keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Säälittävää vikinää

Olen hetkellisesti romahtanut alas pilvilinnoista ja hattaravuorilta. Elämä kaataa niskaan kaikenlaista epäkivaa, että jaksaminen on taas äärirajoilla. En muista, koska olisin saanut vain olla. Ehkä joululomalla sitten ehtii. Kärsin myös helvetillisestä aikaansaamattomuudesta.

Muotinäytös aiheuttaa stressiä ja harmistusta odotettua enemmän. Kaavoitus ei suju, mikään ei etene juurikaan. Motivaatio on hukassa, kun luokan yhteistyökyky on pohjamudissa. Oma pää on siinä kunnossa, että en kestä enää montaa negatiivista kommenttia tai vastoinkäymistä. Tämä niin koulun kuin muun elämänkin suhteen.

Tuotesuunnittelun tehtävien palautus on tämän viikon perjantaina ja omalta osaltani ne ovat vielä pahasti kesken. Kaikki tehtävät vaativat piirtämistä ja se ei todellakaan ole mun vahvinta alaani. Stressiä siis tästäkin.

60 asuinneliön laajuinen kaaos ahdistaa. Kaikkialla ei oo edes tilaa kävellä. Voin kertoa, että se on perseestä. Mutta aikaansaamattomuuden ja muka ajanpuutteen takia siivoaminen ei onnistu. Tekee lähinnä mieli hakata päätä lujaa seinään. Noh, viimeistään sitten, kun pitää muuttaa. Ja sekin tapahtuu keväällä tai kesällä.

Rahattomuus vaivaa taas vaihteeksi, kun palkka on jo tuhlattu. Elän toivossa ylityökorvausten suhteen. Kelan tuilla ei paljoa juhlita, varsinkaan vuokran noustessa. Vituttaa kyllä huomattavan paljon tuokin. Vuokra nousee 12 euroa ja todellakin keksisin sille rahalle muutakin käyttöä.
Huomaan myös rahan palavan kaikkeen epäoleelliseen ja sokeririippuvuus huutaa.

Kyllä, sokeririippuvuus. Tuntuu, että käyn sokerilla. Muuten pää ei toimi, mutta liika sokeri aiheuttaa pahan olon. Peilistä katsoo vastaan sokerimörkö, jonka paino nousi liian paljon liian lyhyessä ajassa. Itsetunto ja ruumiinkuva tekevät tehokkaasti kuolemaa. Puoletkaan vaatteista eivät mahdu päälle tai kiristävät. Mikään ei puolestaan näytä hyvältä. Ja kolmen viikon päästä pitäisi muka kävellä itsevarmana muotinäytöslavalla. En suostu. Kuntokin on ihan pohjamudissa ja joka paikka jumissa.

Tämän valituksen päätteeksi totean, että saatan pitää pientä taukoa bloggailusta. Yksi asia vähemmän auttaa huomattavasti. Lupaan palata kuitenkin heti, kun saan elämäni taas paremmin järjestykseen ja järkevän postauksen ilmoille. Pysykää edes te vahvoina!

6 kommenttia:

  1. Osa tosta tekstistä oli ku suoraan mun elämästä. Mäkin jumitan, en saa mitään aikaan, asun keskellä kaaosta ja oon lihonut ja herkuttelen liikaa ja en myöskään saa kirjoitettua blogiin, vaikka ideoita on varmaan 20 eri postaukseen... Ja mä olen sentään vaan kotona, työttömänä, lallallaa, elelen muiden nurkissa, muiden rahoilla ja silti oon täs jamas.

    Mut kyl me selvitään, molemmat. :) Tsemppiä :)

    VastaaPoista
  2. Voih :( Tuollainen tilanne on kyl todella inhottava, kun on kaikki mehut viety ihmisestä, viimistä pisaraa myöten :( Toivottavasti stressi helpottaa pian ja jaksat painaa taas tuttuun tapaan :) Mä ainakin pidän sulle täältä peukkuja pystyssä, että jaksat tulevat haasteet :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Sokeririippuvuus on huono ystävä, MOT. :( Jaksamisia!

    VastaaPoista
  4. Voi harmi kuulla tällaista :/ stressi on epämukavaa, varsinkin silloin kun juuri se aiheuttaa ainakin minulle saamattomuutta, ei jaksa tehdä mitään vaikka pitäisi tehdä miljoona eri juttua. Mutta tsemppiä! :D kohta alkaa taas loma!

    VastaaPoista
  5. Oh no, se on kyllä tosi ikävä tilanne kun tuntuu että kaikki vaan kaatuu päälle ja mihinkään ei tunnu olevan aikaa tai rahaa :/ Tsemppiä ja paljon jaksamista, kyllä se siitä kuitenkin helpottaa pikkuhiljaa vaikkei siihen ehkä ihan aina jaksaisikaan uskoa! (:

    VastaaPoista
  6. Tuo kiire/stressi kuulostaa niin tutulta! Mulla on tätä jaksoa kuukausi nyt takana ja ei jumalauta - joka päivä saa tehdä ihan hirveästi kaikkea ja silti on tehtäviä rästissä vaikka kuinka. Ja asiaahan parantaa roimasti se, että mä oon ollut tän jakson aikana 6 päivää pois kahden eri matkan takia (mutta onneks niiden rästit on vihdoin tehty!!) - ne siis lisäsivät kivasti työtä. Lisäks mä oon mukana yhdessä yhteistyöprojektissa toisen koulun kanssa ja siitäkin tulee ylimääräistä tekemistä.... Mistä mulla riittää aikaa enää mihinkään - varsinkaan elämiseen? Onneks tää jakso loppuu kuukauden kuluttua...

    Jaksamisia vaan sinnekin - täälläkin sinnitellään!

    VastaaPoista