torstai 13. kesäkuuta 2013

Kesäkuulumisia

Mitä parhainta kesää ja mitä muuta nyt voisinkaan toivottaa. Hengissä ollaan ja oma kesä on tähän asti sujunut oikein mallikkaasti. Oon tuijottanut liiaksi L-koodia, syönyt jäätelöä, vältellyt siivoamista ja leikkinyt töissä keittiöntätiä. Kaiken lisäksi oon nukkunut hämmentävän hyvin ja töihin lähteminen on sen puolesta melko helppoa. Ruoanlaittotaito ei ollutkaan niin pahassa ruosteessa kuin pelkäsin ja sen myötä töissä on ollut oikein kivaa. Meillä on hirvittävän hyvä työporukka ja hauskaa on. Rakastan vaatekriisittömyyttä, kun ei oo tarvetta miettiä, mitä sitä kiskoisi töihin päälle. Työpaikka on niin upeissa maisemissa, että välillä harmittaa olla sisätöissä, mutta pikkuvikoja. 

 Airiston rannalla on kivaa ja Turun saaristo on mielettömän kaunis. Merivesi on lämmintä ja villasukat on pudotettu jaloista pienen kahlailun jälkeen. Nyt kun vielä saisi aikaiseksi napata uikkarit mukaan töihin ja talviturkin voisi heittää.

Muita ilonaiheita näin kesällä on mm. uudet glitterballeriinat, jotka oikeasti pysyy jalassa ja ovat mukavat kävellä. Kaverit on myös supereita ja meillä olikin eilen pienet spontaanit juhlat Katzun kanssa. Tänään jatkettiin puolikuolleina pizzan ja kangasinventaarion parissa. Kesän ekat festarit lähestyvät ja siinä samalla viikon mittainen loma.

Ompelutyölista on semipitkä, mutta en anna sen stressata. Tän viikon aikana pitäisi saada yhteen hameeseen tehtyä napinlävet ja viimeistely ja sen lisäksi tyllihame. Tänään pidän ansaittua vapaapäivää, huomenna teen taas töitä tehokkaasti.

Pari postausideaa on taas tipahdellut ja yritän saada jotain aikaan mahdollisimman pian. Katsellaan. Nyt kääriydyn taas peittoon ja tuijottelen tuulista ja harmaata Turkua.

4 kommenttia:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.