maanantai 4. helmikuuta 2013

Valkeaa fantasiaa

Täällä taas, hiphei! 
Tässä taannoin tungin making of -kuvaa nyt alla näkyvästä koltusta. Koulun muotoilutunneilla oli astetta superimpi tehtävänanto: "fantasiapuku", teemana elokuvat. Minä tartuin tuohon fantasiaosioon ihan kunnolla ja taioin, omasta mielestäni melko onnistuneesti, haltiakoltun. Kyseinen vaate näkyy valtiatar Galadrielin päällä The Hobbit -elokuvassa.

Galadriel_s

Kuten leffan nähneet voivat huomata, materiaalit eroavat aika reippaasti alkuperäisestä ja se vaikuttaa ulkonäköön huomattavasti. Tämä on kuitenkin tehty koululta löytyneistä materiaaleista ja tulee jäämään koululle. Tässä on lähinnä siis ideana vaatteen muoto. Mielestäni onnistuin, sillä puku näyttää siltä, miltä sen tahdoinkin. Jätän nyt höpinät kuitenkin tähän, sillä tarkoituksena on tehdä samainen puku vielä uudestaan ja paremmin. Tätä voi siis pitää harjoitusversiona. Ja onhan tämä myös tehty ns. leffapukuna, eli sisäpuoli on mitä on, ulkoa näyttää moitteettomalta, mutta risareunoja on sisäpuolella eikä vuoritus ole mitenkäänpäin oikeaoppinen. Vaate on myöskin puettu nukelle neuloja käyttäen. Palataan aiheeseen vielä tarkemmin uuden version kanssa. :)

Kuva virallisesta leffapuvusta löytyy täältä

4 kommenttia:

  1. Mä niin haluaisin vetäistä ton puvun päälle, pistää mustat silmänalukset ja leikkiä juhlaan pukeutunutta Samaraa... :D Tuo puku on tosi hieno, ja ootan innolla että teet sen toisen :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kun jotkut osaa ja jaksaa :D Tässä ois muuten sullekin haaste! http://child-of-frost.blogspot.fi/2013/02/haastesaastetta.html

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.