sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Tunnustuksia

Tehtävänä on:
1. Kerro keneltä tunnuksen sait ja linkkaa hänen bloginsa.
2. Kerro seitsemän satunnaista faktaa itsestäsi.
3. Anna tunnustus eteenpäin.
Suloinen Anni heitti kyseisen tunnustuksen minulle, kiitos kovasti siitä,

Faktat:
1. Kärsin pahasta kola-addiktiosta, josta yritän kuitenkin päästä eroon.

2. Koen tällä hetkellä, että kaksi minulle erittäin rakasta asiaa, ja harrastusta, on viety pois, sillä kärsin suuresta alemmuuskompleksista niin kirjoittamisen, kuin valokuvaamisenkin suhteen.

3. Rakastan turhia löhöilypäiviä. On käsittämättömän kivaa vaan makoilla sängyssä koko päivä ilman mitään kummempaa tekemistä. Toisaalta taas tykkään, jos on paljon tekemistä ja minuuttiaikataulu. Sekavuus ja ristiriitaisuus on iloni!

4. Olen tapellut päänsisäisten ongelmien kanssa nyt viisi vuotta. Koulu, perhe- ja kaverisuhteet, harrastukset ja yleinen motivaatio ovat kärsineet niiden takia aivan älyttömästi. Nykyään tilanne alkaa näyttää jo paremmalta.

5. Kävin viimeiset kolme vuotta laulutunneilla, mutta nyt muuton jälkeen se jäi tauolle. Tyhmintä ikinä, sillä nyt kehitys alkaa kuulua ja näkyä. Ärsyttää ihan älyttömästi, sillä olen kirkas sopraano, eli tylsin ääni ikinä. Tosin mukavuusalue laulaessa menee siellä viivaston yläreunassa ja Nightwishin biisit on liian kivoja. Tarja Turunen on syy, miksi aloitin laulamisen, vaikkakin nykyään Simone Simons on vienyt ykköslaulajattaren paikan.

6. Jos perustaisin bändin, ja olisin siinä laulajana, tyyli olisi jotain aivan muuta, kuin mitä ääneni antaisi myöten. P!nk -inspiroitunut rock olisi ehkä eniten se oma juttu, vaikka metalli onkin hakattuna syvälle sisimpään. Toisaalta haluaisin myös leikkiä basistia.

7. Vaikka yleensä kukaan ei uskokaan, osaan käyttäytyä asiallisesti ja korrektisti. Huomasin sen viimeistään koulun alkaessa, kun suurin osa luokkakavereista on 3 vuotta nuorempia. Normaalisti heitän ties mitä typerää ja aivan ala-arvoista läppää, mutta tilanteen vaatiessa osaan toimia korrektisti. Myös asiallinen ja syvällinen keskustelu sujuu.

Vihaan näiden tunnustusten jakelua, sillä näiden arvoisia blogeja on PALJON.
Ensimmäisenä tämän saa Assi, joka väitti ettei bloginsa ole mitenkään näille sopiva. Kylläpäs on, ihan yhtä paljon kuin omanikin. Käykää muuten oikeasti kurkkimassa noita kuvia, ihan loistavuutta.

Toisena neiti A, joka kirjoittaa hauskaa tyttöhömppäilyblogia.

Ja kolmantena Ama, joka raportoi elämäänsä omalla tavallaan :)

Ai niin, nyt alkoi LOMA!

1 kommentti:

  1. Kivoja paljastuksia! Kirkas sopraano, hitto että oon kateellinen. :D Ois siistiä omata edes jonkinlainen lauluääni.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.