keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Bargain pattern for this skirt

Ompelutyölista lyheni tänään kahdella työllä, kun valmiiksi tulivat hame ja sen alle tarkoitettu tylli. Homma lähti melko spontaanisti liikkeelle, kun Hele lähetti mulle kuvan kankaasta ihan innoissaan ja kyseli, josko mulla olisi aikaa tehdä hame. No, aikaa revittiin ja hame tehtiin.
hame_s

Kangas on ihan Eurokankaasta, mitä luultavammin niitä hassuja kankaita, joista ei oo ihan varma, että onko ne vaate- vai sisustuskankaita. Kaunista se on joka tapauksessa. (Otsikko on muuten pöllitty karusti tuon kankaan teksteistä. Ja oikeestihan tässä ei oo käytetty kaavaa.) Kankaan värimaailma on aivan hillittömän kiva ja harmoninen, vaikka printti itsessään vähän rauhaton onkin. Tykkään kyllä kovasti. Itse en välttämättä käyttäisi, mutta kangas on silti kiva. Hameen helmassa on poimutettu kaitale ja printin takia kököltä näyttänyt sauma on piilotettu puuvillapitsillä. Samaa pitsiä löytyy vyötärökaitaleen alareunasta. Koko komeus on vuoritettu, että ilman alushametta käytettäessä helmat ei kipitä pitkin koipia.

tylli_s


Tyllin kanssa tuli taas tapeltua. Me ei tällä kertaa oltu kauheen hyviä kavereita. Samanlainen tylli, kuin monta edellistäkin. Tällä ei teilaa ohikulkijoita, kun on sen verran hillitty. Pitäis jossain vaiheessa vetää överiksi ja tehdä joku häiriintyneen iso tylli. Voisin koittaa kans askarrella jonkinsorttista tutoriaalia tällaisen tekemiseen. Oisko tarvetta?
Tyllikerroksia on kolme ja kaiken alla on perus vuorikangas. Päällimäistä tyllikerrosta koristaa satiininauha. Ton nauhan kanssa oli kyllä jännittäviä hetkiä. Se oli mun ompelupöydällä. Tein jotain. Nauhaa ei löytynyt mistään. Eikä oo muuten vieläkään löytynyt. Piti käydä ostamassa uus nauha. 
Vyötäröllä on ihan kumppari niin kelpaa sitten säädellä kokoa. En mä varmaan osaa enempää näistä höpistä...

Huomenna lähdetään porukalla juhannuksen viettoon Nummirockiin, joka on jo melkein perinne. Taitaa olla neljäs kesä putkeen, kun on nummeiltu. Parasta ikinä fiiliksen puolesta. Nyt pitäis pakkailla ja valmistautua henkisesti. Pääsee pitkästä aikaa ulkoiluttamaan pinkkejä martenseja ja sit uusia tennareita. Katotaan, jos muistais festarihumussa nappailla jotain asukuvan tapaista. Festarieleganssi on parhautta.

Viettäkää tekin mahtava juhannus!

4 kommenttia:

  1. Noilla ompelutarvikkeilla on ihan varmasti joku musta aukko, jonne ne välillä menee ja tulee sitten takasin. Mullakin oli mittanauha. Tein jotain, sitten ei ollut mittanauhaa. Ostin uuden ja tästä on yli puoli vuotta. Eilen pöydältäni löytyi kaksi mittanauhaa :D Menee yli ymmärryksen.

    Wau, tuosta kankaasta tulee mieleen Carrie tms! En kyllä ehkä itsekään käyttäisi tuota kuosia omassa tyylissä, mutta tykkään tuosta hameesta silti! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kadonnut satiininauhani on edelleen kadoksissa :DD Ja mittanauhat tosiaan tuppaavat katoilemaan liiankin aktiivisesti.

      Ja kiitos.

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! :) Miunkin mielestä on olemassa joku ompelutarvikkeiden "jemma", täällä kans on välillä kaikki nauhat, luiden päät sun muut hukassa. :O Tilasin viime kesänä päitä spiraaliluihin, ja ne hukku jonnekkin saman päivän aikana, eikä oo vielkään löytynyt... Missähän lie, jouduin tilaamaan uudet kun ei löytynyt mistään, minne oisin ehkä voinut ne laittaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Spiraaliluiden päät on olleet kadoksissa täälläkin useaan otteeseen. Oon melko varma, että jonain kauniina päivänä onnistun vielä kadottamaan sovitusnukkeni.

      Poista