sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Something Wicked...

Alkuvuodesta sain asiakkaakseni turkulaisen burleskineidon. Nyt syksyllä valmistui jotain siistiä toiselle burleskileidille. Miss Charming Daisy kääntyi mun puoleen korsettia halutessaan.

DSC_2397 copy_s

1-layer vyötärökorsetti irrotettavilla sukkanauhoilla ja leveällä plansetilla. Kangas on värjättyä kalanruotocoutilia. Luut ovat spiraalia ja suoraa teräsluuta.
Vaikka täysin vihreä korsetti olisikin ollut mahtava, päädyimme kaksivärisyyteen ja luukujat sekä kanttaukset on tehty mustalla. Myös nyörit ovat mustat. Itse tykkään kontrastijutuista ja näillä väreillä korsetti tuo mieleen Luihuisen ja Elphaban. 

Ongelmitta tän kanssa ei selvitty. Korsetti tehtiin niin pitkällä aikavälillä, että kaavat ja asiakkaan mitat eivät lopulta ihan olleet kohdillaan. Täysin valmista korsettia onkin aina yhtä iloista lähteä purkamaan ja pienentämään, mutta eipä sille mitään mahda. Lopulta saatiin koko kohdilleen ja sekä asiakas, että ompelijatar olivat tyytyväsiä. 

MCD kysyi multa eräässä sovituksessa, että miten mä pystyn tekemään korsetteja muille, enkö haluais itselleni niitä… Arvatkaapa huviksenne sitä jatkuvaa korsettihimotuksen määrää, kun näitä tekee. Ehkä tässä kohtajoskus sais aikaan jotain mahtavaa itsellekin. Oma korsetti on kyllä kiva, mutta pientä häikkää kaavoituksen suhteen on havaittavissa. Ja se kun on kiireessä ommeltu, että ehti päälle valmistujaisiin. Ulkonäöllisesti ei ihan paras mahdollinen, kun tikkaukset menee vähän miten sattuu. Nykyään tuleekin käytettyä korsettia enemmän alusvaatteena, kun alkuun käytin korsettia poikkeuksetta päällimmäisenä. Ehkä tässä pian jaksaa istua alas ja kyhätä uudet, toimivammat kaavat. 


6 kommenttia:

  1. Hyvän näköinen korsetti, ihanat värit! :)

    Multa kysytään usein, että ompelen varmaan itelleni jatkuvasti kaikkea. Karu totuus on kylläkin se, että "suutarin lapsilla ei ole kenkiä" - en siis ompele itselleni juurikaan. Ehkä tästä vielä joskus saa innoituksen ja aikaa itselleenkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Koskaan ei oo muka aikaa omille jutuille, vaikka ne on yllättävän terapeuttisia

      Poista
  2. Miss Charming Daisy on ihana! Mahtavaa että sait tehdä hänelle korsetin!

    Ja sama juttu täällä päässä. Itselle ei ihan hirveästi tule ommeltua koska ei vain ole aikaa. Nykyään teen enemmän muita juttuja itselle, tuunauksia, neuleita ja sitten sitä ah niin ihanaa taideparsintaa ja paikkausta :D

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.