valikoitiin huolella siten, että se on mahdollisimman lähellä perjantai-illan keikkapaikkaa, koska ympäri suurkaupunkia pörräily keskellä yötä ei houkuttanut.  Päästiin räjäyttämään tavaramme pienehköön huoneeseen ja padam, palohälytys. Jes, hyvin lähti reissu. Lopulta selvisi, että hälytyksen aiheutti suihkun vesihöyry. Vähän muuten kuumotteli sittemmin käydä suihkussa. Eka ilta meni tosiaankin vain hotellissa istuessa, mitä nyt kipaistiin lähikaupassa, Subwayssa ja katsastamassa keikkapaikka seuraavalle päivälle.

disni_s

Perjantaina revittiin itsemme ylös liian aikaisin, että ehdittäisiin aamupalalle ja sieltä sitten tutkimaan Euroopan suurinta ostokeskusta Westfieldiä, joka oli vajaan 10 minuutin kävelymatkan päässä. Keikkapaikka, Shepherd's Bush Empire (o2), osui matkan varrelle ja kyllähän siellä jo muutama Plague Rat oli odottelemassa. 

Westfieldissä ekana kohteena oli Disney Store ja voi että sen typerän hihittelyn määrää. Gaston -nukke herätti niin paljon hilpeyttä, että siinä ei ollut enää edes mitään järkeä. Collectors Edition -GoottiLumikki ois lähtenyt matkaan välittömästi, jos hintalapussa ei ois ollut 3-numeroista summaa. Perkele. Shoppailtiin puoli päivää, eksyttiin vähintään 14 kertaa ostariin ja Burger King teki katoamistempun. Kipiteltiin takaisin hotellille laittautumaan. 

Alkuperäinen ja virallinen syy meidän Lontootripille oli tämä:

kyltti_s

Kuten jo joskus aiemmin on tullut todettua, ulkomaankeikkailu on superkivaa eikä tää kerta ollut poikkeus. Plussaa o2:n jonotusjärjestelyille, kun oli selkeesti ilmaistu, että kenttälipulliset jonottaa tässä ja katsomolipulliset tuolla. Näppärää sinänsä. Toisaalta taas on pakko todeta, että britit ei ymmärrä, että jonoa ei tarvii siirtää seisovaan olomuotoonsa neljää tuntia ennen keikkaa. Oli aika herkkua tennareissa, voin kertoa. Siinä pääsi kyllä muutamat kirosanat jonottaessa vesisateessa, tai no, me oltiin onnelliseseti tuon lipan alla.

Henkilökunta oli totaalisen pihalla venuen sisällä, mutta kaiken häsäämisen jälkeen löydettiin itsemme toisesta rivistä. Leidien, joilla oli helvetillinen määrä tavaraa, takaa. Perseet pitkällä aitaan nojaten. Oikee asenne keikalla. S koitti saada kättään kaiteeseen, että pysyy paremmin paikoillaan ja eturivin sotanorsu ei ymmärtänyt, luuli, että S yrittää päästä eturiviin. 

Siirrytään tähän väliin kuvien pariin. En uskaltanut ottaa järkkäriä mukaan, koska noista kamerajutuista ei koskaan tiedä. Mun pokkari taas on niin surkea, että sillä saa kivoja kuvia tasan päivänvalossa. Ryöstinkin sitten Sannin kameran ja yritin räpsiä jotain. 

aedf1

Asylum Gate -lavaste oli kovin kiva, vaikka mä ehkä tykkäsin enemmän vanhasta kellosta. Edellisellä keikalla oli vielä Contessa mukana, joten lava tuntui välillä tyhjältä. Ei se toisaalta fiilistä latistanut.

aedf2

aedf3

Pirate Captain Maggots on oma lemppari crumpeteista ja ai että, tuo nainen sai taas hymyn huulille. 

aedf5

Setti painottui F.L.A.G. -levyyn ja se kyllä hiukkasen harmitti. The Art of Suicide oli ainoa vanhempi biisi. Keskellä settiä oli joku käsittämättömän hämmentävä väliaika ja siinä ehti taas tiedostaa kuolevat jalat ja ärsyttävät ihmiset. Veronican Dominant -fan dance toimi edelleen hillittömän hyvin. Fanfic reading herätti hilpeyttä. G!G!G! oli setin parhaita paloja. 
EA:n lavaolemus lisää rakkautta överiksi vedettyihin korsetteihin ja päähärpäkkeisiin.

aedf4

Keikka oli mainio, mutta vesisade ja väsymys pakottivat meidät suoraan keikan jälkeen hotellille nukkumaan. Tai oikeastaan hajoilemaan typerille youtube-videoille. Palataan loppureissuun mahdollisimman pian!

5 kommenttia:

  1. täytyy myöntää että lukuisista yrityksistä huolimatta en ole koskaan päässyt Emilien musiikkiin oikein sisään mutta rakastan naisen asennetta, tyyliä ja vaatekaappia! Lavashow on varmaan mahtava ja voisin keikalle lähteä ihan vain ihmettelemään sitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin kesti pitkään päästä musiikkiin sisälle, mutta kyllä se sit kolahti lujaa. Vaatekaappi on käsittämättömän siisti ja glitteriä ei todellakaan ole koskaan liikaa!

      Poista
  2. Emilie autumn <3 Oihhh, mä oon niin kateellinen! :D Toivottavasti ne tulee pian Suomeenkin!
    Vitsi, et reissunne kuulostaa jo tähän saakka kivalta! Odotan jo seuraava postausta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EA oli kyllä mainio. Seuraavaa Euroopanrundia saadaan kyllä varmaan odotella harmillisen pitkään. Reissu oli kiva ja seuraava postaus tulee olemaan täynnä hypetystä.

      Poista
  3. Kuullostaa kyllä mukavalta reissulta, ois kyllä mahtavaa nähdä itekkin Emilien lavashow joskus.:) Miekin oon nähnyt sen verran kuvia ja videoita esiintymisistä, et pakkohan se on joskus livenäkin nähdä!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.